Kirkkaammin kuin aurinko?

Onhan nyt perjantai. Ja veriappelsiinit värimehua pullollaan.

Drinkit ovat vähän plääh. Kuinka niistä nyt saisi yhtä vivahteikkaita makuelämyksiä kuin hienohelmasisaruksista, viineistä. Mutta joskus on kiva tehdä lasillinen. Lasillinen, joka on yhtä lailla silmänruokaa kuin juomaakin. Tästä alkaa perjantai.

Kylmä perjantai.

Veriappelsiinimargarita

4 veriappelisiinin mehu
1 tl sokeria
4 cl tequilaa
1 cl cointreauta
jäitä
maldonia

Purista veriappelsiineista mehu. Siivilöi tarvittaessa. Sekoita kylmennetyssä shakerissä kaikki aineet sekaisin jäiden kanssa. Kostuta cocktaillasin reuna appelsiininpalalla ja kasta reunat maldoniin. Nauti heti, kylmänä ja ah, niin raikkaana. Perjantaimusa pauhamaan samalla. Heti nyt.  Lana del Reytä, ehdottomasti, kun maanantaina täytyy olla täydessä terässä Stokiksen keikalla tätä mystistä kaunotarta kuulemassa..

Ehkä yksi drinkki? ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Ehkä jotain vihreää?

Keväinen Stokis oli kaikkea muuta kuin keväinen. Tai vihreä. Talvi siellä oli, ihan niin kuin täälläkin. Hrr..

Mutta illalla lämpeni. Ällistyttävän upea keikka. Lana del Rey nousi Annexetin lavalle ja hallista räjähti katto irti. Se on jo monta kertaa todettu, että ruotsalaiset osaavat olla hyvä keikkayleisö. Meno on vapautuneempaa, jopa villiä Suomeen verrattuna. Tunnelma oli katossa. Katso vaikka.

Kahvipöydässä vihertää.

Ja vaikka tämä ei ollut erityisesti ruokaan keskittyvä matka, niin kyllähän Tukholmassa syö hyvin. Etenkin itseä ilahduttaa husmanskostia, perinneruokaa myyvät pienet ravintolat, johon paikalliset jonottavat. Takuu siis hyvästä ruoasta. Ja hinta-laatusuhde on todella kohdallaan. Tällaista lisää tänne meillekin.

Mutta takaisin arkeen ja keskelle viikkoa. Talvista maisemaa katsellaan ikkunan takaa ja nautitaan avocadovoilla voideltua, paahdettua reissumiestä. Jotain vihreää silmät alkavat jo kaivata. Kyytipoikana kuppi kuumaa kahvia. Ilkeäisikö tuonne ulos ollenkaan?

Ruohoa omasta takaa.

Avocado-krassivoi

2 pientä avocadoa
2 rkl krassia
1/2 sitruunanmehua
1/2 tl jauhettua kuminaa
ripaus sitruunasormisuolaa

Aja avocado, krassinlehdet ja sitruunanmehu sileäksi tahnaksi tehosekoittimiessa. Mausta ripauksella suolaa ja kuminaa. Nauti vastapaahdetun tumman leivän kanssa. Ah, arkikin maistuu jälleen..

Kahvipöydässä vihertää ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

SE korkki.

Vauhdilla posahtaa shampanjapullon korkki ulos pullosta. 100 km/h, kuulemma. 0,05 sekuntia aikaa reagoida. Ja se on liian vähän, jotta ehtisi sulkea silmän.

Se sattuu, kun 30 grammaa pullon korkkia tulee silmään satasta.  Kokemusta on. Valitettavasti.

Kun tylpällä esineellä, esimerkiksi nyrkillä tai vaikkapa shampanjapullon korkilla satuttaa silmää, syntyy Berliinin ödeema. Kokemusta on. Onneksi tosin vain tästä jälkimmäisestä tapaturmasta.

Ödeema. Hassu sana. Mutta ödeema ei ole lähimaillakaan pahinta, mitä vauhdilla silmään tullut shampanjakorkki voi aiheuttaa.  Itselläni oli onni matkassa. Verkkokalvo ei irronnut, luita ei murtunut, ei tullut vuotoa, reikää silmään enkä sokeutunut. Mutta tämä ei ole epätavallinen onnettomus. Näin lääkärikin totesi. Ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Nyt haluan  jakaa tämä tarinan. Varoittavana esimerkkinä.

Vietin hiljan syntymäpäiviäni. Sain kauniin kimpun vaaleanpunaisia liljoja ja pullon kylmää shampanjaa. Pöytä oli katettu, kakkuakin leivoin. Ei sitten muuta kuin pullo auki ja kuplajuomaa lasiin. Kilistetään vuosille ja vanhenemiselle.

Ne kukat.

Kyllä. Tiedän, miten shampanja oikeaoppisesti avataan. Tiukka ote korkista, pullo poispäin itsestä ja muista, peukku tai mielellään pyyhe korkin päällä ja pulloa väännetään. Mitä nyt tein? No, väänsin korkkia, ei peukkua tai pyyhettä korkin päällä.

Korkki tuntui olevan tiukassa. Olin juuri ojentamassa pulloa vahvemmalle ja ajatus -en saa tätä auki – ei ehtinyt suustani ulos, kun korkki sinkoutui valtavalla paineella etusormi-peukalo-otteestani irti ja suuntasi kohti kasvojani. Tarkalleen ottaen kohti vasenta silmää. Sitä, jolla näen paremmin kuin oikealla. Onneksi korkki tölväisi matkallaan poskipäätäni, joka vähän hidasti vauhtia.  Ja siksi ehdin luultavasti myös sulkea silmäni.

Kuulin, kuinka shampanja kuohui pullosta lattialle. Lori, lori, lori. En muista, mihin pullon laitoin, mutta suuntasin käsi silmää suojellen kohti peiliä. Pelotti, kun katsoin , että onko vasen silmä enää tallella. Oli se. Ihan ehjänäkin. Mutta musta näköhäiriö väikkyi näköalueen reunamilla. Illaksi Jorviin, aamulla Meilahteen.

Loppu hyvin , kaikki hyvin. Paras syntymäpäivälahjani on toimiva, ehjä silmä. Sekä läksy siitä, että pulloja ei käsitellä huolettomasti. Ei koskaan. Vuosittain maailmassa tapahtuu runsaasti shampanjakorkin aiheuttamia onnettomuuksia ja 25 prosentissa niistä jää vammaksi sokeutunut silmä.

Ne kukat. Ja se korkki.

Säikähdyttävä tapaus, unohtumattomat synttärit. Näin jälkikäteen naurattaa ystävien laittamat kommentit tapaturmasta:

’Oliko edes vuosikertashampanjaa?’
’Ankee homma, mutta tyylillesi uskollisesti korkki oli sentään shampanjapullon korkki’
’Kuinka sulle voi noin käydä, kun olet tuhansia korkkeja aukonut.’
’Saitko synttärilahjaksi myös mustan silmän?’
’Hyvä että jäi Berliiniks eikä osoittautunut Hiroshimaksi.’
’Hyvää synttäriä Mari! Lisää skumppaa vaan ’

Ja yksi kaveri suositteli kunnon suojavisiirin hankkimista pullojen avaamishetkiin. Otetaan harkintaan..

Jatkossa seuraan tiuksti näitä oikeaoppisia ohjeita shampanjapulloja aukoessa:

• Viilennän kuplajuoman hyvin viileäksi, reilusti alle 10 asteeseen ennen avaamista. Lämpimämmän juoman korkki tulee todennäköisemmin liian vauhdilla ulos pullosta.
• En ravista tai heiluta pulloa. En sitten yhtään. Ravistaminen lisää painetta pullossa ja korkki irtoaa kovemmalla vauhdilla.
• Aina, siis aina käännän pullon pään osoittamaan pois itsestäni, noin 45 asteen kulmaan ja pidän koko kämmenen pullon korkkiosan päällä, kun väännän metallisuojan irti.
• Laitan tämän jälkeen pyyhkeen korkin päälle ja väännän pulloa pullon pohjasta kiinni pitäen. En väännä korkkia.
• Vaikka kuinka kivalta kuulostaa päästä korkilla iso pamaus, niin en tee tätä. Ensinnäkin tämä heikentää kuplien laatua. Vaan painan kädellä vastaan, kun korkki alkaa irtoamaan eli hillitsen korkin vauhtia.
• Annan juoman seistä pöydällä avaamisen jälkeen muutaman hetken ajan ennen kuin kaadan shampanjan laseihin. Näin se ei kuohu yli lasin reunojen, vaan menee siististi sinne, minne pitääkin.

