Quantcast
Channel: Mari Moilanen
Viewing all 1058 articles
Browse latest View live

Itketä munakoisoa – grillatut tandoorimunakoisot

$
0
0

tandoorimunakoisot, munakoisot grillistä, grillatut munakoisot

Nämä grillatut tandoorimunakoisot on ehkä maailman helpoin grilliruokalisuke. Ja helppouden lisäksi tandoorikastikkeen ja miedon munakoison mätsi on siellä pilvien päällä solmittu. Kokeile vaikka!

Munakoison itkettäminen. Äh, en jaksa tehdä sitä. Näin olen useasti miettinyt eikä ruokaan ole tullut kitkerää makua, sillä tämä munakoison mahdollinen kitkeryys on yleisin syy itkettämiseen. Nuoret ja napakat munakoisot eivät juuri kitkeriä ole eli tämän takia ei tarvitse vaivautua.

Mutta on munakoison itkettämiselle toinekin – ja mielestäni painavampi syy – eli kun suolaat siivutetut munakoisot ennen paistamista, suola poistaa munakoison huokoisuutta ja näin tämä öljyä rakastava vihannes ei ime aivan tolkuttomasti öljyä kokkailuvaiheessa. Eli jos haluat säästellä öljyn määrässä, niin itketä, itketä.

——-

Tandoorimunakoisot
4 hengelle

2 pientä ja napakkaa munakoisoa
suolaa
3/4 -1 dl tandoorikastiketta
2 rkl + 1 rkl seesaminsiemeniä
mintunlehtiä

Leikkaa munakoiso pituussuunnassa noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Suolaa siivut ja anna munakoison itkeä tovi. Kuumenna tällä välin uuni 200 asteeseen.
 
Kuivaa munakoisosiivut ja levitä ne uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä 10 minuutin ajan. Paahda seesaminsiemenet kuumalla, kuivalla pannulla hieman ruskeiksi.
 
Sekoita kaksi ruokalusikallista seesaminsiemeniä sekä tandoorikastike. Sivele kastiketta molemmin puolin puolikypsille munakoisosiivuille ja grillaa munakoisoja vielä toiset 10 minuuttia. 
 
Kokoa munakoisosiivut tarjoiluastiaan, koristele mintunlehdillä ja paahdetuilla seesaminsiemenillä. Tarjoa lihan tai kanan lisukkeena tai pääruokana sellaisenaan hyvän salaatin ja keitetyn kvinoan kera.

——-

tandoorimunakoisot, munakoisot grillistä, grillatut munakoisot

Valitse kaupasta pienet ja napakat munakoisot. Kun leikkaat, niin tarkista munakoison sisus. Hyvässä munakoisossa siemenet eivät ole tummuneet – ne ovat nimittäin juuri niitä, mistä kitkeryys tulee. 

Itkettääkö vaiko ei. Se on makuasia. Onhan sillä öljylläkin kiva lotrata..!

Lisää munakoisoherkkuja:

Munakoisoranskalaiset

Grillattua munakoisoa, kikherneitä ja hummusta

Punajuuri-chorizokeitto

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/01/tandoorimunakoisot-grillista/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.


Back to business – vadelmainen uunikaurapuuro

$
0
0

vadelmainen uunikaurapuuro, uunikaurapuuro, vadelmapuuro, kaurapuuro uunissa

Kukahan on keksinyt sen ärsyttävän sanonnan ’kaikki hyvä loppuu aikanaan’. Näin kuitenkin myös kesälomani teki ja nyt ollaan niin back to business, että. Ajattelin kuitenkin ottaa pehmeän laskun työelämään ja aamusesta tarjolla lempeää, vademaista uunikaurapuuroa. ja käydä lenkillä, kun mittari vielä siedettävissä lukemissa.

Sitten voikin tehdä antaumuksella ’to do’-listaa ja tarttua härkää sarvista. Taas mennään!

——

vadelmainen uunikaurapuuro, uunikaurapuuro, vadelmapuuro, kaurapuuro uunissa

Vadelmauunipuuro

2 dl vadelmia
3/4 dl kuorellisia manteleita
3 1/2 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl ruokosokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljaa
2 munaa
2,5 dl kauramaitoa
juoksevaa kasviöljyvalmistetta vuoan voiteluun
 
Sekoita kaikki ainekset vadelmia ja manteleita lukuunottamatta keskenään kulhossa ja levitä seos kevyesti voideltuun uunivuokaan. Koristele pinta mantelirouheella ja vadelmilla.
 
Paista uunikaurapuuroa 200 asteessa noin 30 minuutin ajan. Tarjoa kauramaidon kanssa.
 
—-
vadelmainen uunikaurapuuro, uunikaurapuuro, vadelmapuuro, kaurapuuro uunissa
Tämä on siitä näppärä puuro, että mausteeksi käy marjat kuin marjat ja sokerin määrää voi fiksailla sen mukaan, kuinka kirpeitä nuo ovat. Ja puuro on hyvää myös kylmänä tai uudelleen mikrossa lämmitettynä.
 
Ja nyt lenkille! Miten itse olet päässyt kiinni töihin loman jälkeen. Löytyykö lisää vinkkejä pehmeään laskuun?
 
Kokeile myös:
 
 

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/06/vadelmainen-uunikaurapuuro/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Savustusrakkautta – savustetut jättikatkaravut

$
0
0

 

savustetut jättikatkaravut, sähkösavustin, äyriäisten savustaminen

Paljon herkkuja tuli kesällä kokkailtua. Uusi rakkauskin syttyi eli rakkaus sähkösavustimeen. Aiemmin savustaminen oli himpun verran vaivannäköä vaativaa hiiligrillissä. Eikä savustamista viitsinyt useasti tehdä. Sähkösavustimen myötä savustusherkkua nautittiin harva se päivä. Nämä savustetut jättikatkaravut olivat yksi parhaimpia vetoja.

Eka työviikko takana. Se tosin oli himpun verran epätavallinen, sillä oma autonkotteroni on korjaamossa peurakohtaamisen takia ja kävin studiolla vain kerran.

Keskiviikosta perjantaihin oli ohjelmassa syksyn eka työmatka eli vierailin Parmassa Muttin vieraana tomaattipelloilla. Tästä kuulettekin sitten koko loppuvuoden..!

Ei siis mikään tuiki tavallinen työviikko. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan!

savustetut jättikatkaravut, sähkösavustin, äyriäisten savustaminen

 

Savustetut jättikatkaravut
Ainesosat
  1. 1 kg pakastettuja jättikatkarapuja
  2. 1/2 dl oliiviöljyä
  3. 2 tl sormisuolaa, esim. Maldon
Valmistusohjeet
  1. Sulata ravut ja siirrä ne kulhoon. Lorauta joukkoon oliiviöljyä ja mausta ravut suolalla. Anna maustua viileässä puolen tunnin ajan.
  2. Savusta savustimessa 10 minuutin ajan.
Vinkit
  1. Parhaimmat jättikatkaravunpyrstöt ovat ns. easy peel -versioita, joissa ravun pää ja suoli on poistettu valmiiksi.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
Sen typerän renkutuksen mukaan ’vielä on kesää jäljellä’, joten lämpimästi suosittelen näiden rapujen savustamista. Jättikatkat nautitaan valkosipulilla maustetulla majoneesilla. Tulisen ystävät voivat sovitella ravuille srirachamajoneesia. Hyvää o!

Kokeile muuten myös grillatut tandoorimarinoidut jättikatkataravut

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

 

 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/11/savustetut-jattikatkaravut/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Älä unohda sumakkikukkakaalia

$
0
0

sumakkikukkakaali, grillattu kukkakaali, sumakki, sumakkijauhe

Tänä kesänä meillä eniten valmistettu grilliherkku on ollut sumakkikukkakaali. Ja hahaa, ei sen valmistaminen lopu, vaikka grillailu hiipuisikin. Grillattu sumakkikukkakaali kun onnistuu uunissakin.

Vaikka kesä onkin kääntynyt ehtoopuolelle, ei vielä pakata grillejä talviteloille. Mikä sen ihanampaa kuin työpäivän jälkeen lämmitellä grilliä ja istuskella lempeässä säässä takapihalla. Jos grilli löytyy vain mökiltä, niin valmista sumakkikukkakaali uunissa ja unohda ulkona istuskelu.

——-

Grillattu sumakkikukkakaali

2 kukkakaalia
1/2 dl ruokaöljyä
2-3 tl sumakkia
1 tl sormisuolaa
rouhaus mustapippuria

Esikeitä kukkakaalia noin viiden minuutin ajan niin, että kukkakaali vain hieman pehmenee, mutta ei varsinaisesti kypsy. Leikkaa se siivuiksi.

Sekoita marinadin ainekset ja sivele kukkakaalisiivut kauttaaltaan marinadilla. Asettele kukkakaalin palat halsteriin ja halstraa grillissä kukkakaaleihin hyvä väri.

Mikäli valmistat kukkakaalin uunissa, ei esikeittämistä tarvita. Kypsennä tällöin marinoituja kukkakaalia 225 asteisessa uunissa 15-20 minuutin ajan.

Reseptini on julkaistu aiemmmin heinäkuussa Iltalehden Ruokatorstai-sivuilla.

——-

 

sumakkikukkakaali, grillattu kukkakaali

En ole vielä keksinyt, mihin sumakki ei kävisi. Se on mielestäni mitä mainioin mauste, sillä siinä on mukava, hiukan sitruunainen maku ja se ei ole ollenkaan tulinen. Sumakkijauheen väri on syvän punainen, siitäkin se saa pisteet multa.

Mihin itse ripottelet sumakkia mausteeksi?

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/13/grillattu-sumakkikukkakaali/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Poimi koriin kesäkurpitsa – parhaat kesäkurpitsareseptit

$
0
0

kesäkurpitsareseptejä, parhaat kesäkurpitsareseptit, kesäkurpitsalasagne, kesäkurpitsaranskalaiset, kesäkurpitsa, kesäkurpitsatalkoot

Kesäkurpitsaa voi moittia tylsäksi, mutta silloin on kokkaajassa vikaa. Kun kesäkurpitsaa oikein käsittelee, se herää eloon ja maistuu muullekin kuin lehtivihreälle. Ohessa blogini parhaat kesäkurpitsareseptit..ja niitähän löytyy!

