Hyvää huomenta!

Joinain aamuina tuntuu, että puolet päästä jää unten maille. Silloin tarvitaan vahvat lääkkeet. Kuten tämä värikäs vitamiinipommi.

Tämä smoothie täräyttää kertalaakista unikeon takaisin tähän maailmaan. Se on freesi ja väritkin ovat pelkkää silmänruokaa. Pää on taas kuta kuinkin harteilla ja ajatus terävänä. Uusi päivä voi alkaa.

Mitäs tästä tulee?

Porkkana-ananasmehu sopii aamun makumaailmaan. Mutta ei sillä pitkälle pötki – ellei sitten tee samoilla mauilla smoothia. Ja sommittele pieniä porkkanakukkia aamupöydän aterioijien iloksi.

Smoothien pitää mielestäni olla viileää, joten pilkon ainekset ja laitan ne soseutusastiassa pakkaseen siksi aikaa kun muut aamutoimet on tehty. Tässä tapauksessa pilkotut ananakset kävivät kylmenemässä. Tuoretta ei kotona ollut, purkkiananaskin välttää.

Tuolle toiselle ei riittänytkään?

Porkkanasmoothie
2 hengelle

1 porkkana
1 pieni prk ananasviipaleita +mehu
1/2 banaani
peukun kokoinen pala inkivääriä

Pilko porkkana ja ananasviipaleet paloiksi. Kuori palanen inkivääriä. Laita ananakset pakkaseen hieman kylmenemään. Kun ananakset täysin viileitä, hieman jopa hieman hyhmelöityneitä, soseuta ainekset täysin sileäksi soseeksi. Lisää vielä loppuvaiheessa puolikas banaani.

Nauti tämä väriä ja makua uhkuva vitamiinipommi heti tuoreeltaan, venyttele syvään, vedä henkeä ja mars, töihin!

Vai pidätkö enemmän mustikasta? Sitten ei vielä ehdi lähteä.

Väriä aamuun! ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Vähän viiniä..

..mutta kokkaajaa ei näy mailla eikä halmeilla. Taitaa olla hiiihtämässä.  Uunista leijailee kuitenin makuhermoja kutkuttava tuoksu. Onneksi näin hiihtolomalla ruoat valmistuvat lähes itsekseen, uunissa hautuen.

Riista- ja hirvipadat ovat suurta herkkuani. Mutta lupasin itselleni vuoden alussa testailla myös edullisia lihoja. Naudan luinen lapa näytti herkulliselta. Luun vieressä se liha on maukkainta. Näin ainakin isovanhemmat sanoivat.

..ja vähän sipuliakin.

Kilon verran tämä hiihtoloman viettoon mukaan lähtenyt lihaköntti painoi. Mukaan lähti myös rasiallinen herkkutatteja, laakerinlehtiä, porkkanoita, pikkusipuleita sekä marjaisaa punkkua. Eiköhän näistä pata synny.

Pilkoin lihat ja juurekset, isoiksi paloiksi ja lohkoiksi. Tässä ei tarvitse hienostella. Ruskistin kevyesti lihat ja kuullotin juureslohkot sekä herkkusienet voissa. Vielä hieman jauhoa ruskistetuille lihoille.

Luinen ja sitkeä muuttuu mureaksi ja meheväksi.

Nakkasin kaikki ainekset suloisessa sovussa pataan ja lorautin punaviiniä päälle. Sitä hujahtikin reilusti, hieman yli puoli pulloa. Ei haittaa. Lisäsin vielä lopuksi yhden tetran punaviinifondia sekä mausteeksi pippuria ja tuoreita laakerinlehtiä.

Uuni oli lämmennyt 150 asteeseen, sinne pata meni porisemaan. Neljä tuntia se taisi uunissa olla. Ulkoa tultaessa mökissä tuoksui lihaisan pataruoan aromit.

Lisukkeeksi keitin rikottuja ohrasuurimoja rosmariinilla. Täydellinen makupari täyteläiselle lihapadalle.

Näitä ei purkista.

Punaviinipata
4 hengelle

1 kg naudan lapaa
voita paistamiseen
1 -2 rkl vehnäjauhoja
1 porkkana
1 palsternakka
5-6 pikkusipulia
1 tuore valkosipuli halkaistuna
1 punaviinifondia tai demiglacetiiviste
reilu 1/2 ploa punaviiniä
4-5 laakerinlehteä
5 maustepippuria
100 g herkkusieniä

Hauduttele pataa 150 asteisessa uunissa 3-4 tunnin ajan.

Tummasävyinen ja maukas.

Rosmariiniohra

3 dl rikottuja, esikypsennettyjä ohrasuurimoita
8 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
3-4 rosmariininoksaa

Olen erityisen tykästynyt ohrasuurimoihin. Ne sopivat riisiä paremmin tällaisiin maalaisruokiin ja  maustamalla niistä saa superhyvän lisukkeen lihalle. Myös kalan kanssa rosmariininen ohratto on herkullista.

Keitä lisuke ohjeen mukaan kannen alla kypsäksi ja tarjoa mehevän punaviinipadan kanssa. Lasissa vaahtoaa rustiikkiseen ruokaan sopivaa, kylmää olutta.

Kuinka helppoa ruoanlaitto voi ollakaan. Ei muuta kuin takaisin ladulle. Punaviiniä sitten palattua.

Pata porisee.. ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Onneksi valoa edes lasissa.

Tänään se ei paista ainakaan tällä puolella palloa. Mutta korkeassa lasissa loistaa keltainen. Vara-aurinko.

Olen kolmen viikon ajan veivaillut erilaisia smootheja aamuisin. Innostus alkoi, kun pakkanen pullistelee marjoja ja ollaan kovasti siirtymässä jo kevätkauteen. Aika käyttää ne pois. Pahin smoothiekuume alkaa tosin jo taittua. Ehkä siksi, että synnytin lempiversioni, hunajaisen, makean verkkomeloni-mangosmoothien.

Muutama hyvä kikka tuli tässä viikkojen kuluessa testauttua, joilla saa smootheista mitä makoisampia.

Sulle kans.

Kylmät ainekset

Jos smoothieaineksina on muut kuin pakastemarjat, niin pilkotut hedelmälohkot kannattaa käyttää pakkasessa viilenemässä. Tai sitten laittaa valmis smoothie hetkeksi pakkaseen. Kylmä smoothie on maukkaita ja maut tasoittuvat viileänä. Etenkin banaanin maku voi lyödä huoneenlämpöisenä liikaa läpi.

Banaani kypsänä

Banaani on pätevä smoothien ainesosa, mutta banaanin tulee olla kunnolla kypsynyt. Liian raaka banaani tekee smoothiesta liimamaista ja melko tyrkkäävän makuista. Pari päivää hedelmäkulhossa lepäillyt banaani toimii parhaiten ja tuo rakennetta smoothieen. Myöskään sokeria ei smootheihin tarvitse lisätä, kun kypsä banaani tuo makeuden.

Mitä kypsempi hedelmä, sitä makeanpi maku

Kypsyys koskee myös muita hedelmiä. Meheviksi kypsyneet hedelmät irroittavat parhaiten makua. Samana päivänä kaupasta ostettu hedelmä ei ole paras raaka-aine. Se haluaa päivän, pari lämmitellä huoneenlämmössä. Varsinkin näin talviaikaan.

Keltaiset, kypsät melonit, tuoksuvat banaanit ja sopivasti pehmenneet mangot tuovat makeutta smoothieen. Niiden kanssa voi miksata muita, hapokkaampia makuja, kuten ananasta, mustikkaa, porkkanaa. Lisäkärkeä makuun saa inkivääristä, limestä ja tuoreyrteistä.

Rakennetta banaanista, rahkasta tai jugurtista

Lähes kaikista hedelmistä ja vihanneksista voi tehdä smoothieta. Jos hedelmä tai marja on hyvin nestepitopinen, niin lisäämällä valmiiseen soseeseen rahkaa tai jugurttia, saa aikaan smoothien tuoremehun sijaan. Kypsä banaani tuo myös hyvää rakennetta, jos ei halua maitotuotteita smoothieensa. Avocadoa en ole kokeillut, toiminee, kun laittaa joukkoon vähän limemehua mustumisen estoksi ja lisäksi jotain makeuttavaa.

Sopivasti kypsä.

’The’ smoothie eli mango-meloniaurinko

Tämä smoothie hehkuu keltaista kilpaa kevätauringon. Ja maistuu makealta kuin karkki.

1/2 verkkomelonia
1 kypsä mango
puolikas isosta banaanista tai pieni kokonaan

Lohko hedelmät paloiksi, laita hetkeksi pakkaseen kylmenemään. Aja smoothieksi ja nauti heti.

Nyt luulen, että tässä on hetkeksi riittämään raapusteltu tarinaa soseista. Siirryn jatkossa kiinteisiin. Kiitos, ja näkemiin.