Hankien kuningatar.

Ja jotta tämä juttu eli olisi pelkkä sairaskertomus ja kun pian on edessä vappu, äitienpäivä ja muut kuplajuomajuhlapäivät, niin tässä vielä lopuksi pari herkullista roséshampanjaa, joista kaikista pidin kovasti.

Pommeryn POP Earth Rosé. Pommery kutsuu tätä shampanjaansa ekokansalaiseksi. Miksikö? No siksi, että rypäleiden viljelyssä huomioidaan kestävä kehitys, pullo on normaalia kevyempi, etiketti on

kierrätettävää materiaalia ja tekstit on painettu vesiliukoisilla väreillä. Hieno homma. Varsinkin, kun tämä shampanja on vielä oikein mukiinmenevää, suunmukaista. Ja juoma on erittäin herkän

Herkkä pullo hyllyllä.

väristä, kaunista vanhaa roosaa lasissa.  Maku on kepeä, hedelmäinen, jopa karkkinen. Tykkäsin kovasti.  Aivan ihana kevätjuoma.

Lansonin Extra Age Rosé. Tämä vuosikertashampanjoiden sekoitus  on hienostunut, viinimäinen ja lohenpunainen juoma. Hieman hapan tai paremminkin hyvähappoinen ja mansikkainen maultaan. Ensimmäisten

Kerro se kukkasin.

mansikoiden seuraksi tai kevään kevyelle kala-aterialle ottaisin tämän viiniksi. Tai nauttisin kullan kanssa kahdestaan. Tätä herkkua täytyy tuoda mukanaa maailmalta. Alkosta löytyy vain vastaava, hyvä sekin,  valkoinen.

Laurent Perrier Cuvée Champagne Brut Rosé. Elegantti juoma elegantissa pullossa. Äitienpäivänä lasillinen tätä, tai miksei koko pullollinen – äidille. Pöytään parsaa ja muita kevään herkkuja. Tai tarjolle keveiden canapéiden kera.

Mutta muistakaa. Hill Street Bluesin sanoin ’Be careful out there’, kun avaatte shampanjapulloja. Shampanja säilyy kyllä lempijuomanani. Mutta jatkossa. Muut saavat aukoa pullot. Jookos?

Muita juttuja kuplista:

Kuplia kitalaessa, hymy huulilla

Shampanjaa ja muita kuplia

Maailma cavanpunaisten lasien läpi

100 kilometriä tunnissa ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tiiltä ja taidetta. Tötteröllä.

No Matti Jämséninpä tietysti. Ja G. W. Sundmansissa kirjoitetaan kaunolla. Taiteellisesti.

Välillä sitä haluaa tikkukirjaimia. Rehellistä, rehevää kotiruokaa. Välillä maistuu tekstaus. Trendikäs bistroruoka. Ja välillä löytyy aika ja paikka kaunokirjoitukselle. Fine diningille.

Miniatyyrihatut.

’Jos tähän tuotaisiin kymmenen keittiömestarin tekemät annokset, niistä pystyisi tunnistamaan tekijän. Jokaisen keittiömestarin käsiala on omanlaatuisensa, tunnistettavissa’, toteaa Matti Jämsén, G. W. Sundmansin keittiömestari ja kasvot tällä viikolla starttaavan Ruokaa taitella-tapahtuman takana.

Matti palasi joitakin vuosia sitten Berliinistä takaisin Suomeen Michelinin tähti takataskussa. Nyt hän on vuodesta 2011 vaikuttanut G. W.Sundmansissa. Siellä Matti kirjoittaa kaunoa. Herkästi ja runollisesti. Ja tekee fine diningia isolla F:llä.

Intoa täynnä.

Matti lyö jo kolmatta kertaa hynttyyt yhteen taiteilijoiden kanssa.  Näin on syntynyt Ruokaa taiteella -tapahtuma, jossa herkkyyttä henkivät ruoka-annokset tarjotaan aidoilta taideteoksilta. Mukana on suomalaisia, kansainvälisestikin tunnettuja lasi- ja keramiikkataiteilijoita, yhteensä seitsemän.

Tarjoilualustat herättävät yhtä paljon keskustelua kuin illan tarjoilutkin. Osa teoksista myös elää ruokailun aikana. Hyvä, että Kim Simonssonin päätön tyttö sai illan aikana päänsä takaisin. Ja mikä on ollut Harri Koskisen Falloutin esikuvana? Mietitäänpä. Koko menun kruunaa taiten valitut viinit.

Ruokaa taiteella -annokset ovat miniatyyrisiä nukkekodin annoksia, joissa annoksen ulkonäkö on kaiken a ja o. Nostoja, eli eri komponentteja on lautasella kymmeniä. Tai niin monta, että menee laskuissa sekaisin. Eikä tiedä, mitä kaikkea tarkalleen ottaen syö. Tästä pieni miinus. Välillä en ollut varma kaikkien osasten, vaahtojen ja hyytelöiden takia

Päätöntä.

siitä, että onko lautasella kalaa, lihaa vai kasviksia. Hyväähän se oli, mutta itse haluaisin tietää tarkkaan, mitä suuhuni laitan. Ihan mielenkiinnosta.

Annoksista näkee, että keittiössä raavaat miehet näpertävät hentoja annoksia pinsetein ja pipetein. Ja tämän Philipp Westerling, G. W. Sundsmanin ravintolapäällikkö vahvistaakin. ’Keittiössä  kahdeksan kaveria pinsetöi pieteetillä.’

Kaikki on itsetehtyä. Käsityötä. Siksi ruokailuun tulee varata aikaa. Nyt ollaan pienellä matkalla. Somat amuche bouche-alkupalat jäivät päällimmäisenä mieleen. Etenkin ne rapeat tötteröt. Ne Pekka Paikkarin keramiikkatyöstä tarjoillut lilliputin kokoiset jäätelötuutit, Harri Koskisen paljon puhuvasta ’Falloutista’ tarjoillut rapeat perunalastut sekä Jantusen värikkäältä lasityöltä tarjoillut minituulihatut. Herkullista, kerta kaikkiaan. Erikseen täytyy myös

Puu kristallisoituu.

mainita leivät. Se pieni saaristolaisleipä. Ja se sipulileipä. Niin, ja ne voit ja levitteet. Hauskin annos oli pullaa ja maitoa. Mutta cluensa tässäkin. Annos hävisi hetkeksi hiilihappojäähöyryihin.

G. W. Sundsmansin vanhaa aikaa henkivä ravintolatila, maistelemamme miniatyyri -mutta kuitenkin täyttävä- 5-lajin menu ja hienostuneet annokset luovat kokonaisuudessaan kauniin maisteluhetken. Tälle on aikansa ja paikkansa. Kun ulkona syömisestä haetaan elämyksiä, niin niitä G. W. Sundmansilla nyt tarjotaan. Ihan kaikille aisteille.

Kenen käsialaa? ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Supppperia.

No ei sitten ollenkaan. Vaikka siemenistä onkin kyse. Kvinoa on superruokaa. Ja hyvää sellaista.

Hirveä nälkä. Nyt ruoka. Pastaa, riisiä, ääh, ei. Jotain terveellistä, mieluiten. Uudenvuodenlupauksena päätin kokeilla kaikkea terveellistä tässä muun ruoanlaiton sivussa. Paras tuttavuus tähän mennessä on tämä kvinoa. Nykyään en syö salaatin salaattia ilman näitä piskuisia, maukkaita siemeniä.