Kylvetä kesäkurpitsaa öljyssä, marinoi ja mausta. Upota se risottoon, muhennoksiin, patoihin tai lasagneen. Siinäpä nuo päävinkit tämän huokoisen vihanneksen käsittelyyn.

Kesäkurpitsareseptejä on kertynyt liuta blogiinkin, onhan se edullista ruokaa. Nappaa lata parhaimmat ja tämän päivän Iltalehdestä marinoitu kesäkurpitsasalaatti, joka passaa vaikka rapujuhlien raikkaaksi alkupalaksi.

Omia, toistuvasti kokattavia, parhaita kesäkurpitsareseptejäni ovat kesäkurpitsarisotto italialaisella keittokinkulla höystettynä, aina yhtä mehevä kesäkurpitsalasagne, sievät ja juhliinkin sopivat tricoloriröstit sekä mitä mainioin kikhernepohjainen pizza, jossa päällä fetaa, oliivejä, tomaattia, kesäkurpitsaa..

Parhaat kesäkurpitsareseptit:

Kesäkurpitsa-nuudelisalaatti
Kesäkurpitsalasagne
Kesäkurpitsaranskalaiset
Kesäkurpitsakakku
Kesäkurpitsavartaat
Höylätty kesäkurpitsasalaatti
Kesäkurpitsa-pancettapannukakut
Kesäkurpitsavartaat
Tricoloriröstit kylmäsavulohella
Kesäkurpitsa-kinkkurisotto
Kikhernepizza

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/16/parhaat-kesakurpitsareseptit/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tartu omenaan – parhaimmat omenaherkut

$
0
0

omenapiirakka, omenajälkiruoka, omenajäätelö, omenacrumble, omenarisotto, omenaruokia

Nyt ei voi muuta kuin hykerrellä ja hyggeillä. Sataa, on pimeää, pilvet roikkuu alhaalla. On sillä lailla hyvällä tavalla melankolista. Ja mikä parasta, nyt on omenien aika.

Pienet, happaman kirpeät omenat ovat raaka-aineita parhaille leivonnaisille ja jälkkäreille. Omenapiirakkaan tai -crumbleen saa jäädä sellainen sopiva happamuuden puraisu, valutellaanhan omppujälkkärien päälle yleensä ruhtinaallisesti vaniljakastiketta tai herkku lusikoidaan sulan jäätelön kanssa.

Yleensä, jos ravintolan listalla on omenaleivonnainen tai -jälkiruoka, niin enpä tuota kauempaa mieti. Omenaista tänne, kiitos.

Hunajainen omenapiirakka
Ainesosat
  1. 3 dl spelttivehnäjauhoja
  2. 1/2 dl ruokosokeria
  3. 100 g voita
  4. 1 muna
  5. 1/4 tl suolaa
  6. 1 rkl rommia
Täyte
  1. 5-6 kotimaista omenaa
  2. 5 rkl hunajaa
  3. 4 rkl pinjansiemeniä
  4. 1/4 dl rusinoita
  5. 1 tl tuoreita timjamin lehtiä
  6. hieman voita
Valmistusohjeet
  1. Valmista ensin piirakkataikina. Vatkaa sokeri ja huoneenlämpöinen voi hyvin sekaisin. Lisää muna ja suola. Sekoita.
  2. Lisää jauhot erissä voi-kanamunaseokseen ja sekoita taikina kevyesti sekaisin. Lisää lopuksi rommi ja laita taikina jääkaappiin.
  3. Halkaise omenat kuorineen. Poista siemenet veitsellä tai kätevästi meloniraudalla kaapien. Leikkaa omenat pyöreiksi, ohuiksi siivuiksi.
  4. Levitä taikina pienen piirakkavuoan (n. 20 cm) pohjalle ja reunoille. Ripota pohjalle hieman rusinoita ja muutamia pinjansiemeniä. Leivitä päälle kerros omenoita. Valuta omenien päälle hunajaa ja ripota päälle hieman rusinoita, muutamia timjaminlehtiä ja pinjansiemeniä. Levitä omenoita noin kolme kerrosta ja toista yllä oleva joka kerroksen kohdalla. Ripota piirakan päälle loput rusinat, pinajnsiemenet sekä timjaminlehdet.
  5. Valuta päälle runsaasti hunajaa ja höylää vielä juustohöylällä päälle muutama voilastu. Paista
  6. piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 40 minuutin ajan. Tarjoa haaleana vaniljakastikkeen kera.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
Tänään tein tämän vuoden ensimmäisen omenapiirakan. Sellaisen kannellisen Ameriikan malliin väsätyn. Tuli ihan itkettävän hyvä. Tämä saikin kaivamaan esiin parhaat omenajälkiruokareseptin blogista vuosien varrelta. Ja niitähän riittää!

Olen erityisen ihastunut uunikaurapuuroon ja tämä omenainen versio tästä jälkiruoaksikin sopivasta puurosta on yksinkertaisesti hyvää. Aivan ihastuttavan herkullista on pihlajanmarja-omenahillo, etenkin kun sitä lusikoi kääretortun väliin. Yllä oleva hunajainen omenapiirakka saa jännää twistiä timjamista ja pinjansiemenistä. Toimii! Rakastan crumbleja ja tämä gluteeniton omenacrumble on herkullisen pähkinäinen.

Suolaisiin ruokiin omenat tuovat raikkautta ja makeutta. Sopivan happamat omenat omenarisotossa ovat tosi jees, omenan ja pippurimakrillin liitto salaatissa on taivaissa solmittu. Niin, ja omenan ja fenkolin yhdistelmä toimii uunin lämmössä kypsyvässä omena-fenkolivuoassa.

Omenaherkkuja:

Omenatuorepuuro
Gluteeniton omenacrumble
Omenainen uunikaurapuuro
Omenainen pippurimakrillisalaatti
Pihlajanmarja-omenahillo
Omenajäätelö
Omenarisotto
Omena tarte tatin
Omena-mazariinipiirakka
Fenkoli-omenavuoka

 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/20/parhaimmat-omenaherkut/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Vadelmaista menoa – vadelma ice box cake

$
0
0

ice box cake, vadelmakakku, vadelmajäätelökakku, jäätelökakku, vadelma ice box cake, vadelmat

Ihan pakko pikaisesti jakaa tämä soma kakkuresepti eli resepti vadelma ice box cakeen. Kotimaisia vadelmia on vielä tarjolla ja tänä vuonna ne ovat olleet erityisen makoisa. Parhaimmillaan viljellyt vatun maistuvat aivan itse poimituilta pensasvatuilta.

Ice box cakejen sielunmaisemaan voit tarkemmin tutustua keväällä julkaistun Taikinakirjani kanssa, mutta sen sanon, että jos et ole testannut, niin tartu oitis toimeen.

Vadelma ice box cake
Pohja
  1. 150 g digestivekeksejä tai muita maukkaita keksejä
  2. 2 rkl ruokosokeria
  3. ¾ dl sulaa voita tai juoksevaa kasvirasvaa
  4. 1 sitruunan raastettu kuori
Täyte
  1. 400 g kotimaisia pakastevadelmia
  2. 1 dl tomusokeria
  3. 600 g kevyttä turkkilaista jogurttia
  4. 1 tl aitoa vaniljaa jauheena
  5. ½ dl sitruunanmehua
Koristeeksi
  1. tuoreita vadelmia
Valmistusohjeet
  1. Jauha digestivekeksit tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella hienoksi jauheeksi. Lisää sulatettu voi ja sitruunankuoriraaste. Sekoita pohja-aineet tasaiseksi. Painele keksiseos irtopohjavuoan (halkaisija 18 cm) pohjalle.
  2. Soseuta vadelmat yhdessä tomusokerin kanssa. Ota soseesta 1/3 syrjään, sekoita loput jugurtin joukkoon. Mausta jogurtti vaniljalla ja sitruunanmehulla.
  3. Kaada jogurttiseos vuokaan ja valuta pinnalle loput vadelmasoseesta koristeellisena kiemurana. Peitä vuoka foliolla ja pakasta vähintään yön yli.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
ice box cake, vadelmakakku, vadelmajäätelökakku, jäätelökakku, vadelma ice box cake, vadelmat

Eikä tämä vedet välittömästi pelkällä ulkonäöllään kielelle herauttavan kakun valmistaminen vadelmiin tyssää. Voit käyttää mitä tahansa kauden punaisia marjoja, kaivella pakkasesta punaisia mansikoita tai tehdä kirpsakan punaherukkaisen ice box caken.

Nyt ollaan jo tiistaissa ja tämän kakun voi valmistaa hyvissä ajoin pakkaseen, viikonloppua silmällä pitäen. Joten tuumasta toimeen, eikös vain?!

Reseptini julkaistu alun perin Iltalehden Ruokatorstai-sivuilla kesäkuussa.

Ihania reseptejä tulossa tässä syksyn aikana, joten klikkaa alta seuraamaan sometilejäni!

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

 

 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/21/vadelma-ice-box-cake/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Hyviä päätöksiä – omenainen korvapuustipiirakka

$
0
0

omenainen korvapuustipiirakka, korvapuusteista piirakkapohja, omenapiirakka pullataikinaan

Nyt alkaa olla sellaiset kelit, että omenat ja pulla maistuvat. Ja mikä parasta, nämä kaksi lemppariani voi yhdistää tällaiseksi söötiksi omenaiseksi korvapuustipiirakaksi. Tämän korvapuustipiirakan leipominen on sellaista meditatiivista viikonloppuleivontaa, joten siksi nakkaan reseptin ulos näin perjantaina. Joka muuten on ollut tosi hyvä päivä – ainakin tähän asti.

Yksi yrittäjyyden monista iloista on se, että voit mennä urheilemaan lähes milloin haluat. Tänään aurinko houkutteli lämmöllään ja suuntasin Allas Sea pooliin aamu-uinnille. Lämmin kesä antoi mahdollisuuden uida joka aamu 27 asteisessa järvessä mökillä ja muistin, kuinka paljon pidän uimisesta. Elvytin vanhan harrastukseni ja päätin alkaa taas uimaan. Sillä lailla omin ehdoin, silloin tällöin.