Mikä maistuisi?

Jossain paistaa aurinko ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Sika vai nauta? Makuasia.

Itseasiassa tässä tapauksessa keittää. Tai paistaa. Tarkemmin ajateltuna hauduttaa. Lopputulema on niin hersyvän hyvää, että vähän voi sitten häränpyllyäkin heittää.

Tutustuin netissä naudan ruhon tärkeimpiin osiin. Uutta tulee opetella. Niin näyttää se paisti olevan sitä takaliston lihaa. Härän pyllyä.

Viimeksi juotin possulle kaljaa. Nyt uitan härkää sherryssä. Neljän tunnin hauduttelun tuloksena syntyy rikki revittävää lihaa, josta kääräistään maailman parhaat tortillat. Sitten seuraavana päivänä. Ensiksi tätä herkkua syödään riisin ja vihannesten kanssa.

Koska rikkirevitty possu on erinomaista, niin miksikä tätä voisi sitten kutsua? Kun tämä on – jos vain mahdollista – vielä parempaa. Vaikkakin kuivempaa kuin possu, mitä ei mitään sellaista, mitä ei mukana syntyvällä kastikkeella korjaisi. Ja tosiaan – jos joku tietää maukkaamman tortillan täytteen, niin huutakoon hep. Paitsi, että en usko, ennen kuin maistan.

Ei se aina vaadi säätämistä.

Revittyä härkää uunissa
4 hengelle

800 g härän paistia (sisä-, ulko- tai paahtopaistia)
2 rkl häränlihafondia
3 dl vettä
1 dl balsamicosiirappia
2 solo valkosipulia paloina
2 palaa inkivääriä lastuina
1 dl sherryä tai punaviiniä
1 rkl worchesterkastiketta
3 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl soijaa
1 murskattu, kuivattu chili (tai puolikas, jos ei ole tulisen ystävä)

Laita paisti kannelliseen uunipataan. Sekoita muut aineet keskenään ja kaada lihan päälle. Anna hautua matalassa lämmössä (150 astetta) uunissa kansi päällä vähintään neljän tunnin ajan, kunnes liha on niin mureaa, että se repiytyy  lihasuikaleiksi haarukalla lihaa rikkoessa.

Siivilöi kastike talteen ja keitä sitä pannulla hieman kasaan ja sekoita puolet revityn härän lihan joukkoon ja laita puolet tarjolle lihan kanssa kastikkeena. Se on oikeastaan sama, mitä muuta tämän kanssa tarjoaa. Ruoka vie kielen mennessään. Joka tapauksessa. Tästä voi pyöräyttää mehevän nuudeliannoksen ja päälle voi ripotella rapeita kevätsipulin varsia ja korianteria. Tai sitten voi keittää tuoksuvat kulholliset jasmiiniriisiä, lihaan nostellaan puikoilla riisin päälle, kastike imeytyy riisiin..

Ja jos haluaa hiilarittoman dinnerin, niin jossain maukkaassa öljyssä, kuten sesam- tai sitruunaöliiviöljyssä pyöritellyt broccolit ja romescokaalit sopivat lihan makumaailmaan. Ja se on oikeastaan aivan sama, mitä lasiin kaataa. Ei sitä muista juoda kuitenkaan, kun tämä liha vie mukanaan. Kokonaan.

Kolme kaalia aasialaisittain.

Kaalit uunissa aasialaisittain

pieni kukkakaali
pieni romescokaali
yksi broccoli

Marinadi vihreille kaaleille:

1/2 dl sesamöljyä
mustia sesaminsiemeniä
1 limen mehu
1 iso valkosipulin kynsi raastettuna
pala inkivääriä raastettuna
1 rkl soijaa

Tandoorikukkakaali

3 rkl tandooripastaa
1/2 prk creme fraichea tai saman verran paksua, turkkilaista jugurttia
pari rkl sitruunanmehua
1 tl maldonia

Revi kaalit osiin, sekoita marinadit ja anna kaalien marinoitua hetki. Kypsennä 200 asteessa, kunnes kaalit ovat rapeita, hieman tummuneita ja kypsiä. Vie tarjolle revityn naudan lihan ja jasmiiniriisin kera.

Ehkä parasta?

Mutta nyt tulee se kohokohta. Koko jutun kliimaksi. Kun tulee se dagen efter, niin loput lihat kaivetaan jääkaapista. Leikataan vähän rapeaa, vihreää salaattia suikaleiksi ja meheviä tomaatteja lohkoiksi, kietaistaan ne ja lihat vehnätortillaan, päälle lusikallinen creme fraichea  ja lempeää guocamolea, niin siinä se.

Hetki, jossa haluaisi olla ikuisuuden. Jos..annatte vielä yhden kaljan.

Tykkäät myös tästä:

Kuinka heittää häränpyllyä? ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Yksin..

Aina keitoista puhuttaessa jokainen sanoo, että pitäisi tehdä soppia useammin. No niin pitäisi. Nyt tein kaksi.

Ja voi sitä onnea, kun tulee nälkäisenä kotiin. Pakkasesta löytyy valmiita keittoja. Ruoka on pöydässä tuota pikaa.Teenpä toistekin.

Bataattikeitto on aika mahtava juttu. Energisoivaa väriltään, rakenteeltaan ja maultaan. Keittona tosin haluan batatinmakuun vähän kärkeä, sillä muuten tulee mieleen, että aivan kuin lusikoisi jotain jouluista laatikkoa keittolautaselta. Eli hieman chiliä ja kookosmaitoa mausteeksi ja kaikin puolin sähäkkä keitto odottaa syöjiään.

Paahteinen bataattikeitto
8 hengen annos

3 bataattia (omani painoivat 2,5 kg)
oliiviöljyä
1,5 punaista chiliä
12 valkosipulinkynttä
2 rkl kasvisfondia
7 dl vettä
3 dl kookosmaitoa
4,5 dl ruokakermaa
4 tl maldonia
2 rkl voita

Heti kärkeen tiedoksi, että tämä on iso annos. Mutta miksi tehdä pienempää, kun menee samalla vaivalla. Ja sitten on jotain varastossa, mitä syödä tulipalonälkään.

..tai kaksin. Hyvää on!

Halkaise bataatit pituussuunnassa. Sivele leikkuupinnat oliiviöljyllä. Laita bataatit pellille kuorellisten valkosipulinkynsien ja punaisen chilin kanssa. Hanki herkullinen, paahdettu maku aineksiin uunissa, 175 asteessa. Bataatit kypsyvät n. tunnissa, valkosipulinkynnet ja chilit haluavat jo parissakymmenessä minuutissa pois uunista. Kun kaikki ainesosat ovat kypsiä, kaavi pehmeä bataatti ulos kuorista kattilaan, purista valkosipulinkysien sisus joukkoon sekä kaavi kypsä chilin pehmeä sisus mausteeksi. Lisää kasvisfondista tehty kasvisliemi ja mausteet sekä lopuksi kermat. Sekoittele hiljaisella tulella, kunnes maut tasaantuneet. Koristele korianterisilpulla.

Voi teitä, pikku rumilukset.

Rumat, ryppyiset ja hankalasti kuorittavat maa-artisokat palkitsevat kyllä lopuksi ja ovat kaiken nähdyn vaivan arvoisia. Maa-artisokkakeiton maku on nimittäin pehmeän pähkinäinen, hienostunut ja jopa juhlava. Päälle kun tiputtaa pari pisaraa hyvää oliiviöljyä ja viereen lämmintä leipää, niin eipä sitä juuri muuta kaipaa. No, ehkä vähän seuraa kuitenkin.

Tiskirätti tuossa valmiina. Jos tulee sotkua.

Lempeä maa-artisokkakeitto

1 kg maa-artisokkia
1 pieni peruna
1 purjo
7 dl vettä
2 rkl kasvisfondia
3 dl kermaa
maldonia
pippuria ja oliiviöljyä koristeeksi

Kuori artisokat ja laita aina kuorittu sokka kylmään veteen, jotteivat juurekset tummu. Pätki purjo paloiksi. Lisään aina yhden pienen perunan keittoon mukaan, en muista, miksi, ja kenen neuvosta. Mutta teenpä sen silti.

Kas, häntäheikkikin pääsi kuvaan.

Freesaa purjon paloja hetki voissa ja lisää sitten kaikki ainekset kermaa lukuunottamatta kattilaan. Keitä juurekset kypsiksi ja pehmeiksi. Tämä vie reilun vartin. Sitten soseutetaan kaikki suloisen sileäksi ja vaaleaksi sopaksi. Lopuksi lisätään kerma ja suolaa tarvittaessa sekä maun mukaan.

Koristele keitot oliiviöljyllä ja rouhauksella mustapippuria. Vie tarjolle. Et tule pettymään. Keitto kannattaa aina!

Lusikka sopassa ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Fridan värimaailmaa.