Kvinoaa salaatissa, paahdettua kvinoaa, rapeita vihanneksia ja sieniä. Ja pestoa. Sillä pestoa kvinoa rakastaa. Vai olenkohan se minä? Sekoitan joukkoon vihreää tai punaista, aivan sama. Hyvää tulee. Kvinoa saa muuallakin suitsutusta. Supervilja, proteiinipommi, terveysruoka. Mutta se eroaa kaikesta tylsän terveellisestä siinä, että se on aidosti maukasta. Ja monipuolinen käyttää.

Pienet ja rupuiset.

Erikoista, mutta nämä kvinoan siemenet ovat pinaatin sukulaisia. Kvinoa ei siis ole vilja, vaikka siitä puhutaan samassa lauseessa kuin kokojyvätuotteista. Ja mikä parasta, se kypsyy nopeasti. Eilen olin kuolla nälkään kokojyväbasmatia keitellessä. Vartti mennyt, vartti vielä. Oi voi. Kvinoa kypsyy vajaassa vartissa.

Kvinoapesto
2 hengelle

1 dl kvinoa (määrä triplaantuu keitettäessä)
1/2 prk vihreää pestoa (n. 125 g)
puolikuivattuja tomaatteja tai aurinkokuivattuja purkista koristeeksi

Huuhtele kvinoa ja keitä ohjeen mukaan suolavedessä. Sekoita pesto kvinoaan ja koristele annos mehevillä puolikuivatuilla tomaatinlohkoilla.

Seisovaan pöytään olen jo muutamaan otteeseen tehnyt ruokaisan ja kaikissa väreissä hehkuvan kvinoasalaatin. Vieraat tykkää. Uusi löytöni on muuten myös tuo cosmopolitansalaatti, todella vihreää ja rapeaa. Pysyy raikkaana ja narskuvan rapeana, vaikka odottaisikin vieraita hetken jo valmisteltuna.

Käykääs kimppuun.

Kvinoasalaatti
8 -10 hengelle

3 dl keitettyä kvinoaa
1/2 prk punaista pestoa
2-3 cosmopolitan tai 5 caesarsalaattia
vuonankaalia tai muita salaattiseoslehtiä
1 parsakaali
1 iso keltainen paprika
pari kourallista puolikuivattuja/aurinkokuivattuja tomaatteja
1 porkkana
nippu retiisejä

Sitruunakastike:

1 osa sitruunamehua, n. 1/2 dl
2 osaa hyvää sitruunalla maustettua oliiviöljyä, n. 1,5-2 dl dl
1 rkl Dijon-sinappia
ripaus sokeria
Maldon-suolaa
mustapippuria
hieman raastettua sitruunan kuorta

Kaikkea vehreää.

Sekoita keitettyyn kvinoaan punainen pesto ja anna seoksen jäähtyä. Leikkaa salaatti suikaleiksi ja paprika kuutioksi. Höylää juustohöylällä porkkanasta ja retiisesistä ohuita lastuja. Leikkaa parsakaalin varsi renkaiksi ja irroittele nuput pieninä kimppuina. Kokoa salaatti laakeaan vatiin, alle ensin salaatteja, sitten paprikaa ja parsakaalia, muutama porkkana- ja retiisilastu, lisää salaattia ja päälle lopuksi kvinoaa, puolikuivattuja tomaatteja, vuonankaalia, parsakaalinnuppuja ja porkkana- sekä retiisilastuja. Tarjoa sitruunaisen salaatinkastikkeen kanssa. Kastike valmistuu sekoittamalla sinappiin mausteet, sitruunan mehu ja sen jälkeen lisäämällä vähitellen öljy kastikkeen joukkoon, samalla koko ajan sekoittaen.

Tämä salaatti hehkuu noutopöydän värikkäänä niittynä ja sopii erinomaisesti savustetun lohen kanssa. Vielä vähän tuoretta leipää kylkeen ja muutama juusto. Kevään noutopöydän antimet on kasassa.

Kun johonkin ruokaan tykästyn, tuppaan laittamaan sitä viikottain. Tai ehkäpä jopa joka toinen päivä? Ei kenties niin mukavaa muille ruokailijoille. Tällä hetkellä joka tuutista tulee kvinoaa ja ah, chili con carnea.. Onneksi tämä on ohimenevää. Kyllä mä kohta kyllästyn..

Lintujen ruokaa? ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Kuvassa valkoviini.

Tästä viinistä tuli vahva mielleyhtymä. CMX. Ja ruoste.

Edelleenkin odotan kevättä. Tai edes hippusen verran lupausta terassikeleistä. Ja siksi etsiskelin hapokuutta elämään. Roséviinillä. Mutta löytyi ruosteenruskea valkoinen.

Piti oikein käydä Alkon-tädilta kysymässä, että mitä tämä rosé tekee valkoviinihyllyssä. Tämä Tommasin Il Grigio Ramato. Täti siihen totesi, että ei ole rosé. On valkoviini. Tarkalleen ottaen Pinot Grigio.

Jopas nyt jotain. Ja älkää nyt huijatko. Mutta kyllä, kyllä, viini on vain ollut kuorikosketuksessa normaalia pidempään. No niin on. Valkoviinini on ruostunut! Pakko maistaa.

Ja hyvä, että maistoin. Oli kerrassaan mukiinmenevä valkoinen. Tai valkoviini rosén häivähdyksellä paremminkin. Tästä viinistä löytyy molempien sävyjen parhaat puolet. Ja väriä kuin ruostuneesta haarniskasta. Kirvoittaa varmasti kielenkannat illallispöydässä.

Korkkia kohti.

Sillä illallispöytään tämä viini kannetaan. Suolapaahdetun siian kanssa tai voimakassavuisen lohen kera. Tästä Tommasin viinistä kun löytyy sopivasti happoja ja hienostuneisuutta. Hedelmääkin. On viini herkullista sellaisenaan, CMX:n kanssa tai yksinkertaisesti vain kaunis katsella. Enemmän tällä viinillä on luonnetta ja särmää kuin roséilla. Ei ole mikään hupakko. Väristä huolimatta,

Mutta edelleenkään en pääse irti CMX-muisteloista. Vieläkö joku muistaa tämän biisin? Mä muistan. Mutta kyllä noi taitelijat vähän värittää näitä sanoituksia. Ei se Yrjänä mitään pihallaan polttanut. Siellä se tamppasi mattoja Lauttasaaressa. Naapureita kun oltiin. Silloin joskus.

Minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan.

Kuuntele. Kokeile. Maista.

hei
katso kuinka hiljaa
kaikki käy
mutta vuodet on lyhyet
ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla
minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan

niin
kirjat ja paperit
ehkä myös
huonekalut ja muistot
kaikki valheet jotka tulevat elämän tielle

kaikki hyvä mikä estää näkemästä
se on ruoste

savu nuolee raunioita
tiedäthän miltä tuntuu
lämmittää käsiään
palaneiden kotien tuhkassa

hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajankädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino
se on ruoste

A. W. Yrjänä

Se on ruoste ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Jos joka maanantai olisi näin värikäs.

Keittomuodossa tällä kertaa. Hempeää, niin hempeää.. Mutta mikäs oranssi tuolla vilkkuu.

Polkaisen arkiviikon käytiin pehmeänmakuisella kukkakaalikeitolla. Kohta toripöydät notkuvat niitä nyrkinkokoisia, ensimmäisiä. Tämä kaali ei ollut vielä tuota kategoriaa, vaan iso kaali, puolikas jalkapallosta. Ei muuta kuin keitoksi.

Ja vink, vink. Tätä keittoa kannattaa tehdä melkein pelkästään tämän keiton kanssa tarjoiltavien rapsakoiden juustolastujen takia. Maista, niin ymmärrät.