Tykästyin jo kesän alussa Allas sea pooliin. Mikä upea paikka uida keskellä Helsinkiä ulkona laivojen seilatessa vieressä. Tänään vietin altaassa pitkän tovin, saunoin, kävin välillä 13 asteisessa merivesialtaassa ja saunoin taas lisää. Aivan upea fiilis. Nautin myös lounaan samaisen alueen kahvila-ravintolassa,  Neighbour Bistrossa, mutta se vähän latisti tunnelmaa. All day salaattipöytä on vähän väsynyt esitys kuivine salaattipohjineen, teollisine kastikkeineen ja vähäisine valikoimineen. Puolet salaatista jäi syömättä.

Yritin korjata tilannetta aiemmin herkulliselta maistuvalla kauramaitolattella. En tiedä, ovatko muuttaneet maidon vai kahvin, mutta tämäkään ei tällä kertaa maistunut. Pistaasikierrepullat sen sijaan saavat 10 pistettä, mutta ne lienevät Kanniston leipomon käsialaa. Harmillista, sillä olisi kiva nauttia lounas tällä mainiolla aluella, mutta tarjonnan ollessa, mitä on, vien rahani muualle.

omenainen korvapuustipiirakka, korvapuusteista piirakkapohja, omenapiirakka pullataikinaan

Omenainen korvapuustipiirkka
Pullataikina
  1. (piirakkaan menee puolet taikinasta, lopuista voit leipoa korvapuusteja)
  2. 5 dl maitoa
  3. 50 g hiivaa
  4. 2 kananmunaa
  5. 2 1/2 dl ruokosokeria
  6. 1 rkl jauhettua kardemummaa
  7. 1–2 tl suolaa
  8. 200 g pehmeää voita tai 2 1/4 dl juoksevaa kasvirasvaa
  9. n. 16 dl spelttivehnäjauhoja
  10. kananmuna voiteluun
Piirakkatäyte
  1. 3 (600 g) hapanta omenaa, esim. Granny Smith
  2. 1 dl omenahilloa tai -sosetta
  3. 1 dl ruokosokeria
  4. 1 rkl maissitärkkelystä
  5. 1 tl aitoa vaniljaa jauheena
  6. 1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
  7. 1 tl jauhettua kanelia
  8. 1 rkl sitruunanmehua
Kuorrutus
  1. 1 dl tomusokeria
  2. n. 2 1/2 rkl vaahterasiirappia
Valmistusohjeet
  1. Valmista pullataikina.
  2. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva nesteeseen. Lisää joukkoon sokeri, kananmunat, kardemumma ja suola. Lisää jauhot ja vaivaa taikina hyvin. Lisää lopuksi pehmeä voi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.
  3. Taikinan kohotessa pese ja kuori omenat ja leikkaa ne puoliksi. Koverra siemenkota pois ja kuutioi omenat kulhoon. Lisää sokeri, maissitärkkelys, mausteet ja sitruunanmehu.
  4. Kauli kohonnut taikina 50 cm x 30 cm:n kokoiseksi
  5. levyksi. Levitä pinnalle voi, sokeri ja kaneli. Kääri
  6. taikina tiukaksi rullaksi ja leikkaa rullasta 16 noin 1
  7. cm:n paksuista viipaletta. Leikkaa loput taikinasta
  8. korvapuusteiksi ja paista ne erikseen. Kauli taikina-
  9. viipaleet ohuemmiksi ja levitä puolet viipaleista pii-
  10. rakkavuoan pohjalle ja reunoille, niin että viipaleet 55 ovat hieman limittäin.
  11. Täytä vuoka omenakuutioilla, lusikoi päälle omena- hillo ja peitä omenat lopuilla korvapuustiviipaleilla. Painele viipaleet tiukasti reunaan kiinni. Anna ko- hota peitettynä noin 20 minuuttia. Voitele pinta ja paista uunin alaosassa 180 asteessa 45–50 minuut- tia. Peitä pinta leivinpaperilla, mikäli se tummuu liikaa. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  12. Sekoita tomusokerin joukkoon sen verran vaahte- rasiirappia, että saat notkean kuorrutteen, ja valuta kuorrutus piirakan päälle.
Vinkit
  1. Tämän piirakan voi täyttää käytännössä melkein millä tahansa. Kokeilin myös puolukkaa ja mustikkaa ja ah, toimii!
  2. Resepti löytyy Taikinakirjasta.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
Tein myös rentouttavan kesän lopuksi hyvän päätöksen elvyttää shiatsuhieronnassa käynti. Olen siitäkin aina pitänyt ja parikymppisestä on-off shiatsuhieronnassa käynyt. Nyt olen koko 4 1/2 vuoden yrittäjän urani ajan höpissyt, että pitäisi mennä hierojalle. Selkä on ihan jumissa valokuvaamisesta. Pitäisi ja pitäisi. Ei sinne hierojalle mene, ellei ota itseään niskasta kiinni ja komenna. Koko kesäloman jumissa ollut niska lempeästi pakotti internetin äärelle etsimään hierojaa. Löytyi. Tänään oli kolmas hierontakerta ja nyt alkaa niskajumikin helpottaa ja energia virtaa puhtaasti! En muuten muistanutkaan, kuinka hyvät unet shiatsu antaa. Suosittelen lämpimästi!

Nyt ole jälleen koneen äärellä ja teen iltapainotteiseti töitä. Tällainen hauska nurin perin työpäivä siis!

Mutta jos viikonloppuna leivotuttaa, niin tämä on nappivalinta omenapuiden notkuessa kirpeitä, kotimaisia omenoita. Viikonloppuja!

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/24/omenainen-korvapuustipiirakka/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.


Syksy saapuu – Hasselbackan uuniomenat

$
0
0

 

uuniomenat, hasselbackan uuniomenat, hasselbackan omenat, omenajälkiruoka, hasselbackan

Kaikki tuntevat nuo raidoitetut, rapsakkakuoriset Hasselbackan perunat. Mutta tiesitkö, että ei se siivuttaminen siihen jää. Voit hasselbackaloida omenoita, kurpitsaa, bataattia, you name it! Hasselbackan uuniomenoista syntyy nätti ja syksyisiä makuja tulvillaan oleva herkku.

Olen ehkä joskus maininnut himostani omenajälkkäreihin ja -leivonnaisiin. Omena vain maistuu kypsänä niin makoisalle. Samaan aikaan kirpeälle ja makealle.

Omenapiirakka on yksi syksyn lempiruokia, mutta myös uuniomenat ovat mainioita. Tämä ehkä vähän unohdettu jälkiruoka, jossa omenat, mielellään superhappamat antonovkat suorastaan soseutuvat uunissa ja pysyvät kasassa sitkeän omenakuoren avulla, saisi alkaa elää uutta nousukautta. Ja tuoretta otetta uuniomenoihin saa siivuttamalla ne Hasselbackan perunoiden tyyliin.

uuniomenat, hasselbackan uuniomenat, hasselbackan omenat, omenajälkiruoka, hasselbackan

——–

Hasselbackan uuniomenat
6 hengelle

8 kookasta, hapanta omenaa
2 dl vettä
3 kanelitankoa
3 tähtianiksta
1/2 dl ruokosokeria
50 g voita

3/4 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä
1/2 dl keltaisia rusinoita
Poista omenoista omenaporalla siemenet ja leikkaa omenat halki. Leikkaa omenoihin ohuita viiltoja vieri viereen, mutta ei läpi ja aseta omenat uunivuokaan. Kaada vuoan pohjalle 2 dl vettä.

Lisää vuokaan kokonaisia kanelitankoja, muutama tähtianis. Ripota päälle ruokosokeria ja 50 g voipaloja.

Peitä foliolla, paista 20 minuuttia 200 astessa, poista folio, lisää rusinat ja pekaanit ja paista vielä 10-15 minuuttia tai kunnes omenat ovat läpipehmeitä.

Nauti vaniljakastikkeen tai pehmeän vaniljajäätelön kanssa.

——

uuniomenat, hasselbackan uuniomenat, hasselbackan omenat, omenajälkiruoka, hasselbackan

Omenaherkkuja löytyy blogista muitakin. Hiffasin juuri, että blogista löytyy perä jälkeen kolme settiä omenaisia postauksia. Mutta väliäkös tuolla, isoa omppurakkautta täällä, entä siellä?

Katso täältä kootut, vedet kielelle herauttavat omenareseptit. Äläkä unohda testata omenaista korvapuustipiirakkaa, se se vasta kielen vievä onkin!

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

 

 

 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/08/29/hasselbackan-omenat/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Upgreidiä arkiruokaan – paneroitu lohi ja hernehummus

$
0
0

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ/KALANEUVOS

lohireseptejä, paistettu lohi, paneroitu lohi ja hernehummus

Elokuu meni hujauksessa ja syyskuukin on ottanut isoja harppauksia. Se on syksy ja arki nyt. Siksipä jaankin seuraavan reseptin, paneroidun lohen hernehummuksella, sillä se on makoisaa arjen fast foodia parhaimmillaan.

Olethan tutustunut Kalaneuvoksen sivuilla olevaan kalareseptejä täynnä olevaan reseptipankkiin?

Havahduin juuri, että yhteistyömme on kestänyt jo lähes kaksi vuotta ja kalaisia reseptejä sekä vedet kielelle herauttavia kuvia on yhteistyön tuloksena syntynyt blogiin ja Kalaneuvoksen nettisivuille jo toistakymmentä.

Eniten kiitosta ja palautetta on tullut lohisashimista, puolukkagraavatusta lohesta, lohikyljyksistä ja lohi-avokadocaesarsalaatista – näin äkkiseltään muistellen. Nämä myös omia suosikkireseptejä kaikki.

lohireseptejä, paistettu lohi, paneroitu lohi ja hernehummus

Olen pyrkinyt pitämään kiinni periaatteesta, että yhteistyöresepteissä on jotain uutta kivaa twistiä, sillä kukapa enää tarvitsisi lisää niitä perus keitto-, kiusaus- tai aivan basic paistettu kalareseptejä, koska perusreseptiikkaa internet jo pullistelee. Kalasta on niin moneksi ja se taipuu mainiosti ruokatrendien mukana.