Tein pikaisen uunilohiannoksen. Jokin tässä värimaailmassa tuntui niin tutulta. Kuvia katsoessa  ymmärsin. Värit kuin Frida Kalhon paletista. Taisi Kahlo kokkailla kanssani.

Kauneus ennen kaikkea. Ruoassakin. Näkö- ja kuuloaisti vaikuttavat makujen maistamiseen enemmän kuin uskommekaan. Katsoin tästä äskettäin mielenkiintoisen dokumentin. Silmää miellyttävää ateriahetkeä kannattaa tavoitella.

Ja tämä ruoka on kuin taulu. Kaunis katsella. Mutta mikä parasta, se on vaivaton tehdä ja makuhermoja kutkuttavan hyvää. Tällä potkaistaan taas arki liikkeelle. Kiireisinä päivinä ei voi kuin todeta, että onnea on..uuni. Ruoka valmistuu lähes itsestään. Ja väsynyt saa levätä.

Uuniruoissa on hieman kasarisävy. Nykyään ennemmin paistetaan tai keitetään. Pastaa, pihviä, kalaa. Olin itsekin tätä lohta paistelemaasa ja mietin muusia kaveriksi. Mutta kaapissa oli myös joukko vihanneksia, ratatouillen ainekset. Halusin päästä helpolla ja ratatouille lähti lohen kanssa uuniin valmistumaan. Erinomaista tuli. Viis kasarimeiningistä.

Kypsänäkin kaunis.

Kahlon uunilohi

700-800 g lohifile
1 pieni munakoiso
punainen paprika
keltainen paprika
1 punasipuli
1 solo valkosipuli
tuoretta rosmariinia
3 dl paseerattua tomaattia
1/2 sitruunan mehu
1/2 sitruuna siivuina
1/2 rkl sokeria
sormisuolaa
valkopippuria
1 rkl kasvisfondia
1,5 dl vettä
oliiviöljyä

Pilko vihannekset reiluiksi paloiksi. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja freesaa vihanneksia hetki. Sekoita paseerattuun tomaattiin sitruunanmehu, sokeri, hieman suolaa ja mustapippuria. Asettele lohi uunivuoan keskelle, suolaa ja pippuroi sekä koristele sitruunanviipaleilla. Laita ratatouillevihannekset ja tuoreita rosmariininlehtiä lohen ympärille ja kaada tomaattiliemi vihannesten päälle. Lorata vielä hieman oliiviöljyä kalan ja vihannesten päälle ja kypsennä koko komeus 175 asteisessa uunissa n. 30 minuutin ajan, kunnes vihannekset ovat haarukalla pistettäessä pehmeitä.

Kalalle kaveriksi.

Tämä ruoka ei muita lisukkeita kaipaa. Lohi pysyy mehevänä vihannespedillä ja tomaattiseos toimii kastikkeena. Mitähän värikästä me Fridan kanssa seuraavaksi kokkaillaan?

Kahlon kanssa keittiössä ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Mennäänkö?

Mazariinit. Muistatko ne kaupan soikeat, lohkeavakuoriset herkut, joilla kasikymmentä luvulla herkuteltiin? Ihania. Ja vielä vauhdikkaampia voi tehdä kotona itse.

Mazariinit, frangipaanit, you name it. Mä sitten pidän niistä. Auringonpaisteesta tuli hempeän keväinen olo ja piti tehdä jotain olotilaan sopivaa. Mikäs se parempaa kuin vadelmaiset mazariinileivokset. Ja pääsiäsiseksi nämä tietysti tehdään kananpojan keltaisella kuorrutteella.

Nyt inspiroidun tähän värimaailmaan Zalandosta löytyneen lasisen leikkuulaudan räiskyvästä värityksestä. Ihan kuin sarjakuvaa. Näin pimeän talvikauden jälkeen kaipaa väriä ympärilleen ja olen ostanut kotiin kirkkaan värisiä kukkia, oransseja pyyheliinoja ja appelsiininmehupuristimen, hedelmiä kaikissa sävyissä..

Minne?

Mutta ne sarjakuvamazariinit. Kyllä. Leivospohjan pitää olla sopivan lohkeavaa ja käytän tätä yhtä ja samaa, varmaa piirakkareseptiäni näihinkin.

Piirakkapohja:

100 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
1 kananmuna
1 1/4 dl pölysokeria

Tämä ohje riittää isompiinkin bileisiin, sillä pohjassa on ainekset piirakkapohjaksi. Itse tein mazariinit  n. 20 x 20 neliövuokaan ja puolet tästä taikinasta riittää yhdeksään leivokseen. Leivoksista tulee tällöin korkeita, kun täytettä on yllin kyllin. Mazariinit voi myös hyvin tehdä omiin, pieniin leivosvuokiin, niitä tulee 12-15 kpl vuokien koosta riippuen.

Valmista piirakkataikina nyppimällä voi ja jauhot muruiseksi taikinaksi. Lisää kanamunat, sokeri ja kylmä vesi. Laita taikina jääkaappiin kylmenemään, jotta se on helpompi levittää vuokiin.

Ihan minne vaan.

Mazariinitäyte:

125 g voita
125 g vaaleaa mantelijauhetta
125 g pölysokeria
5 tippaa manteliuutetta
3 rkl dl vehnäjauhoja
2 kanamunaa

Valmista täyte sekoittamalla huoneenlämpöiseen voihin pölysokeri ja sekoita seos kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksitellen sekä manteliuute ja lopuksi jauhot. Taputtele taikina vuokaan tai haluamaasi muotteihin, kaada päälle frangipaanitäyte ja paista 175 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Jos täyte alkaa tummua liikaa, peitä se leivinpaperilla.

Kuorrute:
3 dl pölysokeria
sitruunanmehua
pari tippaa punaista karamelliväriä

Sekoita pölysokerista, karkkiväristä ja sitruunanmehusta paksu sokerikuorrute ja levitä se jäähtyneiden leivosten päälle.

Koristeeksi vadelmia.

Mennään.

Kun torttu oli valmis ja jäähtynyt, levitin kuorrutteen sen päälle ja annoin kuorrutteen jäähtyä useampia tunteja ennenkuin leikkelin sen yhdeksäksi pieneksi sarjakuvaleivokseksi.

Mazariinileivokset katosivat kahvin kanssa parempiin suihin ja kevät tulee. Mikäs tässä on ollessa.

Sarjakuvaseikkailu ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

..ja jalkapalloon. Ne olivat eilisen teemat Sonera Stadionilla, kun HJK maistatti nimikkoviinejään.

Blaa, blaa, blaa. Blaa. Tältä HJK:n päävalmentaja Sixten Boströmin höpinät joukkueen peli- ja pelaajatilanteesta kuulostivat korvissani. Mä kun en ymmärrä jalkapallosta mitään. Mutta kymmenet urheilutoimittajat kuuntelivat kaulat pitkinä ja esittivät kiinnostuneina tarkentavia kysymyksiä.

Mutta viineistä pidän. Kuten myös espanjalaisen luomuviinitilan Parés Baltàn sympaatisesta omistajasta, Joan Cusinésta. Ja viinit olivat syy olla paikalla. Parés Baltà on nimittäin HJK:n ja Norex Spiritsin valinta HJK:n nimikkoviinien tuottajaksi. Joan kertoili alkuun lämpimiä muistojaan Suomesta. Joan on kuulemma laitettu alulle täällä kylmässä Pohjolassa, kun hänen vanhempansa vuonna 1971 tulivat Suomeen ja Ruotsiin häämatkalle. Johtuuko tästä, tiedä häntä, mutta Joanilla on erityinen suhde Suomeen. Hän heittää puhessaan siellä täällä suomalaisia sanoja, käy Suomessa vähintään kerran vuodessa ja kertoo, kuinka koko perhe on lomaillut Ylläksellä.

Perhe. Niin, Parés Baltàn viinitaloa isännöi perhe jo neljännessä sukupolvessa. Ja kaikki perheenjäsenet ovat keskeisessä osassa toiminnassa. Joan ja hänen veljensä Joseph johtavat viinitilan toimintaa ja tilan naiset, veljesten vaimot, valmistavat viinit. Ja Joanilla on kasvamassa kaksi tytärtä, Irene ja Blanca, joille Joanilla on jo roolit suunniteltu valmiiksi. Tyttärien luonteita mukaellen. Toisella on vahvuuksia myyntiin ja toinen on selkeästi se, joka tulee valmistamaan viinit. Mikäli tyttäret siis jatkavat isänsä jalan jäljissä. Niin, ja jokainen perheyrityksen nainen on saanut oman nimikkoviiniinsä.