Kukkakaalikeitto

1 kukkakaali
ison sipulin puolikas
2 isoa valkosipulinkynttä
5 dl vettä
2 rkl kanafondia
2 tl maldonia
1,5 dl maitoa
oliiviöljyä
mustapippuria

Leikkele kukkakaali paloiksi. Kuori ja pilko puolikas isohko sipuli ja purista valkosipulinkynnet.  Freesaa sipulisilppua ja valkosipua, kunnes on pehmenneet. Lisää vesi, fondi, suola ja kukkakaalinpalat. Keitä kypsäksi. Tämä vie noin 15 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä ja soseuta kukkakaali pehmeäksi, sileäksi keitoksi. Lisää maitoa sen verran, että koostumus on sopiva, n. vajaan parin desin verran. Tarkista vielä suola ja mausta mustapippurilla.

Cheddarsipsit. Järjettömän helppoa ja järjettömän herkullista. Ja mikä väri. Sitä syö silmillään.

Tänne mulle heti kaikki.

Cheddarsipsit

aitoa, englantilaista cheddaria
savupaprikaa tai paprikajauhetta

Raasta cheddar karkeaksi raasteeksi. Laita raastetta pellille ohuelti, n. ruokalusikallinen per lastu. Ja jätä leviämisvaraa. Laita juustokeot uuniin 200 asteeseen ja paista n. 6-8 minuutin ajan. Ainoa, missä pitää olla tarkkana, on se, että lastujen tulee säilyttää alkuperäinen väri.

Jos oranssi väri muuttuu terrakotaksi, ovat sipsit päässeet liian kypsiksi ja maku on  kitkerä. Huomioi myös se, että lastut kypsyvät vielä kuumalla pellillä uunista tulonsa jälkeen.

Täytyy vaan pitää itsensä oikein kurissa, ettei vedä koko peltiä tyhjäksi ennen kuin keitto ehtii lautaselle. Niin namia. Ihan perjantairuokaa. Mutta kun tekee kukkakaalikeittoa lisäksi, saa näitä raksuja syödä luvan kanssa jo maanantaina..

Se olis kukkakaalia nyt ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Uskaltaako tätä vielä sanoa ääneen?

Nyt se tuoksuu, näkyy ja tuntuu luissa sekä ytimissä.

Viime syksynä. Viime hetkillä ennen routaa, istuttin keittiön ikkunan alle lahjoitettuja, ostettuja -vaan ei kuitenkaan varastettuja – tulppaanin sipuleita. Istutin monen monituista väriä, varmaan liian lähekkäin. Ja pelkäsin, että myös liian pintaan. Niinköhän routa syö ja pakkanen puree nämä?

Palasin juuri neljän päivän reissulta Barcelonasta. Siellä on meidän mittapuun mukaan jo kesä. Vaikka kaduilla arimmat kulkevat toppatakeissa ja vain turistit haluavat istua ulkopöydissä. Vähän nauratti, sentään reippaasti parinkymmenen asteen paremmalla puolella. Tuo lämpötila, nimittäin. Meillä ei siis täällä koto-Suomessa toppavaatteita riisuttaisi missään vaiheessa vuotta.. Barcelonassa hyppäsin talvesta ja lumisesta maisemasta suoraan kesään. Heräsin eloon.

Jonossa kohti kevättä.

Jokainen vaatteiden alta paljastettu millimetri ihosta imi lämpöä. Aurinko maalasi ruskeaa väriä pintaan. Taivas oli kirkas ja sininen. Mutta silti. Tänä aamuna istuin pitkään keittiön ikkunan edessä aamukahvilla, katselin ulos ja olin onnellinen. Vaikka lämpöä on vain 10 astetta.

Lumi oli neljässä päivässä haihtunut, krookukset kukkivat ja ne tulppaanit olivat heränneet. Olen sydänjuuriani myöten kevätihminen enkä skippaisi tätä heräämisvaihetta mistään hinnasta. Siirtyisi suoraan kesään. Tuosta vain. Ehei.

Pieni ja hento. Ote?

Kevät ennakoi. Kevääseen liittyy odottaminen. Jotain tapahtuu. Ja sitä tunnetta hellin. Barcelona lämmitti ytimen ja muistan taas, miltä lämpö tuntuu. Keittiön ikkunasta näkyvä eloonheräämisnäytelmä voitelee talven riepomaa sielua. Vivaldi on tämän tunteen tiivistänyt, musiikiksi hienosti pukenut. Tältä se nyt tuntuu. Raikkaalta, kirkkaalta, ylväältä. Ja siltä, että pieni sydän pakahtuu ilosta.

Heräämisiä ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Mustaa vappuna.

Hurraa! Se tuli sittenkin. Lumeton vappu. Tehdään siitä multaakin mustempi. Lakritsilla.

Keväthommia mökillä. Haravointia, lehtien polttoa. Kasvimaiden siivoamista. Ja vähän vapputastingiä. Mitäs kivaa veisi vappuna mukanaan kylään? No nämä kaksi herkkua ainakin. Vappu on tänä vuonna pöhkösti keskellä viikkoa, mutta näiden kanssa ei tarvitse säätää. Kunhan aloittaa jälkiruoan esivalmistelut edellisenä iltana ..

Minttu. Ei kestänyt talvea ulkona.

Passadis del Pepin tonnikalatartar Barcelonassa veti sanattomaksi. Mmm. Oikein kuin muikisteli, maiskutteli ja maisteli, niin veikkaan, että sisälsi ainakin näitä aineosia.

Oli vaalean puoleinen pala.

Mustaa ja makiaa?

Tätä lisää. Heti.

Vappupallot.

Musta vappu, sittenkin! ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Hyvät on munkit.

Ei pitänyt leipoa munkkeja tänä vappuna. Ei sitten ollenkaan. Ja kuitenkin löysin itseni äsken keittiöstä tekemästä munkkeja. Kahta eri laatua.

Voi hyvänen aika, mihin munkkihimo voi ihmisen ajaa. Nyt talo tuoksuu tuoreilta leivonnaisilta, hiukset lemahtavat rasvalta, mutta onpahan vapuksi ainakin makeaa.

Kahta plaatua.

Olin jo päättänyt, että ei munkkeja tällä kertaa. Laitoin terasiin vappukuntoon ja pesin hiuksetkin. Ei sen jälkeen kannata alkaa käryttää. Alter ego oli eri mieltä. Ja kohta keittiössä kärysi kookosrasva.

Kahta laatua syntyi siksi, että aloin säveltää jugurttipohjaista reseptiä ja taikina paisui kuin pullataikina, kun lisäilin sitä sun tätä. Riitti eri lajeihin.

Kanelista ja sokerista.

Sotkua sormiin, sotkua naamaan.

Mustikkamunkit ja kanelimunkit

2 dl turkkilaista jugurttia
2 dl maitoa
1/2 pkt hiivaa
2 munaa
100 g voita
1 tl kardemummaa
1,5 dl sokeria
n. 7 dl jauhoja

Kun taikina tehty ja jaettu kahtia, mausta se joko kanelilla tai kuivatuilla mustikoilla.

2 tl kanelia tai 50 g kuivattuja mustikoita.

Paistamiseen 1 kg kookosrasvaa

Lämmitä maito ja jugurtti kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva ja sokeri, sekoita hyvin ja anna hetki seistä. Mittaa jauhot, suola ja kardemumma toiseen astiaan ja lisää jugurtti-maito-hiivaseos ja tämän jälkeen kanamunat. Vaivaa joukkooon lopuksi kädenlämpöinen voi ja anna taikinan kohta ainakin kaksinkertaiseksi huoneenlämmössä liinan alla, noin tunnin ajan. Taikina saa ja sen tulee olla löysähköä, hieman tarttuvaista. Kastelluin sormin saa leivottua siitä leivinpaperin päälle pieniä munkkipalloja, joita sitten tiputtelet paistumaan kuumaan kookosrasvaa. Huom! Älä käytä tuoreita/pakastemustikoita tässä reseptissä. Kaikenlainen neste saa kuuman öljyn pahasti roiskumaan.