——–

Paneroitu lohi ja hernehummus
4 hengelle

500 g lohifileetä (mielellään niskapala)
2 dl spelttivehnäjauhoja
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 munaa
2 dl pankojauhoja

Paistamiseen rypsiöljyä

Hernehummus

2 dl kikherneitä valutettuina
3 dl herneitä (myös pakasteherneet käyvät)
3 tl tahinia
1 dl oliiviöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl merisuolahiutaleita (esim. Maldonia)
1 rkl sitruunanmehua
1/2 ruukkua tilliä
1/2 ruukkua rucolaa

Valmista ensin hernehummus. Aja kaikki aineet sekaisin monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Siirrä jääkaappiin odottamaan.

Pyyhi kalan pinta kuivaksi ja leikkaa nahka pois. Paloittele lohipala kuuten osaan.

Mittaa syville lautasille yhteen vehnäjauhot, joihin on sekoitettu mausteet, toiselle munat ja kolmanteen pankojauhot. Vatkaa munien rakenne rikki haarukalla.

Kaada paistinpannulle noin 1 cm kerros öljyäja kuumenna keskilämmöllä. Kasta lohipalat ensin vehnäjauhoissa, sitten munassa ja lopuksi pankojauhoissa.

Paista pannulla molemmin puolin yhteensä noin neljä minuuttia, kunnes kalapalat ovat mehevän kypsiä. Ripottele pinnalle sormisuolaa ja tarjoa hernehummuksen ja vihreän vinegrettisalaatin kanssa.

—–

lohireseptejä, paistettu lohi, paneroitu lohi ja hernehummus

Tässä reseptissä lohi saa rapean pinnan pankojauhopaneroinnilla ja lisukkeena tarjotaan hennon vihreää hernepestoa. Pankojauhoilla saa kaiken – vihannekset, kananpalat, kalan – rapeapintaisiksi ja se toimii paneroinnissa mielestäni huomattavasti paremmin kuin perinteinen korppujauho. Ja se lisäksi maistuu paljon paremmalle, pysyy hyvin kalan pinnassa ja paistuu kauniin väriseksi. Pankojauhoja löytyy hyvin varustettujen supermarketien aasialaisten tuotteiden hyllyiltä.

Paneroitu lohi ja hernehummus -ateria on maukasta arjen fast foodia eikä tälle annokselle nyrpistele nenäänsä kukaan. Sen lupaan!

Lisää lohiherkkuja:

Lohi-avokadocaesarsalaatti
Kylmäsavulohi-hernerisotto
Dukkah-lohi
Lohi-bataatticrostinit (gluteeniton)
Lohi bowl
Lohta inkivääri-piparjuurikastikkeella
Lohi-wasabikastike
Lohi-mangoldipiirakka (gluteeniton)
Paistettu lohi ja teriyakikastike
Lohi-wasabivoileipäkakku
Paistettu lohi ja tattarilisuke

Yhteistyössä Kalaneuvoksen kanssa.

sisältöyhteistyö, kaupallinen yhteistyö

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/04/paneroitu-lohi-ja-hernehummus/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tervetuloa viikonloppu – kurpitsalatte

$
0
0

kurpitsalatte, kurpitsa, kurpitsasose, kurpitsareseptejä

Että tätä viikonloppua olen odottanut. Pääsen vihdoin ja viimein sienimetsään. Joka viikonloppu on ollut jotain muuta tekemistä, rapujuhlia, luokkakokousta ja sen sellaista. Mutta tämän viikonlopun vapautta olen vaalinut. Suuntaan suin päin Mäntyharjun metsiin.

Herkkutatteja on nämä metsät tarjoilleet mulle jo usean vuoden ajan. Nyt vähän jännittää, sillä metsää, jossa tattisato on ollut valtaisa, on hakattu ja harvennettu. Tatit kun viihtyvät korpimaastossa kuusien katveessa ja nyt sinne pilkottaa auringon valoa. Saa nähdä miten käy. Löytyykö sieniä vai pitääkö vaihtaa metsää.

Kurpitsalatte
Kurpitsasose
  1. reilu 1 l kurpitsanpaloja
  2. 1/2 tl neilikkaa
  3. 1 tl muskottia
  4. 1 tl inkivääriä
  5. 1 tl kanelia
  6. 1/4 tl jauhettua mustapippuria
  7. 3 rkl ruokosokeria
  8. 1 tl aitoa vaniljaa jauheena
  9. 1 ½ dl kondensoitua maitotiivistettä
Kahvi
  1. 1 dl kahvia
  2. 1-2 rkl kurpitsasosetta
  3. 2 dl kauramaitoa vaahtona
Valmistusohjeet
  1. Paahda kuorettomat kurpitsapalat pehmeiksi 200 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Soseuta kurpitsat ja siivilöi sileäksi soseeksi. Mausta sose mausteilla ja sekoita joukkoon kondensoitumaito. Jos seos tuntuu liian sakealta, lisää tilkka kauramaitoa.
  2. Sekoita kurpitsasose kuuman kahvin joukkoon. Lisää lopuksi päälle vaahdotettu kauramaito.
  3. Vinkki! Jos et käytä kaikkea kurpitsasosetta kerralla, voit pakastaa loput pienemmissä erissä ja käyttää myöhemmin
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
kurpitsalatte, kurpitsa, kurpitsasose, kurpitsareseptejä

Jos sieniä ei löydy, niin kurpitsoja saa ainakin kaupasta. Ensimmäiset kurpitsasoseet on nyt keitelty ja kurpitsalattet nautittu. Olen siirtynyt kahvissa kokonaan kauramaidon käyttäjäksi ja tänän vuonna kurpitsalatteenkin vaahdotettiin Oatlyn iCaffe. Maidonvaahdottimista paras on Nespresson Aeroccino. Se on erillinen maidonvaahdotin eli sen voi hankkia vaikka kahvinkeittimellä valmistetetun kahvimaidon vaahdottamiseen, sillä se on kahvikoneesta täysin erillinen pönttö. Ja kaikki maidot vaahdottuvat hienosti!

Tämä kurpitsasose on ihana paksua, sopivasti jouluisan makuista. Kahvin lisäksi tätä voi lusikoida jugurtin päälle, sitä voi nauttia vohvelien kera ja kuka estää sekoittamasta sitä smoothien mausteeksi. Kurpitsasose säilyy muutamia päiviä tiiviissä rasiassa jääkaapissa. Jos valmistat kerralla isomman satsin, niin soseen voi mainiosti pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Aurinkoista, sienirikasta viikonloppua!

Muita kurpitsaherkkuja:

Tex-mex täytteiset spagettikurpitsat
Kurpitsafondue
Suklaabrowniet kurpitsaswirlillä
Rapeat fritterit kurpitsalla
Hirveä ja kurpitsamuusia
Kurpitsalaatikko

Katso täältä vielä vinkit spagettikurpitsan kypsentämiseen

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/07/kurpitsalatte/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Helppoo arkee – paahdettuja vihanneksia ja kvinoa-kikhernelisuketta

$
0
0

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ/GO GREEN

paahdetut vinahhenset ja kvinoa-kikhernelisuke, go grren jyvä & palkokasvisekoitus, kvinoa-kikhernesekoitus, helppoa arkiruokaa, kasvisruokareseptejä

Kukapa ei haluaisi syödä helppoa, hyvää ja terveellistä ruokaa. Sellaista, joka vielä valmistuu nopeasti ja näin helpottaa arjen kiireissä. Omia vinkkejäni arkeen ovat vihannesten paahtaminen uunissa, nopeasti kypsyvien lisukkeiden keittäminen sekä valmiiksi keitettyjen papujen, linssien ja herneiden lisääminen ruokiin. Tässä paahdettuja vihanneksia ja kvinoa-kikhernesekoitusta sisältävässä lämpimässä vegeateriassa yhdistyvät nämä kaikki.

Go Greenin mainiot tuotteet on meillä jatkuvassa käytössä. Suosin arkisin lisukkeina pastan ja perunan sijaan kvinoaa, tattaria, speltinjyviä ja täysjyväcouscousia. Ilahduin, kun tutustuin Go Greenin uutuustuotteisiin, mainioihin jyvä & palkokasvisekoituksiin, jossa samassa paketissa yhdistyy aiemmin eri purkesita ruokaan sekoittamiani aineksia. Mahtavaa!  Uutuustuotteita on kolmea erilaista. Näissä on luomukvinoan, -bulgurin sekä -villiriisin joukkoon sekoitettu linssejä, herneitä ja kikherneitä. 

paahdetut vinahhenset ja kvinoa-kikhernelisuke, go grren jyvä & palkokasvisekoitus, kvinoa-kikhernesekoitus, helppoa arkiruokaa, kasvisruokareseptejä

Suurena kvinoan ystävänä nappasin ensimmäisenä testiin gluteenittoman Luomu Kvinoa & kikhernesekoituksen. Tässä hauskanvärisessä sekoituksessa on yhdistetty valkoista ja mustaa kvinoaa, kikhernebulguria, punaista riisiä, vihreitä herneitä ja auringonkukansiemeniä.  Tästä syntyi maukas, lämmin ateria paahdettujen vihannesten kanssa.  Tällainen ruoka on sellaista, mitä meillä syödään usein arkisin. Tämän osaa kuka tahansa meistä valmistaa, se maistuu niin perheen vegaanille kuin fleksaajillekin ja se on yksinkertaisesti hyvää ja täyttävää.