Mitä luomu on Parés Baltàssa? Lampaat lannoittavat viiniviljelyksiä marraskuusta maaliskuulle. Sen jälkeen viiniköynnöksiin alkaa tulla lehtiä ja lampaat poistuvat metsiin laiduntamaan. Näitä työläislampaita heillä on 300 kappaletta ja lanta toimii ainoana lannoitteena. Lisäksi viinitilalla on omat ampiaiset, jotka pölyttävät köynnökset. Itseasiassa Parés Baltàn viinitilalla on oikea eläintarha, sillä kolmantena eläimenä Joan mainitsi villisiat, jotka tulevat syömään ensimmäiset, makeat rypäleet. ’Silloin tiedämme, että rypäleet ovat erittäin makeita, kun villisiat saapuvat’. Kysyin, että metsätävätkö he näitä sikoja tai estävätkö niiden pääsyä viljelyksille, niin Joan toteaa, että ’Ei, emme. Tämä on osa luontoa ja ei se haittaa, että ensimmäiset makeat rypäleet menevät sikojen herkutteluun.’

Ja ne viinit? HJK 1907 Tinto ja HJK 1907 Blanco. Pirteän kesäinen valkoinen on tehty Penedèsin alueen tyypillisistä lajikkeista: Macabeosta, Xarellosta ja Parelladasta. Selkeä, helppo kesäviini jota nauttisin sellaisenaan, auringonpaisteessa ystävien kera. Punaviinissä oli jo enemmän luonnetta, ja tästä Joan totesi, että viini sopisi hyvin esimerkiksi suomalaisen poron kanssa. Ja hieno makupari tälle viinille oli myös chorizotapas. Ryhtiä kun viiniin tuo Cabernet Sauvignon ja Syrah antaa mausteisuuttaan. Etiketistä täytyy todeta, että se oli tyylikäs. Väritys on voimakkaan sinivalkoinen ja tyyli moderni. Ihan itsenäisyyspäivän pöytään passeli. Kyllä, ei näitä viinejä vain HJK:n kabineteissa juoda. Viinejä on myös ainakin Alkon tilausvalikoimissa tarjolla himpun yli 10 euron hintaan.

Mutta hei, kelataanpas vielä taaksepäin. Tästä jalkapallosta vielä. Kyllä mä katsoin jalkapalloa silloin, kun kikkarapää Harald Schumacher oli Saksan maalivahtina. Mutta tämä saattoi myös johtua siitä, että ei ollut muita vaihtoehtoja. Ei televisiosta tullut mitään muuta kuin pallopelejä jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikoihin.. Silloin joskus.

Rakkaudesta Suomeen.. ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Ollaanko jo kavereita?

Kulkeeko aika näin keväällä nopeammin kuin talvella? Siltä ainakin tuntuu. Maaliskuu on jo kohta paremmalla puolella.

Kohta maa tuoksuu mullalle ja idut tunkevat päätään kohti aurinkoa. Luonto – ja sitä myöden myös tällainen keväänlapsi – herää jälleen eloon. Kiire tuntuu olevan. Säntäilen sinne tänne kuin juuri talviunilta herännyt ampiainen. En yhtä vihaisena tosin. Kevätpöhinässä ostin tänään multaa ja kaiken maailman siemeniä. Josko niistä saisi jotain vihreää itämään. Aurinko on ainakin luvannut auttaa.

Havahduin tässä kevättohinassa siihen, että täytyypä laittaa kurpitsaresepti esille, sillä kohta se on menneen talven lumia. Ihan virallisestikin.

Ei tarttis vinoilla.

Hieman onnettoman ensimmäisen kurpitsaseikkailuni jälkeen uskaltauduin ostamaan valmiiksi lohkotun kurpitsan palan. Kokonaisia en edes vilkuile. Tämä tummanoranssi kaveri oli talvikurpitsa, erimakuinen kuin mistä keitto syntyi. Ehkä hieman makeampi, voimakkaampi?

Teki mieli tehdä kalan kanssa kurpitsaa, jossain muodossa. Kotona oli kermaa ja ruohosipulia. Näin jo silmissäni kauniin oranssit kurpitsapalat täplitettynä vihreällä ruohosipulilla. Ja maut sitoo yhteen kerma. Kalana oli kuhaa ja jotta pehmeä muhennos saisi rapean vastaparin, leivitin kuhan pankomuruilla. Japanilaisen pankon erinomaisuus on siinä, että se imee itseensä vain vähän rasvaa uppopaistettaessa. Tai no, vähemmän kuin joku muu leivite. Ei tämä kuitenkaan mitään terveysruokaa ole..

Älä jyrää.

Kurpitsamuhennos ja pankokuha
4 hengelle

150-200 g kuhaa/syöjä
2 dl pankomuruja
2 kananmunaa
sormisuolaa
valkopippuria
öljyä paistamiseen

Levitä pankomurut lautaselle, sekoita joukkoon pari teelusikallista sormisuolaa sekä rouhi joukkoon valkopippuria. Riko kananmunat toiselle lautaselle ja sekoita rakenne rikki. Leikkaa kuha 5 cm levyisiksi paloiksi, kasta ne ensin kananmunaan ja painele sitten molemmin puolin pankomuruihin. Paista upporasvassa molemmin puolin, kunnes pinta saa väriä ja kala on kypsää.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

5 dl kurpitsanpaloja kuutioina
1,5-2 dl dl vettä
1 rkl kasvisfondia
maldonia
1 tl chilijauhetta
2,5-3 dl kermaa
10 ruohosipulin vartta

Kiehauta syvässä pannussa vesi ja kasvisfondi. Lisää kurpitsanpalat ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä. Sekoita sen verran, että käännät palat kertaalleen. Kun neste on lopuillaan ja kurpitsanpalat ovat pehmenneet, lisää joukkoon kerma, 1 tl chilijauhetta ja ripaus maldonia. Keitä kermaa kasaan sekoittamatta. Tässä vaiheessa kurpitsat ovat jo hyvin pehmeitä, ja jos kovasti sekoittelee, tuloksena on kurpitsaliemi.

Kun kerma on paksuuntunut ja kurpitsat ovat haarukalla pistettäessä läpipehmeitä, on muhennos valmis. Leikkaa ruohosipuli pieneksi silpuksi sekoita muhennoksen joukkoon ja laita tarjolle rapeiden pankokuhapalojen kanssa.

Pieni chilin potku kurpitan löysän lempeässä maussa toimii. Vihreän ja oranssin yhdistelmä tuo lautaselle silmänruokaa. Ja pankokuha. Paras, suomalainen kala rapeana ja mehukkaana.

Oli kyllä herkullista. Eikä tullut huutoa, itkua eikä kiroilua, vaikka kyseessä olikin kurpitsaruoka. Ja se on edistystä se.

P.S Yltäkylläisyydestä vakavempiin asioihin. Tänään virallisesti starttaa suomalaisten ruokablogien ja YK:n naisten yhteinen kampanja nälänhätää vastaa. Jotain maukasta -ruokablogi osallistuu keräykseen. Tule mukaan. Osallistu ja auta heitä, joilla on nälkä. Linkistä pääset lahjoittamaan. Kirjoittelen lisää tästä kampanjasta tällä viikolla. Kiitos, kun osallistut.

Kala ja kurpitsa ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Illalinen häämöttää tuolla jossain.

Ja täytettä päälle. Syntyy pieni pizza. Ei Pekkaa pahempi.

Vaikka pizzataikina tästä pizzasta uupuukin. Muuten on maukkaat täytteet ja pizzan maut kohdillaan. Ihan pellillistä pizzaa ei portobelloista saa. Mutta herkullisia hattuja kyllä tarjolle. Lisäksi ei tarvitse muuta, kun punaisen puoleista viiniä ja salaatin rucolasta.

Hieno portobellohan se siellä.

Sieniaika on vielä kaukana. Tällaiselle sienihöperölle on lääkettä se, että voi käydä kaupan hyllyllä poimimassa herkkuja koriinsa. Sieltä löytyy helpotusta pahimpaan tuskaan. Kuten nämä isolakkiset portobellosienet. Portobellosienet on jotenkin ylväitä. Laakea lakki, tumman suklaan sävyisillä heltoilla. Mieto maku ja kuivakka, kestävä runko. Ei näitä olisi raaskinut edes käyttää, mutta olisivat pahentuneet, penteleet, joten pizzaksi vain.

Pizzanhimo iskee usein perjantaisin. Arkiviikko takana, nyt punaviini lasiin huljumaan ja pientä hyvää tarjolle. Täytteenkin voi tehdä jo torstaina valmiiksi, niin perjantaina ei tarvitse kuin huljutella sitä viiniä sillä aikaa, kun pizzat paistuu. Itse huljuttelisin lasissa ravintola Murussa alun alkujaan nauttimaani Nicole-viiniä. Tai Tommasin Ripasso on myös aina herkullinen.

Basilika pyytää vettä.

Portobellon pizzat
Pieni iltapala neljälle

1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
4 portobellosientä
1 rkl tuoretta rosmariinia
10-12 minitomnaattia
2 rkl tuoretta basilikaa
100 g chorizomakkaraa
2 palloa mozzarellaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen
koristeeksi chilihiutaleita

Täytteet pieniksi.