Paista munkkeja molemmin puolin 5-6 minuuttia yhteensä, kunnes väri on kauniin ruskea ja munkit ovat kypsiä. Nosta talouspaperille hetkeksi valumaan, ennen pölysokerissa pyörittelyä.

Vappuväriä mustikoilla.

Koristelu:

1 dl pakastemustikoita
pölysokeria

tai

kaneli-sokeriseosta

Puserra mustikoista mehu ulos siivilän läpi ja sekoita joukkoon siivilöityä pölysokeria niin, että saan sopivan juoksevaa tahnaa. Pyörittele munkit ensin pölysokerissa ja valuta sen jälkeen päälle nauhanomaisesti mustikkasokeriseosta. Kanelimunkit pyöritellään kanelisokerissa valuttamisen jälkeen.

Ah ja voi. Alter ego, minkä vappujäynän teit. Nyt kahvi tulille. Vappuja vaan sinnekin!

Voihan munkki! ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tuonneko? Tosissasi?

Eikö se viimeistään vappuna pidä heittää? Hyiseen avantoon. Jäiden joukkoon?

Sinne se meni, jo vappua edeltävänä viikonloppuna. Jää oli sen verran heikoksi rapautunut, että sorkkaraudalla koputellen sai aikaan pienen avannon.

Jonossa vaan reippaasti.

Löylyistä kipaisten rantaan, portaat alas avantoon. Eikä aikailla!

Turkki, eli jokainen ihokarva sojotti kauhusta pystyssä. +2 astetta. Toivottavasti koko turkki ei jää järveen. Jäitä piti potkia mennessä tieltä. Kastautuminen, rivakka uintiliike ja ylös. Jalkoja poltti hetken kuin tulessa. Mutta sitten se hiipi paikalle. Lämmin, samettisen hyvä olo. Euforia.

Uintiliikkeitä.

Tämän takia siellä käydään. Ja käytiin. Vielä kaksi kertaa kiellon päälle.

Kuivattelua kirkkaassa auringonpaisteessa.

’Kuvissa olevat henkilöt eivät liity millään tavalla tapaukseen. ’

Joko lähti talviturkki? ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Täyttöhommia.

Grillin tuoksu. Siinäpä se.

Se tuoksu on taas täällä. Nenä nappaa sen lenkillä. Mm..tehdäänkö nyt pihviä vai kanaa?  Vappuna se tuoksu kiiri naapuripihoilta. Ja makkaroiden tirinä kantautui tuulen mukana. Se tuoksu tekee aina nälkäiseksi. Grilliruoallekin taitaa olla oma vatsansa. Vähän kuin jälkiruoille.

Ensin katkaistaan jalka.

Grillin tuoksu. Siinä samassa sinkoudun vuosia, vuosia taaksepäin, Långvikin lahden rannalle. Pyöreän hiiligrillin ääreen, jossa isot T-luupihvit kypsyvät mehevästi tuoksuen. Tai Turun saaristoon, missä omatekoisessä grillihärvelissä paistui makkaraa. Päältä palanutta, sisältä kylmää. Grillin tuoksu. Positiivisia, aurinkoisia mielleyhtymiä. Yhtä kaikki.

Perjantaina voi grilliin nakata vaikka herkkutatteja. Näin alkupaloiksi.

Kuka sotki?

Herkkusienilakit Camembert-täytteellä

herkkusieniä
Camembert-valkohomejuustoa (ei mielellään vielä kovin valuvaa)
aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoretta rosmariinia tai timjamia

Poista lakeista jalat. Leikkaa Camembertistä ja aurinkokuivattuista tomaateista pienempiä, lakin sisään mahtuvia paloja. Itse käytin vielä hieman napakkaa, mietoa ja voimaista Camembertiä. Näin juusto ei kypsennettäessä täysin valu pitkin grilliä, vaan säilyttää muotonsa ja makupalat säilyvät kauniina. Koristele lakit lopuksi pienellä rosmariinin oksalla tai timjamin lehdillä. Grillaa parilalla, kunnes lakki rypistyy kypsäksi ja juustosaa hieman väriä vaaleaan nahkaan. Kypsyy nämä muuten ihan sujuvasti uunissakin, 225 asteessa vajaa 10 minuuttia.

Ja ehkä vielä lasillinen? Perjantai.. Joku kiva, pehmeätanniininen punaviini ja nämä mehevät lakit muodostavat suussa sulavan herkkuparin. Sangiovese-pohjainen Tommasin Poggio al Tufo Rompicollo on aika mukava viini kypsennetyn juuston kanssa. Ja marjaisuutta löytyy eli T-luupihviä kalutessa voi siemailla tätä siinä sivussa. Tämä on sellainen vanha suosikkini Toscanasta. Jos muuta ei tule mieleen, niin Rompicollo ainakin on maittava punkku grillatun ruoan kanssa.

Paistumaan!

Grilli on kuumennut näinä rapsakkoina kevätpäivinä – viileydestä huolimatta tai siitä johtuen – jo monenmonituista kertaa. Kaikenmaailman herkkureseptejä tulossa, pysy kuulolla!

Mitä viime kesänä grillasinkaan?

Chorizot ja mehukas grillisalaatti
Porsaansisäfile korianteripestolla
Grillipizza
Kreikkalainen hampurilainen
Parsa
Lahna

Grillin tuoksu ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tortun paikka.

Tämä riemuisa viesti kiiri tänään mökille. Metsän keskelle. Uutispimentoon.

Onpa kuumottavaa. Jotain maukasta -ruokablogi on ehdolla Suomen parhaaksi blogiksi Kuukausiliitteen järjestämässä blogikilpailussa.

Olin mökkipitäjän keskustassa ostamassa siemenperunoita ja -sipuleja kesäistutuksia silmällä pitäen, kun Facebookiin kilahti onnitteluviesti.

Kevättä rinnassa.

Wow, mikä hieno tunne. Tyytyväisyys. Ei nyt voi sanoa, että elämä vilisti silmissä, mutta monet blogin, Twitterin, Pinterestin, Facebookin ja valokuvien kanssa vietetyt tovit kyllä. Blogin kanssa elää 24/7, se on intohimo, ilon aihe ja kiinteä osa itseä. Vähän kuin vaativa lapsi. Ei sitä voi jättää. Eikä haluakaan.

Voittajan julkistus tapahtuu tammikuussa 2014. Mutta jo ehdolle pääsy on kuin kiitos kaikesta panostuksesta. Jatkan samaan, ei kun entistä parempaan malliin.

Ehdokkuutta juhlistettiin huumaavan herkullisilla mango-frangipaanitortuilla ja lasillisella aina niin ihanaa Moscato D’astia. Ja sitten saunaan. Järvikin tuolla kutsuu, muutamassa asteessaan.

Jonosa mennään kuin Elimäen lampaat.

Mango-frangipaanitorttu
1 piirakka tai 4 isohkoa yksittäistä torttua

Pohja:

100 g voita
1 muna
2 rkl vettä
3,5 dl jauhoja
1 1/4 dl pölysokeria

Sekoita pölysokeri huoneenlämpöiseen voihin, sekoita hyvin. Lisää munat, jauhot ja lopuksi 2 ruokalusikallista kylmää vettä. Laita taikina kylmään n. 15 minuutiksi vähintään.

Frangipaanitäyte:

125 g voita
125 g pölysokeria
125 g mantelijauhetta
3 munaa
1/2 tl manteliuutetta

1 mango
pölysokeria
mangomehua
keltaista elintarvikeväriä

Sekoita voi ja pölysokeri, lisää munat, mantelijauhe ja manteliuute.

Jokos saisi juotavaa?

Taputtele taikinapohja vuokiin ohuelti. Kaada päälle frangipaanitäyte. Leikkaa mango ohuiksi suikaleiksi ja laita jokaiselle torttupohjalle kolme neljä siivua mangoa. Paista 200 asteisessa uunissa 30 minuutin ajan. Hiljennä tämän jälkeen lämpöä 175 asteeseen ja paista vielä vartti. Tortut voivat olla melko alhaalla uunissa, jotta frangipaani ei tummu liikaa.