Tällaista ateriaa valmistaessa tutkaillaan jääkaapin tarjontaa. Ruokaan voi nakata mukaan kaikki purkinpohjat; oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, fetaa tai muuta kivaa juustoa, tuoreita yrttejä, chilisiivuja, mitä nyt kaapista löytyy. Aivan mainiota nämä sekoitukset ovat kulhoruokien pohjana. Itse ajattelin – kun huiman herkkutattisaaliin nyt viikonloppuna keräsin – tehdä tatti bowlin Luomu bulgur & linssisekoitukseen.

paahdetut vinahhenset ja kvinoa-kikhernelisuke, go grren jyvä & palkokasvisekoitus, kvinoa-kikhernesekoitus, helppoa arkiruokaa, kasvisruokareseptejä

Paahdettuja vihanneksia ja kvinoa-kikhernelisuketta
Ainesosat
  1. 3 dl Go Green kvinoa-kikhernesekoitusta
  2. 4 dl vettä
  3. ¼ tl suolaa
Paahdetut vihannekset
  1. 3 porkkanaa
  2. 3 keltajuurta
  3. 8 valkosipulinkynttä
  4. 400 g ruusukaalia
  5. 100 g lehtikaalia
  6. ½ dl oliiviöljyä
  7. 1 rkl sormisuolaa
  8. 2 – 3 tl Ras el hanout -mausteseosta
  9. Paistamiseen oliiviöljyä
Valmistusohjeet
  1. Valmista ensin kvinoa-linssisekoitus. Huuhtele seos ja keitä suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia. Valuta hyvin.
  2. Pese ja kuori juurekset. Huuhtele kaalit.
  3. Leikkaa porkkanat veneiksi ja lohko keltajuuret. Jätä valkosipulinkynnet kuorellisiksi. Poista ruusukaaleista kannat ja irrota rikkoutuneet päälilehdet. Leikkaa ruusukaalit puoliksi. Leikkaa lehtikaaleista pois kova lehtiruoti ja suikaloi lehdet.
  4. Levitä porkkanat ja keltajuuret uunpellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle puolet öljystä ja lisää puolet suolasta sekä ras el hanout’ista. Paista 225 asteessa 10 minuuttia. Lisää sitten ruusukaalit ja loput mausteista. Paista vielä 6 minuuttia ja levitä lopuksi päälle lehtikaalit. Paista, kunnes lehtikaalit ovat rapeutuneet.
  5. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista siinä kvinoa-linssiseosta, kunnes se on saanut hieman väriä ja on pinnaltaan rapsakkaa.
  6. Kokoa salaatti tarjoilukulhoon laittamalla kvinoa-kikhernepaistos alle ja kokoa paahdetut vihannekset tämän päälle.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
Olen aiemmin testannut jonkun muun merkkistä vastaanvanlaista tuotesekoitusta, minkä kaupan hyllyltä mukaani nappasin. Tässä tuotteessa oli ongelmana se, että sekoituksesta tuli keitettäessä tahmeaa ja palkokasvit värjäsivät jyvät ikävän värisiksi. Jännityksellä odotin, että miten nyt mahtaa tämän tuotteen kanssa käydä, koska vielä suunnittelin keitetyn lisukkeen paistamista ja tämä vaatii irtonaisen lisukkeen. Hyvinhän siinä kävi. Lisuke oli mainiota. irtonaista, kauniin väristä, jossa eri raaka-aineet näkyivät selkeinä oman värisinä pilkkuinaan. Toimii siis!

paahdetut vinahhenset ja kvinoa-kikhernelisuke, go grren jyvä & palkokasvisekoitus, kvinoa-kikhernesekoitus, helppoa arkiruokaa, kasvisruokareseptejä

Superhyvä juttu on se, että kaikki nämä uudet sekoitukset kiehuvat kypsiksi 10 minuutissa. Tuotteissa ei ole lisättyä suolaa tai muita mausteita eli mausteita voi sitten lisäillä oman maun mukaan. Myös keitetyn sekoituksen paistaminen öljyssä tuo siihen mukavaa makua ja rapeutta. Sekoituksen voi paistaa heti keittämisen jälkeen – tai jos sekoitusta jää edelliseltä päivältä, niin seuraavana päivänä se herätellään eloon kuumassa öljyssä pyöritellen.

Olen aivan villinä ollut ras el hanoutiin sekä sumakkiin ja tässäkin reseptissä uunissa paahdetut vihannekset saivat ras el hanoutia mausteeksi. Ihanaa tuli tästä simppelistä kasvisruoasta. Jotenkin syksyistä, kerta kaikkiaan!

Yhteistyössä Go Greenin kanssa.

sisältöyhteistyö, kaupallinen yhteistyö

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/09/paahdetuuja-vihanneksia-ja-kvinoa-kikhernelisuketta/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Amaronen aika – visiitti Tommasin viinitilalle

$
0
0
PRESSIMATKA/TOMMASI
 
tommasi amarone, amarone viini, tommasin viinitalo
 
Jos jonkun italialaisen viinitalon harteille voi sovitella Suomessa suosituimman italialaisen viinibrändin viittaa niin tämä talo eittämättä lienee Tommasi. Tommasin Amaronet, Ripassot ja Valpolicella Classicot lienevät viininystäville enemmän kuin tuttuja.
 
Tommasi on perheomisteinen viinitalo. Viiniä valmistetaan perheen voimin jo neljännessä polvessa. Yli sadan vuoden ajan on tämän suvun sydän on sykkinyt erinomaisten viinien valmistumiselle.  
 
Tommasin viinitila sijaitsee Valpolicella Classicon alueella, alueella joka on kuulu nimenomaan Valpolicella sekä Amarone viineistään. Tommasin komeat viinitarhat sijaitsevat viiniviljelykselle suotuisimmilla kukkuloilla – La Groletta, Conca d’Oro ja Ca’Florian – missä Amarone, Ripassa ja Valpolicella Classico rypäleitä viljellään.  
 

La Grolettan siistit köynnösrivit kantoivat pieniä, vihreitä rypäleitä.

 
Yhdessä vahvempia
 
Perheen sitoutuminen viinin valmistamiseen käy esille jo viinitalon nimestä. Tommasi nimittäin tarkoittaa näin löysästi käännettynä vahvuutta perheenä. Kävin kesällä visiitillä Venotossa Tommasin viinitilalla ja vaikka Tommasi on viininvalmistajana maailmankuulu ja alueen suurin, perheomisteisuus ja perheen tiivis osallistuminen huokui vahvasti. 
 
Tommasin tarina alkoi yli 100 vuotta sitten Valpolicella Classicon alueelta, mistä Giacomo Battista Tommasi ostin vuonna 1902 ensimmäisen palstan. Tästä alkaen Tommasi on vahvasti perheenä, yhtenä rintamana vienyt viiniperinnettä eteenpäin.
 
tommasi amarone
 

Näissä maku tiivistyy.

 

Tommasi ei suinkaan ole jäänyt pelkästään Valpolicellaan, vaan viinitalon tavoitteena on viljellä viiniä kaikilla Italian parhailla viinialueilla. Tuorein sukupolvi on edistänyt tätä tavoitetta ja vaikka Tommasi on Suomessa  tunnetuin juuri Veneto alueen viineistään niin he valmistavat viinejä myös Toscanassa, Pugliassa, Basilicatassa ja Lombardiassa.
 
Maistamisen arvoisia viinejä tulee myös näiltä alueilta. Omia suosikkejani on jo vuosien takaa toscanalainen Poggio al Tufo Rompicollo sekä Puglian alueen uudempi tuttavuus Surani Heracles Primitivo, tämän kesän suosikkiviinini lihoille. Valpolicella Ripasso eli amarone-rypäleiden jämistä makua saanut Tommasi Ripassa Valpolicella oli pitkään sellainen takuuviini, joka nappasin mukaani, kun halusin olla hyvästä viinistä varma. Tästä jatkuvasta varmasta valinnasta tuli kotona hieman noottia yhteen viiniin fakkiutumisesta, joten hölläsin vähän. Sinänsä on varmaa, että minkä tahansa Tommasin viinin Alko hyllyltä käteensä nappaa, tuote on huippulaatua ja pettyä ei tarvitse. Tommasi Crearo paistettelee myös vuoden 2017 vuoden viininä ja on saanut osakseen paljon ansaittua suitsutusta.
 
tommisin viinitalo

Täällä on rypäleiden hyvä kasvaa.

 
Se kuuluisa Amarone
 
Veneton alueen tunnetuin ja maultaan rikkain viini on Amarone. Sekä Amarone, jo mainitsemani Ripasso ja tummanpuhuva jälkiruokaviini Recioto valmistetaan ainutlaatuisella apassimento-tekniikalla, jossa rypäleiden annetaan kuivua 100 päivää bambualustoilla fruttarioissa ennen puristamista. Näin rypäleiden sokeri tiivistyy ja viineihin tulee erityisen syviä, kuivien hedelmien ja jopa suklaan aromeja.
 
Rikas lasillinen.
 
tommasin viinitalo, amarone

Conca D’orno komeat kukkulat.

 
 
Tommasin Amarone della Valpolicella Classico, kuten laadukkaat amaronet yleensäkin, on herkullinen meditaatioviini. Italialaiset nauttivat Amaronea läpi vuoden, kun meille Amarone on iskostunut vahvasti syksyn ja etenkin joulun ajan viiniksi. Tai sitten Amarone-pullo kaivetaan esiin pääsiäisen lammaskarkeloihin, mutta totean nyt heti kärkeen, että Amarone sopii muihinkin vuodenaikoihin. Tähän pimeään aikaan, kun sade rummuttaa kattoa ja kynttilöitä sytytellään, viini toki istuu mainiosti.
 
Amaronea ei myöskään tarvitse parittaa vain juustojen kanssa – itse kaadan lasiin mielummin Tommasi Fiorato Recioto della Valpolicellaa juustoille, – mikä meillä lie se tyypillisin tapa. Amaronen aika on myös kesällä, illan pimetessä, kun istuu pihamallaa ja kuuntelee kesän kohinaa. Amaronen aika on nyt, kun illat ovat sysimustia ja kaipaa yhden lohduttavan lasillisen viiniä. Amaronen aika on sitten, kun pataan nakataan riistalihoja ja uunissa haudutellaan mitä maukkain syyspata.
 
 
Olen myös maistellut Amaronea Italiassa kesäisellä lounaalla risoton kanssa ja mökillä saunan jälkeisissä tunnelmissa. Avasin viime viikolla Amarone-pullon toimistolla ylipitkän, väsyttävän työpäivän päätteeksi. En tosin juodakseni sitä – oli vielä automatka kotiin edessä – , vaan leikkiäkseni seinälle heijastuvilla varjoilla. Kotiin päästyäni rentouduin sohvalla ensimmäisen syyskynttilän loimottaessa pöydällä ja nuuhkin Amarone-lasillistani. Tuoksu oli kuin lämmin, mausteinen halaus. Sellainen roteva Amaronen ote. Ja sitä juuri kaipasinkin.
 