Silppua punasipuli ja sienten jalat pieneksi silpuksi. Purista valkosipuli. Freesaa näitä pannulla hetki. Lisää neljään osaan pilkotut minitomaatit, pyörittele puolisen minuuttia ja ota pannu pois liedeltä. Lisää basilika ja rosmariini sekä mausteet. Anna jäähtyä ja lisää pieneksi pilkottu chorizo. Kaavi portobellojen tummat heltat lusikalla varovasti pois. Voitele sienten lakki ulkopuolelta, laita lakit uunipellille ja täytä tällä herkullisella täytteellä. Ihan maan mainio vegeversio syntyy ilman chorizoa. Leikkaa 2 mozzapalloa puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Laita neljä keskipalaa pizzojen päälle ja syö loput palat. Ripottele hiukan chilihiutaleita mozzarellan päälle ja paista pizzat 200 asteessa, kunnes juusto hieman ruskettuu ja sulaa ja sieni kypsyy. Tämä ei vie 10 minuuttia kauempaa.

Ja valmiita ollaan, kohti uunia.

Laita lisäksi tarjolle rucolasalaattia, jossa muutama siivu tuoretta viikunaa, vähän balsamicoa ja oliiviöljyä. Perjantaisin elämä tuntuu aina parhaimmila, kepeältä ja onnelliselta. Siksi soimaan laitetaan OneRepublicin Good Life, kun uudempaa tuotantoa saa vielä hetken odottaa.. ’We have so much to feel good about.’

Mutta vielä on matkaa. Perjantaihin. Tiistaita puskee päälle. Mutta aina voi haaveilla.

Lakki nurin ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Onkohan edes parempaa?

Tuntuu siltä. Siltä, että voisin syödä sieniä joka aterialla.

Aamu alkaisi raikkaanvärisellä kanttarellimunakkaalla. Lounaaksi syntyisi makoisa herkkusienipasta. Välipalaksi napostelisin friteerattuja sieniä. Ja illallisella pöytään marssitettaisiin sieniä sen seitsemässä muodossa. Jälkiruokana sienipommi..

Joten ei varmaan ole yllätys, että tässä päivänä eräänä sekoittelin shiitakerisoton. Ja kaapissa on täyttämistä odottamassa mitä sievimmät, beessilakkiset herkkutatit. Ja että eilen, hyväksi kohutussa Antto Melasniemen luotsaamassa Putte’s pizzeriassa söin hyvässä seurassa funghi pizzan.

Kylmähyllystä poimittuja.

 

Lopputulos on löysä.

 

Shiitakerisotto
2 hengelle

2 rkl oliiviöljyä
2 shalottia
2 dl Arborio- tai Carnaroli-riisiä
3 dl Sauvignon Blanc-valkoviiniä
2 pkt shiitakkeita
50 g voita
2 dl raastettua parmesania
sormisuolaa
mustapippuria
7-8 dl kasvislientä ( 2 rkl kasvisfondia ja 8 dl vettä)

Freesaa sipulit oliiviöljyssä kuultaviksi. Lisää riisi, sekoittele ja anna riisin imeä öljyä itseensä. Lisää viini, ensin puolet ja pannulta nousee jumalainen tuoksu. Sekoittele ja lisää loppu viini, kun edellinen satsi on imeytynyt. Paista toisella kädellä sohien pilkotut shiitalkeet viereisellä pannulla kypsiksi voiruokalusikallisen kanssa, suolaa, pippuroi ja jätä odottamaan loppuvaiheita. Älä unohda sekoittaa risottoa toisella kädellä saman aikaa..

Kun viini on imeytetty riisiin, lisäile kasvislientä desin parin annoksissa risottoa koko ajan sekoitellen.

Kun risottoja tekee useasti, alkaa erottaa sen hetken, milloin risotto alkaa olla sopivimmillaan ja on aika lisätä voi ja parmesan. Tällöin neste on alkanut muodostaa kermaisuutta riisiseokseen, riisit ovat pehmenneen näköisiä, mutta sisältä vielä napakoita. Jos silmällä mittailu ei toimi, voin sanoa, että tähän tilanteeseen pääsy vie parikymmentä minuuttia.

Ja sitten on kiire. Risotto ei saa ylikypsyä. Tässä vaiheessa huudetaan apureille, että onhan rucola huhdeltu, kuumassa vedessä lämpenemässä olleet ruokailukulhot jo kuivattu ja viini laseissa! Risotto ei odota.

Itse lisään tässä vaiheessa risottoon ison köntin voita, paljon parmesania ja maistan suolatarpeen. Ja vielä rouhin mausteeksi mustapippuria. Lisäksi vielä testataan, onko suuntuntuma sopiva. Ja ehkä hieman lientä lisää ?

Sitten risotto lusikoidaan kulhoihin ja päälle laitetaan koristeeksi rapeaa rucolaa. Sitten vain ruokarauhan muille suon.

Musta tuntuu ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Sininen enkeli?

Tein karhunvatukkajugurttijäätelöä. Josta kuitenkin tuli pirtelö. Ja hyvä sellainen.

Jäätelökone surraa tuon tuosta meillä kotona. Ihan siitä syystä, että itsetehty jäätelö on taivaallista. Pitkään oli hautunut mielessä, että karhunvatukoista ja jugurtista tulisi onnistunut parivaljakko. Jugurttijäätelöistä kun pidän. Sitä siis tehtiin. Mutta, mutta. Samana päivänä uunissa kohosi myös suklaafondant, ja se se vasta herkkua onkin. Jugurttijäätelö jäi vähän kakkoseksi. Ja unohtui pakkaseen.

Ihan aivokylmää.

Mutta löytyi se sieltä viikon päästä ja kaupasta haettiin paketillinen karhunvatukoita lisää. Tehtiin kauniin siniliilaa pirtelöä. Ja se se vasta herkkua olikin.

Ei yhtä ilman toista.

Karhunvatukka-jugurttipirtelö
isot mukit kahdelle

1/2 l vaniljajäätelöä
1 dl turkkilaista jugurttia
1/2 vaniljatangon siemenet
1 pkt (n. 1 dl) karhunvatukoita
1 rkl sokeria
n. 1 dl maitoa/tarpeen mukaan

Anna jäätelön sulaa hetki huoneenlämmössä. Aja kaikki ainekset pirtelöksi tehosekoittimessa. Lisää sokeria, mikäli tarpeen. Itse pidän hyvin paksusta, täyteläisestä pirtelöstä, joten annan jäätelön hieman sulaa ja lisään maitoa pirtelöön vähän, vain sen verran, kun tarvitaan, että seos menee tehosekoittimessa sekaisin. Sitten vaan posket lommolla imutellaan..

Tulisi pirtelö ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Vihreitä, vaan ei vielä syötäviä.

Alkoi harmittaa. Lumipeitto sen kuin kasvaa kasvamistaan. Missä on kesälaitumista kuiskaileva, orastava nurmi? Maasta nouseva mullan tuoksu?

Päätin, että kotona ainakin vihertää. Ostin toistakymmentä siemenpussia. Osa odottaa kevättä, mutta osa pääsi jo multaan.

Kohta krassia.

Samalla kun heitin ohrat kasvamaan pääsiäiseksi, jäin odottamaan pienten krassien itämistä ja rapeiden herneenversojen orastusta.

Nopea apu viherpuutteeseen.

Krassit lievittivät harmitusta. Muutamassa päivässä söpöt taimet tunkivat kohti aurinkoa. Vihreää, uusia alkuja. Kevät! Tosin tätä iloa ei kestänyt kauan, sillä saksin taimet puolitoistasenttisinä ja maustoin avocadonvoin töpäkänmakuisilla, ’köyhän miehen rucolalla’ eli krassin lehdillä. Resepti tulee tuota pikaa.

Kuvassa puurot ja vellit sekaisin.

Herneitä liotin yön yli vedessä ja laitoin ne mullan päälle kasvamaan. Hitaampaa on, vielä ei pääse leikkaamaan rouskuvia varsia salaattiin tai pastan koristeeksi.

Oma kevät kotona.

Vielä vähän rakkautta, ei niinkään substralia ja kyllä ne siitä kohta..

Itää jo! ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Ystävä, vaan ei ruoka.

Olen ystäväpiirissäni tunnettu siitä, että olen hyvin kaikkiruokainen. Mutta yhtä en syö. RIP, Päkä.

Bää, määkii eräskin ystäväni, kun en ota lammasta lautaselle. Mutta muistot elävät vahvoina. Näin pääsiäisen lähestyessä.

Vaikka Päkä on kasvanut ruohoa jo vuosikaudet, muistan edelleen sen märän, lempeän katseen, minkä lemmikkilampaani muhun loi, kun jaoin maailmantuskaani hälle. Päkä vain päästeli hävyttömiä röyhtäisyjä ja pullautti puolisulaneet ruohot uudelleen pureskeltavaksi. Ne leuat menivät sillä lailla hauskasti ristiin..