Kun tortut ovat jäähtyneet, koristele ne pölysokerista, mangomehusta (tai sitruunamehusta) ja keltaisesta elintarvikeväristä sekoittamalla saadulla sokeriseoksella. Anna keltaisten raitojen kuivua vielä ennen tarjoilua.

Tämä ehdokas painelee nyt saunan löylyyn. Ja jos hyvin käy, saattaa korkkautua yksi kalja.

Ehdolla parhaaksi ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tällaisia kivoja.

Barcelona. Tee ainakin nämä.

Pidän Barcelonasta. Siitä kertonee se, että olen ollut kyseisessä kaupungissa niin monta kertaa, että menen laskuissa sekaisin. Mutta ydin on tiivistynyt. Enää ei tehdä yhtään turhaa liikettä. Barcelona on silkkaa nautintoa.

Tämä kahvi maistaa.

Aamun cafe solo nautitaan Cappikccino-kahvilassa. Vaikka Via Laietana 23:ssa. Tämä on kahvia. Siis kunnon kahvia. Kitalakeen jää sikarin aromi. Ja pää on kartalla kerta laakista. Mutta ei se pelkkään kahviin täällä jää. Itsepuristettu appelisiinimehu on raikasta ja kirpsakkaa. Suklaacroissantit ja muut makeat maistuvat kahvin kanssa.

Kahvin jälkeen suunnataan La Ramblalle, reilun kilometrin pituiselle kävelykadulle. Mutta tätä katua ramblataan (rambla-sanasta on kuulemma jo muodostunut verbi Espanjassa jatkuvasti katua vellovasta ihmismassasta johtuen) vain siksi, että La Ramblan varrella on La Boqueria, kiivaassa rytmissa elävä kauppahalli. Aina pullollaan ihmisiä. Muuten La Ramblaa vältän. Siellä on taskuvarkaita ja äkisti seisahtelevia turisteja. Yksinkertaisesti ahdasta.

Ihmettele vaikka keittobanaaneja.

Jos onni suosii, olen liikkeellä niin aikaisin, että saa paikan La Boquerian tiskiltä. Kauppahallin kiertäminen on tehnyt janoiseksi. Nälkäkin kaivertaa. Pari tapasta ja lasi cavaa. Ja matka jatkuu taas.

Vielä on tilaa yhdelle?

Hyvin aamutuimaan tai sunnuntaisin sukelletaan joko Ravaliin tai Borniin, tutkailemaan vapaana rehottavaa katutaidetta. Upeaa, mielestäni.

Katutaidetta sunnuntaisin, kun kaupat ovat kiinni.

Taiteilijoita vapaalla jalalla.

Tai sitten nautiskellaan Bornin trendikkäästä tunnelmasta, kauniista yksityiskohdista sekä Santa Marian katedraalin komeudesta. Lue ihmeessa Idefonso Falconeksen Meren katedraali. Voit kulkea Barcelonan kujia Idefonson silmin.

Vaikuttava. Upea. Onkohan se kirja totta?

Rustiikkista tunnelmaa Bornissa.

Jos aikaa on useampi päivä, kannattaa ottaa juna Figueresiin ja jonottaa Dali-museoon. Olen sen kerran kokenut, joten ei tällä kertaa, mutta hullun neron luomukset ovat puolen tunnin junamatkan väärti.

The crazy man.

Taas alkaa olla jano. Ja hieman hiukookin. Nyt ollaan Bornissa. Täältä löytyy vaikka mitä. Mennään tunnelmalliseen La Vinya del Senoyriin lasilliselle. Tai parille. Kun siellä on vaikka mitä. Ja pientä purtavaa myös.

Joko se kohta aukeaa?

Ei voi tulla sisään karmit kaulassa.

La Vinyaan voisi uppotua loppupäiväksi, mutta kun ei syöty mitään, niin nyt suunnataan muualle lounaalle. Se nautitaan joko ikisuosikissa Ciutat Comtalissa tai Cerveceria Catalanassa. Sisarravintoloita, sama tarjoilu. Mutta mene ajoissa, klo 13 maissa tai varaudu jonottamaan. Muutkin pitävät näistä tapaksista. Eikä suotta. Palvelu on myös erinomaista, kiireistä tosin. Pudotin viimeksi, terassipöydän vinoudesta johtuen, tapashaarukkani kolme (!) kertaa maahan. Jotenkin tarjoilija aina silmäkulmastaan näki ahdinkoni ja toi uuden haarukan tuota pikaa. Kolmannella kerralla tosin tokaisi, että ’No worries madame, we have lots of these’.

Tänne kaikki paikalliset tunkee.

Kattava lista Catalonian herkkuja.

Noin. Päivä alkaa olla illallista vaille pulkassa. Tietysti jossain välissä vähän shoppailua. Ostoksia voi tehdä siellä sun täällä. Itse panostan El Corte Inglesiin. Siellä paikallisten suunnittelijoiden pikkuputiikkeja. Samat, jotka löytyy juoksemalla kilometrejä ympäri kaupunkia. Kaikki saman katon alla. Alakerrassa on kiinnostava ruokakauppa, herkkukauppa sekä viinimyymälä. Ei enää jaksa juosta siellä sun täällä shoppaamassa. Täältäkin saa. Ja sitten voi keskittyä oleelliseen.

Illallinen. Niin, se on tärkeää. Rennon illan viettäisin ehdottomasti Passadis del Pepissä. Ravintolassa, jossa ruokalistaa ei ole, vaan cava virtaa ja annoksia kannetaan pöytään. Kaikki aitoa, yksinkertaista merenelävää. Gambaksia, seepia-valkosipulirisottoa, merietanoita, lumirapuja. Puhtaita meren makuja. Ja vähän jamon ibericoa, tammenterhoja syöneen possun kuivattua kinkkua. Aivan taivaallista. Pähkinäistä. Oi.

Hiekka rapisee, mutta ei se mitään. On NIIN namia.

Petit Comité Eixamplessa oli uusi tuttavuus, ei hassumpi. Taas sitä tammenterhopossua ja mikä jälkiruoka! Kuohkeaa, vaahtomaista Crema Catalanaa. Sanat katosivat. Yksikertaisesti erinomaista.

Sieltä trendikkäämmästä päästä. Kuten Eixamplessa yleensä.

Barcelonaan on osunut kymmeniä tähtiä herra Micheliniltä. Kaksi kertaa on pitänyt mennä muutama testaamaan. Kaksi kertaa on tullut harmittava este. Joten näihin ainakin vielä menen.

Lasarte
Moments
Cinc Sentits

Barcelonalla on siis vielä, kymmenenkin kerran jälkeen, annettavaa. Syitä mennä takaisin. Onneksi.

Tämä retki ja nämä tunnelmat ovat keväältä 2013.

Vielä lisää Barcelonasta? Täältä löytyy!

Best of Barcelona ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Ne ekat raparperit!

Vaikka saatkin äitienpäivänä parsaa ja raparperia. Etkä kuumaa kinuskikakkua. Sulavalla kermavaahdolla.

Leipomisgeeni. Se joko on tai sitä ei ole. Mun DNA-kierre on varmaan vispilän muotoinen.

Ja leipomisesta tämä kaikki lähti. Jo ennen kouluikää. Etsin aina syytä ja lupaa. Kakun pyöräyttämiselle. Piirakan paistamiselle. Mureille muffinsseille. Makeanhammaskin taitaa olla viallinen. Kun sitä on kolottanut alinomaa. Ja paras syy leipomishommiin löytyi läheltä. Äiti.

Nakuiksi vaan.

Äitienpäivä. Vatkain lauloi kukonlaulun aikaan. Äiti-parka. Muistatko vielä? Kovin salaa ei täytekakkupohjaa koneellisesti vatkata. Ääni kiiri varmaan naapuriin asti .