Vinkit Valpolicellan alueelle:
 
 
Tommasin viinitalo avaa ovensa vierailijoille ja tutustuttaa heidät viininvalmistuksensa saloihin , kellareihinsa – pääset mm. näkemään maailman suurimman viinitynnyrin, Magnifican, johon mahtuu yhteensä 44 000 pulloa viiniä –  ja luonnollisesti vierailuun liittyy tasting. Tee varaus etukäteen.
 
 
Tommasi panostaa myös hospitality-puoleen ja heidän omistuksessaan on ravintoloita sekä hotelleja. Caffe Dante on keskeisellä paikalla Veronassa sijaitseva, paikallista ja hyvin lihaisaa ruokaa tarjoileva bistro. Ota pöytä ulkoa ja katsele kaunista Veronaa.
 
 
Upean puistikon keskellä sijaitsee Tommasin viehko Wine & Spa-hotelli. Hotelli on mainio tukikohta alueeseen tutustumista ajatellen ja illalla voi viiniretkeilyn jälkeen rentoutua ihanissa spa-hoidoissa tai vuodenajasta riippuen pulahtaa valtavaan ulko- tai sisäuima-altaaseen. Spa-puolelta löytyvät kaikki mahdolliset saunat ja höyryhuoneet, kylmät ja kuumat altaat, poreet ja kaikki.
 
 
Yksi hyvä syy asua Villa Quaranta-hotellissa on hotellin yhteydessä toimiva, ihastuttava ravintola Borgo Antico. Ravintola tarjoilee perinteistä, paikallista ruokaa valtavina, superherkullisina annoksia. Ulkopöydässä istuessasi kuuntelet suihkulähteen solinaa ja nautit puistonäkymistä. Lämmin suositus.
 
Garda-järvi
 
Italian suurin järvi, Garda on vain puolen tunnin ajomatkan päässä, jos asustelet Villa Quaranta-hotellissa. Paikka on mitä viehättävin ja järveä kiertäen pääset eri kyliin, joista löytyy maukasta ruokaa tarjoilevia ravintoloita. Kävin Lasizen kylän maan mainiossa ravintola Alla Grottassa, joka on eittämättä tämän kylän paras, ellei paras koko Gardalla.
 
Pressimatkan järjesti Interbrands.
 
sisältöyhteistyö, kaupallinen yhteistyö

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/11/amaronen-aika-visiitti-tommasin-viinitilalle/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Vinkkejä rapujuhliin – marjagazpacho

$
0
0

rapujuhlavinkkejä, marjagazpacho, viini ravuille, rapuviini, rapujuhlat

Rapujuhlissa syödään pitkään ja hartaasti. Ainakin meillä meni kuudesta kello kahteen. Moni mielii olla ilman jälkiruokaa, mutta täytyyhän se hieno ateria kruunata. Ja tämä marjagazpacho keventää oloa ja maistuu, vaikka maha täynnä rapuja olisikin.

Järkkäsimme jokunen viikko sitten rapujuhlat. Alkuun oli juuresipsejä -pelkät kurpitsasipsitkin käy – ja dippejä, joita samppanjan kanssa maisteltiin. Ennen rapuja olin päättänyt tarjota tattirisoton, sillä rapujen saapuessa alkaa snapsirumba ja silloin on parempi olla vatsassa jotain muutakin kuin pala paahtoleipää. Kun samppanja oli magnumpullosta – edukas, mutta kiva André Clouet Grande Reserve Blanc de Noirs Magnum Champagne Brut -, niin sitä riitti myös risotolle.

Rapujen kanssa oli tarjolla todella herkullista Arthur Metz Gran Cru Altenberg de Bergbieten Rieslingiä Alsacesta. Viini sai hurjasti kehua eikä suotta. Siinä on sopivasti Rieslingille tyypillistä petrolin makua ja maku on pehmeän pyöreä, mutta sopivasti hapokas ravuille.

Marjagazpacho
Ainesosat
  1. 8 dl punaisia marjoja (mansikoita, vadelmia, punaherukoita)
  2. 6 rkl appelsiinimehua
  3. 3 rkl limemehua
  4. 6 rkl ruokosokeria
  5. 1 dl mustikoita
  6. 1/2 cantaloupemeloni
  7. 12 vihreää viinirypälettä
  8. Koristeeksi basilikanlehtiä
Valmistusohjeet
  1. Poista mansikoista kanta ja leikkaa ne pystysuunnassa neljään osaan. Ota meloniraudalla 12 palloa melonista.
  2. Kuumenna mehut ja sokeri vesihauteessa niin, että sokeri sulaa. Lisää marjat, kuumenna nopeasti ja jäähdytä jääkaapissa kylmäksi. Anna gaspachon tekeytyä viileässä vähintään 15 minuutin ajan.
  3. Jaa marjagazpacho lautasille, lisää marjojen keskelle vaniljajäätelöpallo ja koristele annos basilikanlehdillä, melonipalloilla, vihreillä viinirypäleillä sekä mustikoilla.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
rapujuhlavinkkejä, marjagazpacho, viini ravuille, rapuviini, rapujuhlat

Pääruoaksi tarjosimme paistettua nieriää savuperunamuusilla sekä savustetuilla kukkakaaleilla. Viininä meni järkkyhienosti saksalainen Pinot Noir. Halusin pitäytyä kalapääruoassa, mutta kuitenkin tarjota myös punaista illan aikana. Savuinen lisuke ja tämä tumman marjainen sekä hitusen savuinen Pinot Noir toimivat yhteen suunnattoman hienosti, varsinkin kun viini oli sopivasti viilennettyä.

Ennen jälkkäriä vielä pieni pala juustoa. Tyypilliseen tapaan en lähtenyt merta edemmäs kalaan, vaan valitsin aina yhtä kermaisen herkullisen Helsingin Meijerilikkeen Klippan-valkohomejuuston, jonka tarjoiltiin simppelisti tämän kesän kuusenkerkkäsiirapin kanssa. Melkein jälkkäri sellaisenaan. Tämän makunautinnon kruunasi Graham’sin kypsä portviini. Tarjoamani 20-vuotiaan portviinin toin Portugalista, mutta Alkosta saa 10-vuotta kypsempää juomaa, jota voisi tälle yhdistelmälle myös sovitella.

Ja sitten se jälkkäri. Tein tämän reseptin Iltalehden Ruokatorstai-sivuille jokunen viikko sitten nimenomaan rapujuhlien jälkiruokavinkiksi. Ihastuin itse omaan reseptiini niin, että se pääsi heti testiin aitoon tilanteeseen. Ja kyllä, tätä helpompaa, mutta sitäkin parempaa ja osuvampaa jälkkäriä rapujuhlille saa hakea. Marjagazpacho on kevyt, raikas, mutta yllättävän täyteläisen oloinen jälkiruoka, etenkin kun sen koristeeksi pyöräyttää pallon vaniljajäätelöä. Viininä toimii hienosti kevyesti pirskahteleva, kukkainen ja makea Canti Moscato d’Asti.

Ihanat oli juhlat ja kiitoksia sateli onnistuneista ruoka- ja viinimätseistä. Koko ruokalista oli suunniteltu niin, että vieraiden saavuttua ei keittiössä tarvinnut juuri risoton valmistamista kauempaa oleilla, vaan itsekin ehti relata ja seurustella vieraiden kanssa eikä stressi pukannut päälle. Ja sitten se oli vaan yhtä helan gåria koko ilta!

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/13/marjagazpacho/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Jotain uutta avokadosta – dukkah-avokadotoast

$
0
0

avokadotoast, dukkah-avokadotoast, avokado

Rakastan avokadotoasteja. Niitä on tullut haukkailtua sen verran, että on täynynyt vähän keksiä niihinkin jotain uutta ja kivaa. Taikinakirjasta löytyy köyhät ritarit – avokadotoast – superihanaa – ja tässä syksyn kunniaksi tein dukkah-avokadotoastin, jossa on kivasti lämmintä makua mausteista.

Myös toinen mainio tapa piristää jokapäiväistä (?) avokadotoastia on laittaa avokadon alle kylmäsavulohisiivuja, päälle avokadosiivuja ja koristeeksi vaikkapa versoja.

Dukkah on muikea mausteseos, jossa on sulassa sovussa pähkinöitä, siemeniä ja mausteita. Mausteiden ja pähkinöiden paahtaminen antaa dukkahille erityisen aromikkaan maun, joten sitä vaihetta ei kannata laiskuuttaan skipata. Perinteisesti dukkahia nautistellaan leivän ja oliiviöljyn kera. Leipä dipataan öljyyn ja sitten mausteseoskeen. Ei yhtään hullumpaa tuokaan.

Dukkah-avokadotoast
Ainesosat
  1. 2 kypsää avokadoa
  2. 2 siivua maalaisleipää
Dukkah
  1. 1 tl korianterinsienemiä
  2. 2 tl fenkolinsiemeniä
  3. 1/2 dl pinjansiemeniä
  4. 1/4 dl cashewpähkinöitä
  5. Koristeeksi rucolanversoja ja syötäviä kukkia
Valmistusohjeet
  1. Paahda mausteet ja pähkinät aromikkaiksi kuumalla, kuivalla pannulla. Rouhi hieman jäähtynyttä seosta veitsellä niin, että maut sekoittuvat ja pähkinöistä tulee karkeaa rouhetta. Leikkaa avokadot siivuiksi ja levitä ne leipäviipaleille. Ripota päälle dukkahia, koristele leivät syötävillä kukilla ja rucolan versoilla.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
dukkah-avokadotoast, avokadoleipä, dukkah

Lempparileipäni avokadotoastille oli Lidlin valikoimista löytyvä, hieman tummia jauhoja sisältävä maalaisleipä, mutta tämä näyttää kadonneen valikoimista. Snif, sillä yhtä mainiota, hyvän sitkoista ja ihanan kosteaa leipää en ole toasteilleni löytänyt. Vinkkejä otetaan vastaan!

dukkah-avokadotoast, avokadoleipä, dukkah

Joko olette muuten alkaneet katsella videoita IGTV:stä? Itse latasin ohjeman jo elokuussa, mutta vasta nyt havaitsin, että en näe IGTV-ikonia tililläni enkä kenenkään muunkaan tilillä. Kaikki buuttaukset ja uudelleenkirjautumiset on testattu. Mikään ei auta.