Kirjoitin myös ala-asteella aineen. Otsikkona, ’Paras ystäväni’. Kertomani jälkeen ei lie yllättävää, että ensimmäinen lause kuului näin: paras ystäväni on lampaani Päkä. Sori, rakkaat sisarukset, tuolloin Päkä ajoi ystävyydessä ohi. Liekö taustalla ollut joku raisu riita Aku Ankan lukuvuorosta tai vastaavaa.

Mutta, hypoteettisesti. Jos söisin lammasta, niin ostaisin pääsiäiseksi pieniä sisäfileitä, pujottaisin niitä paksuvartisiin, rasioissa myytäviin rosmariinitankoihin, paistaisin vartaat kauniin värisiksi ja tarjoaisin lisukkeena meheviä juuresranskalasia. Ja Ranskaan kun päästiin, niin viinikin tulisi Ranskanmaalta. Äskettäin maistamani Vallis Queyras olisi oikein kelpo viinikaveri – ja yllättävän hyvän hinta-laatusuhteen omaava ranskatar – tälle pääsiäisen perinteiselle lihalle.

Mutta rest in peace Päkä, mä panostan pääsisäisena nautinnollisiin brunsseihin. Lammasta ei ole meillä ikinä. Tai jos lammas meille eksyy, niin se on korkeintaan pehmolelumuodossa..

Yhtä en syö ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tätä koko iltapäivä.

Hiekka pöllysi. Rantapallot viuhuivat ilmassa. Ja lapset kirmasivat ympyrää. Lämpöä 27 astetta.

Ei. En puhu viime kesän kesälomamuistoista, vaan kuumasta iltapäivästä kylmän asian äärellä. Jäätelöuutuuksia. 39 kappaletta. Ei kun 35. Vai oliko se 32? 11? Äh, tuo olikin se määrä, minkä määrän eri makuja itse maistelin..

No, joka tapauksessa. Ingman ja Unilever lanseerasivat tulevan kesän uutuustuotteensa. Ja sitten syötiin jäätelöä. Aivan liikaa. Överit.

Mielenkiintoisimpia uutuuksia olivat Magnumin kotipakkaukset  ja etenkin 5 Kisses-maut. Paketit somia kuin karamellit. Ja tarjolla viisi suukkoa, mistä valita: on intohimoa, varastettua suudelmaa, flirttailua. Yritin palauttaa ensisuudelmani mieleeni First Kiss Creme Brulee -maulla, mutta ei se eka suukko näin pehmeä ollut. Eikä näin makea. Se oli märkä ja jotain sinne päin. Ei sitä kannata muistella. Mutta Loving Kiss vei  jalat alta. Marenkia, valkosuklaata, kuivattuja karpaloita. Kyllä, kyllä, juuri näin!

Nyt oli mahdollisuus saada sisäpiirin tietoa suomalaisten jätskimauista. Utelin  Ingmanin markkinointipäällikkö Soile Seppälältä suomalaisten miesten ja naisten suosikkeja. Miehet tykkäävät kuulemma Jättiksistä. Tämä oli pienoinen yllätys. Ja miehet huomio! Tänä kesänä Jättis maistuu myös kaktukselle vihertävässä kuoressaan.

Naisten makuun on vähemmän yllättävästi juuri täyteläiset Magnumit ja uskon naissuosion jatkuvan pelkästään jo näiden kerrassaan herkullisen väristen, pahvisten pakkauslaatikoiden johdosta. Ingmanilaiset myös veikkailivat, että kioskimyynnissä tullaan vohveleihin pyörittämään eniten palloja tuoreella Mascarpone-Lemon -Lime -maulla. Suomalaiset kun pitävät raikkaudesta.

Ja mitä se hoikkaa hoikempi, Magnumeita esittelevä Suomen huippumalli-kandi sitten syö mieluiten? Polina Hiekkala tuumaili hetken ja totesi, että ihan kaikkein eniten hän pitää mehujäistä. ’Sellaisista, missä voi rakeita kaataa purkista suoraan suuhun’. Tällainen sitruunainen cokismehujääuutuus, Calippo Shots Sitruuna-Cola, on ensi kesänä myös tarjolla. Näppärässä avattavassa ja suljettavassa purkissa. Näytti olevan erityisesti lasten mieleen.

Joku kerran kysyi, että laitatko valkosuklaata ihan kaikkeen ruokaan, mitä teet. En ihan, mutta valkosuklaa on kyllä mieleen. Siksi säästin parhaan herkkupalan tähän viimeiseksi.  Kerta kaikkiaan herkullinen uutuus oli Pandan Valloittava Valkoinen -tuutti, jossa vaniljajäätelö onn aateloitu valkosuklaalla monessa muodossa. Tämä tuutti saattaa tulla napattua mukaan, tuon tuosta, kesän kuumina päivinä, jäätelöhimossa..

Överiks meni ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Pimeä nousee.

Musta etiketti. Jotain hämärästi tuttua. Huh, onko tämä pullo Blair Witch -projektin noidan tekosia?

Intensiivistä kauhua ja näkymätön vihollinen. Öisiä ääniä teltan ulkopuolelta. Jäljelle jää vain filmi..

Mitähän itävaltalainen viinintuottaja Willie Opitz on ajatellut, kun on tähän Heideboden punaviinipulloon etiketin suunnitellut? Oksarakennelmia ja joku hämärä teltta. Ensi fiilikset pullosta nostattavat ihon kananlihalle. Ihan kauhuelokuvameininkiä. Blair Witch -project.

Ääniä. Et ole yksin.

Kulttielokuva Blair Witch -project oli aidosti pelottava elokuva, vaikka ei siinä ollut päätä eikä häntää. Eikä tarinalla yhteyksiä todellisuuteen. Toisaalta, itävallan mielenkiintoisin viinivaikuttaja Willie Opitz osaa hommansa ja tämä uutuus kiinnostaa kovasti. Alkon myyjäkin kehui tätä tuotetta vuolaasti. Unohdetaan kauhuelokuvaviittaukset ja maistetaan. Rohkeasti.

Värit häviävät.

Kyllä kannatti.  Heideboden on todella hintansa, muutaman sentin yli 10 euroa, väärti. Pehmeä, tummanpuhuva ja marjaisa viini on erittäin herkullinen. Helppo juotava. Viini sellaisenaan, seurustelujuomaksi tai lihaisan ruoan kanssa. Pääsiäisen lammasaterialle? Tuntuu, että viini sopii melkein minkä kanssa vain. Hyvin se meni mausteisemmankin aterian, chorizomakkaralla ja kinkulla sekä sienille täytettyjen perunankuorien kanssa. Vieraat tykkäsivät. Juoma katosi parempiin suihin alta aikayksikön. Olisi pitänyt ostaa pari pulloa. Willie ei petä. Jännittävä pääsiäisjuoma tämä Opitzin uutuus.

Vain viini jää.

Kokeile. Mutta. Muista ottaa taskulamppu sängyn viereen yöllä. Yöllä hahmot erkanevat varjoista ja lapsuuden ajan pelot ojentelevat pitkiä kouriaan. Rapsahdus keittiöstä. Sydän jättää yhden lyönnin väliin. Kahiseeko portaissa?  Blair Witchin noita palannut noutamaan omansa. Jäljelle jää vain viini..

Noidat juhlivat öisin ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Pastaa paistelemaan. Aseet valmiina.

Rapeita salamilastuja. Tomaatin aateloimaa oliiviöljyä. Timjamia, tietysti. Ja punaisena lankana puolikuivatut tomaatit. Siinä se. Paras pastareseptini.

Tämä pasta syntyi sattumalta. Kaapista löytyvistä aineksista. Mutta niin monet hyvät asiat tuppaavat tapahtumaan. Sattumalta.

Kuivanpuoleisia.

Pienet luumutomaatit alkoivat olla jo siinä tilassa, että pikaisesti ne olisi pitänyt nauttia. Koko purkki. Uunista sain niille lisää elinaikaa. Ja päässä alkoi muhia rustiikkinen pastaohje. Yrttipurkeista valitsin mausteeksi timjamin, joka aromit suorastaan soivat tomaatin kanssa. Varsinainen kastike syntyi oliiviöljystä, paahdetusta tomaattipureesta ja mausteista. Kastike, joka värjää pastaa oranssiruskealla sävyllään ja aromisoi sen. En halunnut pastasta kuitenkaan ihan vegeversiota, niipä paistelin hyvää italialaista salamia paistinpannulla, kunnes rasva suli pois ja jäljelle jäi maukkaat salamisipsit. Näitä sitten pastan päälle koristeeksi ja rapeutta antamaan.  Ja pastaksi valikoitui leveääkin leveämpi pappardelle, tummana tottakai. Maalaismeininkiä ihan.

Kaikkea kanssa.