Äidille tarjoiltiin uunituoretta kinuskikakkua suoraan sänkyyn. Kieli keskellä suuta. Kermavaahtoruusukkeet kun luistelivat vielä kuuman kinuskin päällä. Mutta mikä aamiaisruoka! Meille kokeille varmaan tärkeämpi kuin uniselle äidille.

Nyt äidin annetaan nukkua aamulla. Pöytä katetaan koreaksi vasta lounasaikaan. Kevään airueilla. Milläs muilla!

Kannattaa kokeilla keittonakin.

Parsakeitto
6 hengen annos

1 kg parsaa
2,5 dl sipulisilppua (hopeasipuli tai shalotti)
voita
4 dl kasvis- tai kanalientä
2 tl sitruunasormisuolaa
1 rkl raastettua sitruunankuorta
1/2 sitruunan mehu
3 dl creme fraichea
2 dl kermaa
mustapippuria

Leikkaa parsojen puiset perät pois. Ota kunnolla, ainakin reilut 5 senttiä. Kuori varret sileältä osalta ja pätki parsat paloiksi.

Freesaa sipulisilppua ja parsan pätkiä kattilassa, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää kasvisliemi ja keitä parsat pehmeäksi. Tämä vie vajaan vartin. Soseuta vihannekset sileäksi, lisää mausteet, sitruunanmehu ja kuori sekä kerma. Lisää kasvislientä, mikäli keitto on mielestäsi liian paksua. Kuumenna kuumaksi ja lisää lopuksi creme fraichea 3 desilitran verran.

Koristele keitto lusikallisella creme fraichea, johon olet sekoittanut sitruunankuorta, ripauksen sokeria ja suolaa. Ripottele lisäksi päälle yrttejä tai värikkäitä salaatinlehtiä.

Ja sitten se jälkiruoka. Pannacotta on silkkistä ja suloisen makeaa. Jugurtilla taitettuna siitä tulee raikkaampaa. Pannacotta twistillä. Ja kun tähän yhtälöön lisää vielä rapsakat, tuoreet raparperin varret, niin jo vain. Odotan aina keväällä parsa-aikaa, mutta ehkä vielä hieman enemmän niitä ekoja, omasta maasta pukkaavia raparpereja. Ihan ykkösjuttu.

Ehkä ei ihan kotimaista?

Raparperi-jugurttipannacotta
6 -8 hengen annos

5 dl kermaa
3 tl liivatejauhetta
4 dl turkkilaista jugurttia
1 vaniljatanko
3/4 prk tiivistettyä maitoa

Koristeeksi:
2-3 dl raparperia paloina
3/4 dl sokeria

Sekoita liivatejauhe 1/2 dl kylmää kermaa. Lisää loppuun kermaan vaniljatangon siemenet ja itse tanko. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen, ota pois levyltä ja lisää kerma, johon on sekoitettu liivate. Sekoita hyvin ja anna kerman jäähtyä haaleaksi. Lisää turkkilainen jugurtti ja maista seoksen maku. Lisää tiivistettyä maitoa, mikäli haluat makeutta lisää.

Kaada seos kauniisiin laseihin, peitä pinnat foliolla ja laita jääkaappiin 3-4 tunniksi tai anna niiden levätä yön yli.

Varrellisia.

Raparperin palat kypsennetään varovaisesti pannulla koristepaloiksi. Ei muusiksi. Kaada paistinpannulle 3/4 dl sokeria koko pannun leveydelle. Leikkaa raparperinvarret (n. 2-3 dl) ohuiksi paloiksi ja levitä yhtenä kerroksena pannulle sokerin päälle. Kuumenna keskilämmöllä, älä sekoita, vaan anna palojen kypsyä paikoillaan. Näin se säilyttävät muotonsa eivätkä hajoa raparperisilpuksi. T’ämä vie noin kymmenisen minuuttia.

Tarjoiluvaiheessa lusikoi varoen kypsiä raparperinpaloja pannacottan päälle ja vie herkku tarjolle. Ihana sweet ’n’ sour -yhdistelmä, tämä keväinen raparperi-jugurttipannacotta. Jopa parempaa kuin kuumana tarjoiltu kinuskikakku..

Herkkiä äitienpäivähetkiä kaikille äideille!

Älä äiti itke ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Pullotettua mansikkaa.

Vaikka kevät tuntui olevan myöhässä, niin jo voi haaveilla kesästä, marjoista ja meiningistä.

Ja kun meininkiä on, niin silloin tarvitaan herkullista ruokaa ja suussa sulavaa jälkkäriä. Tällä reseptillä verestin jälkiruokataitojani vappua silmällä pitäen. Fresitaa juon ihan sellaisenaankin mielelläni, mutta voi kuinka suloisen kylmän sabayonen siitä saa. Värikkäiden marjojen kaveriksi.

Kesän meininkiä.

Ensin poimitaan marjat. Kaikki käy, koska makea sabayon taittaa happamuutta. Mukaan haluaa ainakin mustikka, mansikka ja vaaleanpunainen vadelma. Jotain rouskuvaa myös. Marenki passaa mainiosti. Sitä siis. Kuten kuvasta näkyy, kesä on vielä kaukana. Marjat on poimittu kaupasta. Mutta onhan tämä silti jälkiruoka vailla vertaa.

Poimi kuvasta mansikka.

Kylmä Fresita-sabayon

4 isoa keltuaista
1 1/4 dl Fresitaa
1 1/4 dl sokeria
1 1/4 dl kuohukermaa
mansikoita
vadelmia
mustikoita

Kuin kylmää kuplajuomaa. Ja enemmän.

Riko munat kulhoon, lisää sokeri ja vatkaa munien rakenne rikki. Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi, lisää munaseoksen joukkoon Fresitaa pienissä erissä ja vatkaa sähkövatkaimella koko ajan, kunnes kastikkeen määrä moninkertaistuu. Älä anna kulhon pohjan koskettaa kiehuvaa vettä, ettei tule makeaa munakasta. Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa vielä pari minuuttia. Laita sabayonkulho pakastimeen ja anna kylmentyä n. tunnin ajan, kunnes se hieman jähmettyy. Vatkaa tällä välin kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja pilkot mansikat. Sekoita kermavaahto kylmään sabayoneen ja laita vielä hetkeksi pakkaseen, kunnes kulhossa on kylmää, makeaa sabayonea.

Jättikö kokki muuta kuin kuplat?

Kokoa tarjoiluastiaan marenkia ja marjoja, lusikoi hieman jähmettynyt, pehmismäinen kastike marjojen päälle ja äkkiä syömään. Loput Fresitat nautitaan jälkkärin kanssa, jos kokki on jotain pullon pohjalle jättänyt. Nams!

Kylmä kosketus ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Ranskalaisuuden jalanjäljissä.

Brasserie Le Havre hakee bistromaisuutta. Kuninkaallisessa ympäristössä. Katsotaan. .

Puolenkymmentä kristallikruunua, korkeista ikkunoista siivilöityvää kirkasta kevätvaloa. Vaaleaa ja kultaa. Katto tuolla korkealla. Listan tarjooman lukeminen herauttaa vedet kielille. Kaikkea pientä ja kivaa.

Toisaalta – tarjoilijat kirjavine essuineen kuin leipomaan lähdössä, listan ulkonäkö kielii ketjuun kuulumisesta. Tarjoilu hidasta ja haparoiva, joskin ystävällistä. Glamourympäristö ja bistrokonsepi, hassua.

Se valon määrä..

God is in details, sanotaan. Ja alkekirjoitan tämän. Niissä parhaissa ravintoloissa palvelu tulee iholle, viinilista saa pökerryksiin, jännät kattaukselliset yksityiskohdat ihastuttavat ja luovat sen ylimääräisen elämyksen. Kaikki on käsin ja itsetehtyä. Leivistä ja kastikkeista alkaen.

Näin ei Brasserie Le Havressa ollut. Mutta kyllä ihan kelpoa ruokaa. Ja sehän on se pääasia, loppujen lopuksi.

Niitä mustia ja multaisia.