Huah tätä tekniikkaa. Kun ei vain tiedä, että mikä auttaisi. No, latasin kuitenkin kokeeksi IGTV:seen yhden vanhan videoni ja se kyllä toimii. Videon voit käydä tsekkaamassa instatilini kautta klikkaamalla IGTV-ikonia. Nyt syksystä alkaen IG-telkkuun on tulossa uutta videomatskua multa. Vähän erisävyistä kuvamaailmaa kuin nuo moodyt aiemmat. Huikkasen, kun kaikki valmista!

Kokeile muuten myös maan mainiota dukkah-lohta.

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

 

 

 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/17/dukkah-avokadotoast/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.


Kokki, varas, vaimo ja rakastaja – viinirypäleclafoutis

$
0
0

viinirypäleclafoutis, hedelmäjälkiruoka, pannukakku, clafoutisresepti

Tai paremminkin kokki, toimitusjohtaja, roudari, valokuvaaja, somekoordinaattori, talousjohtaja, myyntipäällikkö, toimittaja, koordinaattori, luova johtaja, tuottaja, ruokastylisti, reseptinikkari, siivooja, remonttimies… lista on loputon, mitä tällainen luovan alan yrittäjä ja bloggaaja joutuu tekemään.

Kuitenkin mulla on päivässä ihan yhtä vähän tai paljon tunteja kuin muilla. Vaikka välillä tuntuu, että ei ole. Käsiäkin pitäisi olla kuin mustekalalla. Lisäksi on muutakin elämää. On perhe, on koira, on mökki ja yrittää olla harrastuksia. Ja ystävät, jotka ihmettelevät, että miksi musta ei kuulu mitään. Harva ymmärtää, että yrittäjyys on 24/7 läsnä.

Tällaisia mietin tässä aamulla, kun heräsin siihen, että listasin hommia, mitkä pitäisi tehdä. Pitäisi ja pitäisi. Kaikkeen ei ehdi tarttua ja sekin harmittaa. Sitten on hommia, jotka on hankalia, kuten tekniset asiat blogissa tai somessa ja ne kaivertavat, kun ei vain yksinkertaisesti kaikkea osaa. Ja sitten on hommia, jotka ovat olleet työlistalla tyyliin vuoden, mutta eipä ole tullut vielä tehtyä. Eivät sitten varmaan ole sieltä tärkeimmästä päästä. 

viinirypäleclafoutis, hedelmäjälkiruoka, pannukakku, clafoutisresepti

Viinirypäleclafoutis
Ainesosat
  1. 500 g tummia siemenettömiä rypäleitä
  2. 4 munaa
  3. 2 dl ruokosokeria
  4. 3 dl spelttivehnäjauhoja
  5. 3 tl aitoa vaniljaa jauheena
  6. 3 dl maitoa
  7. 100 g voita sulatettuna
Valmistusohjeet
  1. Huuhtele rypäleet ja leikkaa osa rypäleistä puoliksi, jätä loput kokonaisiksi. Voitele uunivuoka (mittaa vuoka).
  2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne muna-sokerivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi sulatettu, jäähtynyt rasva.
  3. Ripottele puolet rypäleistä vuoan pohjalle ja kaada taikina päälle. Lisää loput rypäleet. Paista 180 asteessa 30-35 minuuttia, kunnes taikina on hyytynyt.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
Havahduin tähän multiosaamisen pakkoon, kun yksi kaverini totesi, että sullahan on monen ihmisen tehtävänkuvat yhdessä ihmisessä. Näin se taitaa olla.

Eikä siinä mitään. Nautin jokaisesta päivästä. Rakastan yrittäjyyttä enkä koskaan vaihda takaisin töihin jollenkin muulle. Rakastan niitäkin päiviä, jolloin roudaan kahdeksaa ruokakassia kaupasta studiolle tai roudaan painavia kuvausalustoja jonnekin. Ne päivät on kurjimpia, kun joku tekninen laite pragaa. Silloin tällainen luova hörhö on ihan hoomoilasena, että mitäs nyt. Onneksi ympärille on kertynyt mainio tukiverkosto, jonka kanssa teen töitä tai joilta saan apua.

viinirypäleclafoutis, hedelmäjälkiruoka, pannukakku, clafoutisresepti

Mutta välillä mietin, että mitenhän töitään saisi jotenkin järkeistettyä. Miten päästä irti meilitulvasta, miten ehtiä vastaamaan kaikkiin meileihin ajallaan ja miten aikatauluttaa työnsä järkevästi? Ja miten ehtiä tekemään kaikkea sitä luovaa, mitä pää suoltaa ulos. Mutta kaikkea ei vaan ehdi. Ollapa klooni.

Mutta ei ole, vaan on tällainen ihana viinirypäleclafoutis, jonka voi valmistaa mistä tahansa hedelmäkulhossa majailevista hedelmistä. Hävikkiruokaa parhaimmillaan siis. Meillä aina jää viinirypäleterttuja syömättä, mutta en heitä niitä pois, vaan maustan niillä clafoutiksen tai teen ihania paahdettuja uuniviinirypäleitä.

Vielä lopuksi vinkkinä clafoutiksen valmistamiseen. Marjat ja hedelmät tuppaavat uppoamaan, kun ne taikinaan laittaa. Otan clafoutiksen noin 10 minuutin paistamisen jälkeen ulos uunista ja lisään marjoja. Näin niistä osa jää myös pintaa koristamaan.

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

 

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/20/viinirypaleclafoutis/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Tomaatin matka – tomaatti-mozzarellakeitto

$
0
0

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ/MUTTI

mutti, tomaattireseptejä, maailman paras tomaattikeitto, tomaattikeitto mozzarellalla, tomaattikeitto

Isoja, iloisia ja tomaatinpunaisia uutisia. Jatkossa täältä pukkaa tomaattireseptejä. Ja tarinaa tomaattipelloilta. Ihan olan takaa. Mittava yhteistyö Muttin kanssa alkakoon tällä herkullisella tomaatti-mozzarellakeitolla.

Instaseuraajat huomasivatkin, että tein elokuussa elämyksellisen matkan Parmaan maailmankuululle tomaattituotteiden valmistajalle Muttille.

Mutti on perhe, joka on jo neljännessä polvessa intohimoisesti omistautunut käsittelemään tomaatteja Emilia-Romagnan alueella Italiassa. Omistajan Francesco Muttin mukaan juuri tämä Parman alue yksi parhaita alueita tomaattien kasvattamiselle sen maaperän rikkauden vuoksi. Hyvä maaperä, aurinko ja sopivasti vettä ovat lähtökohtana erinomaisille tomaattituotteille. Sen lisäksi tarvitaan muun muassa tiivistä yhteistyötä viljelijöiden kanssa, yhteiseloa luonnon kanssa ja luonnollisesti tomaattien käsittelyn mahdollisimman pian sadonkorjuun jälkeen.

tomaattikeitto mozzarellalla, mutti tomaattikeitto, mutti passata, tomaatti-mozzarellakeitto, alkuruokakeitto, mutti

Yllätyin, sillä tämä tomaatin matka pellolta purkkiin on lyhyt. Tomaatit tulee saada purkitettua 24 tunnin sisään poiminnasta. Ja siitä hetkestä, kun tomaattiauto kaartaa Muttin tehtaan pihalle, menee tunti, maksimissaan puolitoista ja tomaatit on nopsasti käsitelty ja purkitettu.
 

Jos olet joskus ihmetellyt Mutti-tomaattien raikasta, mehevää ja auringonpuremaa makua, niin eipä enää tarvitse ihmetellä. Tomaatit ovat kukkeimmillaan ja maukkaimmillaan juuri purkitushetkellä ja sellaisina ne myös purkkeihin päätyvät. Ja luonnollisesti siltä ne maistuvat.
 

Tomaatti-mozzarellakeitto Mari Moilanen-17-2.jpg

 

tomaattikeitto mozzarellalla, mutti tomaattikeitto, mutti passata, tomaatti-mozzarellakeitto, alkuruokakeitto, mutti

Muttin järjestämä bloggaajatapahtuma oli erinomaisesti järjestetty. Näimme vihreät ’raa’at’  tomaattipellot, kypsän punertavat, auringon kypsyttämiäpunaisia tomaatteja tulvillaan olevat punaiset tomaattipellot, seurasimme tomaattirekkojen saapumista tehtaalle, näimme kuinka rekkojen tomaattilastin laatu tarkastetaan – kyllä, Muttille kelpaavat vain ne parhaimmat tomaatit ja osa rekoista käännytetään pois – ja katselimme tomaattien matkaa pesusta purkkiin. Ah niin, ei pidä unohtaa lounasta herra Muttin eli omistaja Francesco Muttin kanssa sekä maukasta Mutti-tomaattituotteiden tastingia.

tomaattikeitto mozzarellalla, mutti tomaattikeitto, mutti passata, tomaatti-mozzarellakeitto, alkuruokakeitto, mutti

Tomaattikeitto mozzarellalla
Ainesosat
  1. 2 prk ( à 400 g) Mutti Paseerattua tomaattia
  2. 2-3 salottisipulia
  3. 1 pieni fenkoli
  4. 1 valkosipulin kynsi
  5. 2 rkl oliiviöljyä
  6. ½ dl vettä
  7. 2 tl sormisuolaa
  8. 2 tl sokeria
  9. ½ tl mustapippuria myllystä
  10. 2 tl punaviinietikkaa
  11. lisäksi kaksi buffalomozzarellaa
  12. tuoretta basilikaa
  13. maalaispatonkia tarjoiluun
Valmistusohjeet
  1. Hienonna sipulit, fenkoli ja valkosipulinkynsi. Kuullota niitä öljyssä noin 5 minuuttia ja lisää tilkka vettä. Anna hautua pehmeäksi ja soseuta sileäksi tahnaksi.
  2. Kumoa kattilaan Muttin paseerattu tomaatti ja lisää sipuli-fenkolitahna. Kuumenna kiehuvaksi, lisää mausteet ja etikka. Anna poreilla kannen alla hiljalleen noin 10 minuuttia.
  3. Jaa keitto neljälle lautaselle. Leikkaa buffalomozzarellat puoliksi ja nosta lautasille. Ripottele päälle basilikaa ja tarjoa lisäksi patonkia.
Vinkit
  1. Ohjeesta tulee keitto neljälle.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
Farmers Mari Moilanen.jpg
Mutta koko ryhmämme oli yksimielinen. Mielettömin kokemus oli visiitti punaisille eli sadonkorjuuvalmiille tomaattipelloille ja 60 vuotta tomaattibusineksessa mukana olleen Vitalin perheen tapaaminen. Perhe viljelee tomaatteja Muttille ja viljelyä tekee jo kolmannessa polvessa isovanhempien kera.  
 