Tomaatti- timjamipasta
2 hengen annos

Puolikuivatut minitomaatit:

250 g minitomaatteja (luumu, kirsikka tai mitä sattuu löytymään)
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi

Pastakastike:

1/2 dl oliiviöljyä
2 – 3 rkl rkl tomaattipureeta
2  rkl rkl timjaminlehtiä (sen verran kuin jaksaa lehtiä yrittipensaasta nyppiä)
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl savupaprikajauhetta
ripaus sokeria ja suolaa
mustapippuria

Salamisipsit:

4 – 5 siivua hyvää italialaista salamia kuivatetaan kuumalla pannulla

Kuka vei palan?

Aloita kypsentämällä minitomaatit uunissa. Leikkaa tomaatit pituussuunnassa halki ja sekoittele niitä kulhossa, jossa on 1 rkl oliiviöljyä, 1 valkosipulinkynsi murskattuna, 1 tl sokeria ja 1 tl maldonsuolaa. Laita tomaatit uuniin 175 asteeseen n. tunniksi, kunnes ovat kypsyneet ja kuivuneet hieman. Valmista tällä aikaa pastakastike. Paista tomaattipuretta kuumalla pannulla, kunnes pureen kirpakka tuoksu muuttuu paahteisemmaksi ja väri ruosteenruskeaksi. Sekoita paahdettu puree puoleen desiin oliiviöljyä. Purista joukkoon valkosipulinkynsi ja lisää hieman suolaa sekä hippunen sokeria ja nypityt timajaminlehdet. Rouhi joukkoon vielä hieman mustapippuria. Paahda kuumalla pannulla salamilastuja molemmilta puolilta, kunnes rasva sulla pois ja siivut ovat rapeita. Kuivata talouspaperin päällä. Näitä herkullisia tomaatteja voit säilöä oliiviöljyssä jääkaapissa ja käyttää koristeena, salaateissa, pastoissa. Kaikki käy!

Keitä hyvää, tummaa pappardellepastaa kahden hengen annos (esim. Stockalta saatava Garofalo) kypsäksi ohjeen mukaan. Sekoita joukkoon kastike ja puolikuivatut tomaatit ja asettele pasta lautaselle. Rouhi päälle maukkaita salamisipsejä.

Kertakaikkinen herkku.

Näin syntyy ihan itkettävän ihana makuyhdistelmä, jota voi vielä täydentää pienen pienellä lasilla tummaa, italialaista punaviiniä ja pääsiäisen odottelu sujuu ihan siivillä! Kuin lentoon olisi lähdössä. Pääsiäiseen taitaa olla juuri se viisi päivää nimittäin: the trouble with eating Italian food is that 5 or 6 days later you’re hungry again..

Tällä pastalla koetetaan onnea Mokon paras pasta -kilpailussa.

Pastaa ennen pääsiäistä ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Mä kuoriuduin!

Tänä pääsiäisenä jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain kanamunasta. Ja kaikki tietysti jotain maukasta..

Päätin pikkiriikkisen uudistaa perinteisiä brunssimenuitani. Tänä pääsiäisenä nautiskellaan aamiaispizzasta, pinaatti-raejuusto-chilikokkelista ja jälkiruoaksi marjainen pannukakku eli ranskalaisittain clafoutis. Näillä pärjää pitkälle iltaan.

Täpäkät kokkelikuoret.

Pinaatti-raejuusto-chilikokkeli
2 hengelle ( kanamunien kuorissa tarjoiltuna neljälle)

1 kourallinen silputtua pinaattia
voita
3 munaa
2 rkl cottage cheese tyyppistä raejuustoa (esim. Lidlin raejuusto)
1/8 tl chilihiutaleita+ koristeeksi päälle
valkopippuria
1 tl maldonia
1 rkl maitoa per muna

Kippari-Kallekin tykkäisi.

Paista silputtua pinaattia voissa hetki. Lisää munat, joihin on sekoitettu maito ja mausteet ja rakenne vatkattu rikki haarukalla. Paistele munakokkelia hiljaisella lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes kokkeli on juuri ja juuri muruisaa ja vielä kosteaa. Lisää pari rkl cottage cheeseä, sekoita lämpimäksi ja vie tarjolle. Pääsiäisenä vaikka munan kuorissa.

Pizza on niin herkullista, mutta ei sitä kovinkaan vahvaa ja tomaattista pläjäystä eteensä heti aamusta halua. Aamiaispizzassa tillipesto korvaa tomaattisoseen ja päälle laitetaan kaikkea raikasta: kylmäsavulohta, porkkana- ja retiisilastuja, krassia ja auringonkukanversoja. Tämän parempaa aamias’leipää’ ei yksinkertaisesti ole. Ei vain ole.

Ja sitten päivän lehti?

Aamuinen tilli-lohipizza
7-8 pientä pizzaa

Pizzataikina:

1/2 palaa hiivaa
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
3 dl vettä
n. 5-5,5 dl jauhoja (3 dl sämpyläjauhoja ja parisen dl vehnäjauhoja)
2 rkl oliiviöljyä

Tee löysähkö taikina ja anna sen nousta lämpimässä liinan alla, kunnes määrä on kolminkertaistunut. Jaa taikina kahdeksaan osaan. Taputtele taikinasta vehnäjauhoisin käsin pitkulaisia, voileivän kokoisia pizzaleipiä suoraan pellille leivinpaperin päälle. Valmista sitten tillipesto.

Saa jäädä rouheaksi.

Tillipesto:

1 ruukku tilliä
1/2 dl silputtua pinaattia
reilu 1/2 dl paahdettuja siemeniä (kurpitsansiemeniä, maapähkinöitä, auringonkukansiemeniä)
1/2 dl oliiviöljyä (tai enemmän, jos peston koostumus liian paksu)
maldon-suolaa

Lisäksi mozzarellajuustoraastetta.

Aja pestoainekset tehosekoittimella pestoksi. Lisää oliiviöljyä sen verran kuin tarvis ja mausta pesto suolalla. Voitele pizzat pestolla, ripottele jokaisen pizzan päälle vielä 2 rkl mozzarellajuustoraastetta ja paista kypsäksi 200 asteisessa uunissa, kunnes juusto hieman ruskettuu ja pizzapohja on kypsää.

Täytteet:

kylmäsavulohta
porkkanalastuja
krassia
auringonkukanversoja
retiisilastuja
tillinoksia

Pese ja kuori porkkanat ja retiisit. Leikkaa juustohöylällä niistä ohuista lastuja. Laita jokaisen pizzaleivän päälle kolme suikaletta kylmäsavulohta ja koristele pizzat runsaalla vihannesmäärällä ja vie heti tarjolle. Superhyvää kunnon kahvin kanssa.

Näyttää niin hyvältä raakanakin..

Tämä on suosikkijälkkärini tällä hetkellä. Tai ainakin se vetelee top kolmosessa. Tässä on nimittäin kaikkea, kirpeyttä marjoista, jotain taikinaista ja se on lämmintä. Ja juuri sellainen jälkiruoka, joka huutaa seurakseen paksua vaniljakastiketta tai kermavaahtoa..

Parasta Ranskasta?

Clafoutis eli pannukakku marjoilla

3 kananmunaa
3 dl maitoa
1 vaniljatanko
1 rkl lemon curdia
1/2 tl suolaa
3/4 dl sokeria
1 1/4 dl jauhoja
pari kolme dl pakastemarjoja
25 g voita paistamiseen

Viimeisiä viedään pakkasesta.

Sekoita kanamunien rakenne rikki kulhossa vispilällä, lisää jauhot, suola ja vaniljatangonsiemenet. Lisää maito ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi sokeri ja lemon curd. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita valurautapannulle kunnolla voita ja laita pannu kuumenemaan uuniin. Kun voi on sulanut, ota pannu uunista ja kaada clafoutistaikina pannuun.

Lisää pannun keskelle kasa marjoja ja laita herkku uuniin. Kypsennä n. 20-30 minuuttia eli kunnes clafoutis on kohonnut komeasti, reunat ovat herkullisen ruskeat ja keskusta on kypsää. Itse tein clafoutiksen hieman pienempään valurautapannuun, max 20 cm halkaisijaltaan. Näin pannukakusta tulee mehevä ja muheva eikä liian ohut.

Höyhenet pöllyten.

Näillä eväillä mennään läpi pääsiäisen, höyhenet pöllyten. Toiveena ainoastaan se, että juhannuksena ei enää ole lunta..

Aurinkoista ja ruokaisaa pääsiäistä kaikille!

Muita pääsiäisherkkuja:

Viini pääsiäiseksi
Lammasta
Pääsiäisbrunssi

Pieni brunssi pääsiäisenä ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Työntekijöiden allekirjoittama.

Vai onko? Valmisruoka siis. Käytiin Keravalla katsomassa.  Ja maistamassa.