Le Havre kuikuilee nyt niin trendikkääseen bistromaailmaan. Simpukoita, ankkaconfitia, tartaria ja etanoita. Näin muun muassa. Hinnat ovat edulliset, hinta-laatusuhde toimii tämän tyyppiseksi paikaksi vallan mainiosti. Kunhan ei odota mitään elämää suurempia kulinaristisia elämyksiä. Vaan perushyviä, hyvänkokoisia annoksia juhlavassa ympäristössä.

Sini- ja vihersimpukka-annokset maistuivat lukuunottamatta sinisimpukkaliemen lievää öljyisyyttä. Etanat tirisivät pannullaan. Ankkaconfit oli murea, mutta muusia oli kyllä metsurin annos. Kahden suklaan jälkiruoka oli sievä, mutta mahtoiko olla pussituote?

Lapsuuden suussa poreilevia raksuja myös täällä.

Lounasta on myös kehuttu, brunssin käyn testaamassa. Haluan nähdä, miten viileä aamuaurinko siivilöityy unisille kasvoille..kuin kuninkaallisilla.

Yksityiskohtia, yksityiskohtia.. ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tässä maistuu kesä.

Pian oikein erityisen hyvälle. Sillä kohta ne on täällä. Kesä. Kärpäset. Ja Taste of Helsinki.

Markalla saa ja hevosella pääsee. Ainakin tuo ensimmäinen pätee Taste of Helsingin - Suomen suurimman gourmetfestarin – osalta. Töölönlahden kansalaistorin puistossa ostetaan ’markoilla’ tämän hetken kuumimpien ravintoloiden annoksia. Juodaan shampanjaa. Ja kuunnellaan jazzia. Ja mikäli sää vielä hellii, ollaan ruoanystävän taivaassa. Merkkaa siis 13.-16.6 kalenteriisi.

Mutta festareihin on vielä askel aikaa. Liputkin pitää hankkia. Siksi kannattaakin nyt inspiroitua kesäruoasta ja jakaa oma, kiva kesän pääruokaresepti. Sellainen nopsa, liedellä 15-20 minuutissa valmistuva kesäinen herkku. Sillä kolme parasta reseptin lähettänyttä saa liput tapahtumaan. Ja voittaja vielä yöpymisen design-hotelli Klaus K:ssa.

Electroluxin laitteita tullaan käyttämään kaikissa Taste of Helsingin -ravintoloissa, ja heidän kuluttajamalliston koneita vierailijoille järjestettävässä Chef’s Secrets-kokkikoulussa tapahtuman aikana. Kokkikoulussa vierailijat pääsevät oppimaan kokkailuvinkkejä ammattilaisilta,  Suomen kokkimaajoukkueen kokkien johdolla. Nyt enää puuttuukin maukas ja kekseliäs kesäruokaresepti, jota vierailijat pääsisivät valmistamaan. Tähän tarvitaan nyt Jotain maukasta-ruokablogin lukijoiden apua.

Kaivele reseptiarkistoasi ja lähetä reseptiehdotuksesi 31.5 mennessä osoitteella electrolux@miltton.fi. Voittaja palkitaan siis hotelliyöpymisellä sekä tietysti sisäänpääsyllä ja ”markka”-paketilla Taste of Helsinkiin itselleen ja avecilleen (sisältää sisäänpääsyn, ruoat ja juomat). Lohdutuspalkintona 2. ja 3. tulleet saavat myös lippupaketin Taste of Helsinki -tapahtumaan.  Voittajan valitsee kokkimaajoukkueen kokki.

Mikä hauskinta, Suomen kokkimaajoukkueen kokit kokkaavat voittajan ruokalajia itse tapahtumassa. Voittajat julkistetaan tällä sivustolla 5.6. Eli ei muuta kuin kesäreseptit esiin ja onnea kokeilemaan!

Itse valmistaisin kesäisen pikkuherkun muikuista, tillistä ja saaristolaisleivästä. Ja käärisin koko komeuden sanomalhteen tarjolle. Tämä, jos joku on suomalainen tapas. Pieni suolapala, jossa perisuomalaiset raaka-aineet. Muikkua, tilliä ja saaristolaisleipää. Mikä makuyhdistelmä!

Kierrätystä kerrassaan.

Friteratut muikut ja saaristolaisleipä

700-800 g muikkuja (n. 200 g muikkuja per syöjä)
3/4 saaristolaisleipää
tilliruukku
voita

Leivitykseen: ruisjauhoja, mustapippuria, suolaa

Leivitä muikut ruisjauhossa, johon lisätty pari rkl sormisuolaa ja muutama rouhaus mustapippuria. Leikkaa saaristolaisleivästä muikkujen pituisia ja -kokoisia tikkuja.

Paista kuumalla pannulla ensin leipäpalat rapeiksi. Pyyhi pannu ja lisää voi ja laita muikut kuumalle pannulle ja anna pinnan ruskistua molemmin puolin. Hiljennä hieman lämpöä ja paista vielä hetki. Annostele muikut paperitötteröön ja laita tillinoksia ja tillisilppua koristeeksi. Tarjoa lisäksi tillipestoa ja chilillä maustettua majoneesia.

Tillin makua ei voi kuin rakastaa. Se on kesäkaveri perunalle ja graaville kalalle. Ja tässä pyöräytetään frittimuikkujen mausteeksi mehevä tillipesto.

Ruohonvihreää. Chilin puremaa.

Tillipesto

1 ruukku tilliä
1/2 dl-3/4 dl oliiviöljyä
3/4 dl parmesanraastetta
3/4 dl paahdettuja, suolattuja cashewpähkinöitä
ripaus suolaa
1 solo valkosipuli

Aja ainekset tehosekoittimessa paksuksi, raikkaanvihreäski ja tuoksuvaksi pestoksi. Lisää öljyä/suolaa tarpeen mukaan. Tarjoa frittimuikkujen ja saaristolaisleivän dippikastikkeen.

Hopi, hopi, meiliä menemään. Onnea kisaan, kesäkokit!

Helsinki maistuu ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Vihertää.

Pukkaa lehteä.

Kirkasta.

Jotain siltä väliltä-punainen.

Hempeän vaaleanpunainen.

Tummaa punaista.

Kesän alku. Talven loppu.

Juodaan nuorena ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Näistä kahdesta.

Maistuisko yksi drinksu? Mahdollisesti tämän kesän coolein juoma?

Unohda Kir Royal. Kate ja Williaminkin tarjoilivat häissään Cham-Chamiä. Chambord-liköörillä maustettua shampanjaa.

Kuninkaalisten juomaa.

Wennerco buustaa nyt kovasti vanhaa tuotettaan. Eikä hassumpi juttu. Louis XIV nautiskeli tätä vadelmaista ja vaniljaista likööriä, Loiren laakson tuotetta, jo 1600-luvulla. Pullokin on valtakunnan omenaa, kuninkaan vallan merkkiä kruunun ja valtikan lisäksi, mukaileva korea pallo. Liköörissä maistuu salaperäinen musta vadelma. Onko sitä edes olemassa?

Oli tai ei, likööri on herkullista ja siitä saa kauniin ja maistuvan alkumaljan alkukesän juhliin tai häihin. Tai soodaveden ja vodkan kanssa raikkaan drinksun. Lisäksi paljon jäitä. Tätä tahdon terassilla. Raikasta, vähäalkoholista ja niin vadelmaista. Kesä!

Melkein kuin musta vadelma.

Cham-Cham

1,5 cl Chambord likööriä
10 cl shamppanjaa
karhunvatukka –koriste

(sama drinkki kuohuviinillä nimeltään Chambord Royale)

Chambord Sour

3cl Finlandia Vodka
1cl Chambord likööriä
2cl sitruunamehua
1cl sokerisiirappia
munanvalkuainen

Kaikki aineet shakeriin tai suljettuun astiaan (esim. hillopurkkiin) jäiden kanssa. Sekoita ja tarjoile jäiden kera.

Teidän korkeutenne ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.