’Luottamus valmisruokaan on laskussa’, huokaa Kati Rajala, Kokkikartanon toimitusjohtaja. Eihän tuo tietysti ihme ole, kun miettii, mitä tarinoita valmisruoasta tuon tuosta nousee esiin. Toisaalta itse tuumailen, että kun aika on kodeissa niin kortilla, että saattavat valmisruokapaketit tarttua helpommin kiireisen isän tai äidin käteen. Aina ei vain jaksa.

Mutta luottamuspulasta johtuen Kokkikartanossa on hihat kääritty ja lähdetty valmisruokamanifestin turvin ajamaan asiaa hyvän valmisruoan puolesta. Piskuisen Kokkikartanon koko henkilöstö uskoo manifestiinsa. Ja viihtyy työssään. Uskon, kun luottamusmies näin vakuutti.

Kokkikartanolla einestyöntekijä Karin keitteli reilut 40 kg makaronia ja sekoittti joukkoon suurin piirtein saman verran jauhelihaa. Liha tulee Snellmannilta ja maito on Valion. Jauheliha ja tuore sipuli paahdetaan kotiolojen tapaan. Vähän isommissa astioissa vain. Kuulostaa ihan normimeiningiltä. Lisäaineita ei Kokkikartanolla vuokiin lisäillä, vaan kotioloja pidemmän säilyvyyden takaavat korkean hygienian tilat. ’Luullaan, että valmisruoat sisältävät runsaasti lisäaineita, mutta näin ei välttämättä ole’, Rajala kertoo.

Missä sitten on valmisruoan suurimmat erot kotiruokaan nähden? Tätä pohdittiin ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin, Uudenmaan marttojen toiminnanjohtaja Anne Lempisen ja ruokatoimittaja Riku Kiviniemen alustamana.

Tiivistetysti päädyttiin seuraaviin toteamuksiin:  kotimaisuusaste valmisruoissa on jossain kahdeksankymmen prosentin hujakkeilla parhaimmillaan, valmisruoan proteiinimäärät eivät ole kotiruoan veroisia ja valmisruoka ei tule suoraan kattilasta pöytään, kuten kotiruoka. Yllättävän nopeasti muuten valmisruoka kauppaan kuitenkin ehtii, jopa neljässä tunnissa. Niin ja tiukasti todettiin myös, että valmisruoka sellaisenaan ei riitä. Lautaselle on saatava lisäksi  jotain tuoretta ja jotain vihreää.

Onko valmisruoka kuin mörkö puussa vai arjen apu? Yhdelle yhtä, toiselle toista. Mutta vierailu Keravalla, Kokkikartanon valmisruokatehtaalla avasi silmiä. Ja poisti joitain harhaluuloja.

’Nälkäinen syö vaikka jänistä’, isoäitini toisinaan tokaisi. Itse pistelen sujuvasti muun muassa kaupan pinaattilettuja ja hopeakuorisia kiusauksia ja muistan yhdenkin pikkutytön, joka tokaisi itsetehtyä marjapuuroa eteensä saatuaan epäilevänä, että onko tämä sitä samaa, sitä neliönmuotoista, mitä meillä yleensä syödään? Että näin. 

Ei kotiruokaa kummoisempaa? ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Siististi nipussa.

Tulivatko parsat kauppojen hyllyille tavallista aiemmin? Vai tuntuuko vain siltä, kun kevät kompuroi?

Parsaa on joka tapauksessa nyt nautittu. Oikein kunnolla. Ostin vihreää parsaa. Sekä valkoista parsaa. Palellutin toiset vihreät parsat kauppamatkalla. Lainasin naapurista munia huomattuani, että munakennossa oli vain munankuoria. Lainatuilla munilla tein auringon inspiroimana kadmiuminkeltaista kastiketta, parsallepa hyvinkin. Perinteisesti siis parsaa hollandese. Pöllytin parmesania raastimesta ja gratinoin valkoista parsaa savulohen seuralaiseksi. Sekä kävin tutustumassa Brasserie Kämpin keittömestarin Sauli Kemppaisen parsamenukattaukseen.

Kaikennäköistä. Monella tapaa.

Ennen Kemppaisen parsamenuvalikoiman läpileikkausta olin siis kokannut parsaa jo useampaan otteeseen. Joten mennessäni tuumailin, että Saulin on parasta laittaa pöytä koreaksi.

Ja Saulihan laittoi. Parsamenu oli hauska, yllätyksekäs ja rento. ’Äh, mä halua mistään gourmetista tai fine diningista puhua’, tämä Michelin-tähtimies huiskauttaa kättään. ’En mäkään, tekee mieli intoilla väliin. Mutta Sauli jo jatkaa: ’Mä haluan tehdä tällaista hyvän fiiliksen bistroruokaa, kivaa ja rentoa. Hei, elämä on kivaa.’ Sauli, olet onnistunut. Brasserie Kämp on jo kolmen vuoden ajan pyrkinyt rakentamaan imagoaan siihen suuntaan, että tarjolla on maukasta, mutkatonta bistroruokaa – laatua unohtamatta, ollaanhan kuitenkin viiden tähden hotellissa. Nyt alkaa konsepti olla kohdillaan.

Suolan suutelemaa viiniä savulohisalaatin kanssa.

Saulin motto näyttää olevan, että ei tämä niin nokonuukaa ole, mutta tursotan sifonilla tässä samalla vähän pekonihollandesea parsa-annokseesi. Pekoniholladesea? Kyllä. Kerron kohta lisää. Mutta vielä menusta. En osaa valita listan antimista sitä yhtä parasta, vaan suosittelen, että menkää porukalla ja tilatkaa pöytä täyteen eri annoksia. Nieriää, uppopaistettuja puikuloita ja parmesandressinkiä, huikean kermaista parsakeittoa, parsarisottoa rapeilla kampasimpukoilla ja ehkä sitä kaikken bistroruokaisinta eli vasikan snitcheleitä lime-kaprismajoneesilla. Ja lasiin kaadetaan suolaisen soundin valkoviiniä, Rias Baixasin Valminor Albarinoa. Ja sitten luvan kanssa, nautitaan!

Nahkakantisia?

Jotain jäi kaikista herkuista ja auringonpaisteesta huolimatta hampaankoloon. Tivasimme Saulilta tarkkaan, miten hän on pekonihollandesensa valmistanut. Ensin kuulemma pekonia sulatellaan uunissa, jotta rasva irtoaa. Pekonirasvaa tarvitaan vajaa puolet voimäärästä.

Rasvakeruun jälkeen pekonit kuivatetaan yön yli uunissa rutikuiviksi. Aamulla ne jauhetaan suolaiseksi pekonijauhoksi, joka sekoitetaan rasvaseokseen. Ja sitten perään normit hollandesemeinigit. Tiukkasin vielä lähtiessäni Saulilta, näinkö tämä sitten vain onnistuu? Sauli hymyili ystävällisesti ja tokaisi, että kyllä, kun tietää mitä tekee. Lupasi ottaa keittiöön oppiin, jos epäonnistun. Sauli vielä perään huuteli, että muista sitten varoa, ettei kastike leikkaa kiinni. No, hmmph, kokeillaan. Tänä vuonna, ensi vuonna, huomenna, ei koskaan? Taitaisi olla oppivuoro Kämpin keittiössä tiedossa. Ihan niinkö vain se hoituu?

Pienet ja rapeat.

Perusholladese hoituu tällä ohjella, siitä ei huolta. Kunhan muistaa kolme asiaa. Vesihaude ei saa olla liian kuuma, tai tulee kokkelia. Voi (mielellään kirkastettu) lisätään erissä samalla voimakkaasti vatkaten. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että yksi keltuainen imee maksimissaan 85 grammaa voita, jos laitat liikaa, metsään menee.

Paksua ja sileää. Onnistui!

Perinteinen hollandesekastike
4 hengelle

225 grammaa voita
3 keltuaista
n. 1 rkl sitruunamehua
pari tl kuumaa vettä
ripaus suolaa
ripaus cayennepippuria

Munaruokaa.

Sulata voi kattilassa, ota syrjään ja anna jäähtyä. Kun hera on laskeutunut pohjalle, kaada kirkastettu voi toiseen astiaan. Vatkaa keltuaisten rakenne kulhossa rikki ja lisää sitruunanmehu, mausteet sekä vesi. Ja jatkuvasti vatkataan. Ala hiljalleen lisätä voita ja laita vatkauskulho vesihauteen päälle niin, ettei kulhon pohja koske veteen. Lisää voi erissä ja jatka vatkaamista, kunnes kastike on paksua ja keltaista. Tarjoa heti keitetyn parsan tai kalan kanssa.

Hyvät perät leikattuna.

Tämä parsajuttu on vähän kuin uudet perunat. Molemmista jaksaa alkuhetkinä iloita ja molemmat kertovat kovaan ääneen kesän tulosta. Kuuletko?

Jotain muuta parsaista?

Pitkät pätkät parsaa ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.