Jos et ole koskaan italialaisilla tomaattipelloilla käynyt, niin voin kertoa, että mielikuvasi on väärä. Tomaattikasvin varret eivät kurottele kohti taivasta, vaan varret ja tomaatit loikoilevat maassa auringonsäteistä nauttien. Punaiset tomaattipellot ovat nimensä mukaisesti punaisia, sadonkorjuuvalmiita peltoja. Tomaatit hehkuvat komean punaisina ja tomaatin lehdet ovat alkaneet kellertyä ja rapistua pois. Tämä kielii siitä, että tomaatit ovat kypsiä. Aika hypätä sadonkorjuukoneeseen.
 

tomaattikeitto mozzarellalla, mutti tomaattikeitto, mutti passata, tomaatti-mozzarellakeitto, alkuruokakeitto, mutti

Farmers Mari Moilanen.jpg

Nykyään kaikki Muttille tulevat tomaatit korjataan koneellisesti Muttin toiveen mukaan. Ja se sadonkorjuulaite – jonka kyydissä ajelin pitkän tovin – vasta vinkeä laite onkin. Jotenkin se muistuttaa puolikasta bussia tai seinätöntä asuntovaunua. Laite liikkuu hitaasti pellolla, talikkomainen harava nostaa punaisia tomaatteja täynnä olevan kasvin irti maasta ja korjuulaite imaisee kasvin kiduksiinsa.
 
Lehdet ja varret irtoavat ja auringon kypsyttämät, syvän punaiset tomaatit pomppivat alustalle, jossa sekä koneellisesti että käsin poistetaan joukosta vihreät tai muuten vialliset tomaatit. Korjuulaitteen vieressä on rekka, joka alkaa hiljalleen täyttyä kypsistä tomaateista. Ja tomaatin matka kohti Muttin tehdasta alkaa heti sadonkorjuun jälkeen…
 
Lisää tomaatinpunaisia tarinoita kirjoittelen jatkossa kaksi kertaa kuussa blogiin ja jaan samalla aina jonkin herkullisen, suomalaiseen makuun istuvan tomaattireseptin sekä inspiroivan videon.
 

tomaattikeitto mozzarellalla, mutti tomaattikeitto, mutti passata, tomaatti-mozzarellakeitto, alkuruokakeitto, mutti

Aloitetaan tällä suloisen kauniilla ja maistuvaisella tomaattikeitolla, jonka makuun tuovat syvyyttä freesattu fenkoli ja salottisipuli, jotka soseutetaan keiton joukkoon. Aterian kruunaa ja ruokaistaa keiton pinnalla uiva puolikas buffalomozzarellan pala sekä basilikanlehdet. Syntyy aivan mielettömän kaunis ateria, jolla kelpaa vaikka viikonlopun vierailijoita ihastuttaa.
 
Muttin paseerattu tomaatti on mainion makuista sellaisenaankin, joten siitä saa keiton superhelposti ja vähällä vaivalla.  Keitto siitä syntyy ihan sellaisenaankin, mutta itse maustoin keittoa freesatulla fenkolilla sekä salottisipulilla, sillä en ihan voinut mennä sieltä, missä aita on matalin. Paseerattu tomaatti on siitä mainio, että se säilyttää kirkkaanpunaisen värinsä, samettisen koostumuksensa ja makeutensa kuumennettaessa. Paseerattu tomaatti sopii täydellisesti lyhyen kuumentamisen vaativiin ruokiin, esimerkiksi juuri keittoon, täydentämään pastakastikkeita, valkoista lihaa ja syntyy siitä tarvittaessa vaikka Bloody Mary!
 
Ai niin, vieläkin naurattaa. Isoisä Vitali – jonka kanssa minulla ei ollut yhteistä kieltä – kertoili olleensa naimissa jo 54-vuoden ajan ja hän halusi tietää ensi töikseen – kun korjuulaitten varjossa istuskelimme -, että olenko naimisissa. Jos vastaus olisi ollut toisenlainen kuin minkä hän nyt sai, niin hän olisi varmasti hankkinut varteenotettavan, tomaatteja viljelevän ehdokkaan tarjolle.. ja missä sitä sitten oltaisiinkaan!
 
Viinisuositus:
 
Viinisuositus tomaatti-mozzarellakeitolle on Zenato Lugana San Benedetto, pirteä valkoviini Garda-järven etelärannalla sijaitsevalta Luganan alueelta. Ihastuin näihin Luganan alueen viineihin taannoisella matkallani Venetoon. Näissä viineissä on kivaa pirteyttä, joka raikastaa ruokaa kuin ruokaa. Viinin kuiva, raikas ja kevyesti sitruunainen maku istuu täyteläisen tomaatti-mozzarellakeiton pariksi mitä mainioimmin. 

Yhteistyössä Muttin kanssa.

sisältöyhteistyö, kaupallinen yhteistyö

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/24/tomaatti-mozzarellakeitto/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Superjees tattimakaronilaatikko

$
0
0

sienimakaronilaatikko, tattimakaronilaatikko, makaronilaatikko, arkiruoka, sieniruoka, herkkutattireseptejä

Tattimakaronilaatikko syntyi, koska kaapit pullistelevat sieniä. Instatiliäni seuraavat ovat nähneet, että sieniä on löytynyt ihan koppakaupalla. Eikä mitä tahansa sieniä, vaan niitä kolmen tähden herkkutatteja. Mäntyharjun metsät ovat anteliaita. Ja tänä vuonna entistäkin anteliaampia. Tatit tulivat nimittäin ilman matoja! 

Sienien kerääminen kuuluu ihan lempparipuuhiini. Siinä on jotain niin mahtavaa dallata maalta tuoksuvassa metsässä ja kerätä ilmaista, arvokasta ruokaa, jota voi sitten koko pitkän talven ajan nautiskella. Mökkeilen Mäntyharjulla ja siellä sienet pullistelevat aivan kaikennäköisiä sieniä.

Itse olen tullut nirsoksi. Mulle kelpaa vain ja ainoastaan kolmen tähden sienet – herkkutatit (muut tattit ja rannalle ruikuttamaan, kantarellit, suppikset ja mustatorvisienet sekä vaaleaorakkaat). Ja miksi ei kelpaisi, kun niitäkin saa kymmeniä litroja. Poimimatta jää rouskut ja haperot, joita seudulla on myös runsaasti. Tyydyn vain ihastelemaan niiden hienoja lakkeja.

sienimakaronilaatikko, tattimakaronilaatikko, makaronilaatikko, arkiruoka, sieniruoka, herkkutattireseptejä

Tattimakaronilaatikko
Ainesosat
  1. 1 l tatteja
  2. 5 dl täysjyvämakaroneja
  3. 1 keltasipuli
  4. 2 valkosipulinkynttä
  5. 2 rkl juoksevaa kasviöljyvalmistetta
  6. 2 tl suolaa
  7. 1/2 tl valkopippuria myllystä
  8. Pinnalle raastettua punaleimaemmentalia tai muuta maukasta juustoa
  9. Munamaito
  10. 6 dl maitoa tai kasvismaitoa
  11. 3 munaa
  12. n. 1 tl suolaa
Valmistusohjeet
  1. Puhdista sienet ja silppua ne. Kuori ja silppua sipulit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
  2. Kypsennä sieniä kuivalla pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää pannulle öljy ja sipulit. Paista, kunnes sipulit ovat pehmeitä. Suolaa seos kevyesti.
  3. Keitä pasta juuri ja juuri kypsäksi, valuta ja huuhtaise kylmällä vedellä. Sekoita sieni-sipuliseokseen. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
  4. Valmista munamaito. Voitele vuoka juoksevalla kasviöljyvalmisteella. Kaada makaroniseos voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle munamaito.
  5. Kypsennä laatikkoa 175-asteisessa uunissa tunnin ajan, kunnes munamaito on hyytynyt. Lisää päälle juustoraaste, nosta lämpö 225 asteeseen ja anna juuston sulaa ja ruskistua.
Vinkit
  1. Annoksesta tulee neljälle.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
Nyt oikein piti miettiä, että mitäpä näistä sienistä keksisin jotain uutta, kun niitä tuli niin valtavasti. Arviolta 40 litraa ainakin. Kolme päivää meni toista puolta kuivattaessa ja yhden illan paistelin tatteista nesteitä ulos pakastusta silmällä pitäen.

sienimakaronilaatikko, tattimakaronilaatikko, makaronilaatikko, arkiruoka, sieniruoka, herkkutattireseptejä

Makaronilaatikosta pitävät kaikki ja äkkäsin, että hitsit, makaronilaatikon voi upgreidata tateilla tattimakaronilaatikoksi. Jos tätteja on vähän, ne voi sekoittaa jauhelihan joukkoon, mutta itse tein makaronilaatikon kokonaan tateista. Että oli maistuvaa. Käytin makaroneina kookkaita täysjyvämakaroneja, mutta ne ihan tavallisetkin toki käy. Mutta täysjyvää suosittelen, sillä se istuu tattien makuun kivasti.

Ja kyllä, lisää tattireseptiä tulossa piakkoin!

Tsekkaa myös:

Herkkutattipasta ilman kermaa
Tattirisotto
Tattiliemi
Kantarellikeitto
Kantarellikvinoatto
Kantarellipasta

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/26/sienimakaronilaatikko/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Ahven ui uuniin – uuniahvenet

$
0
0

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ/KALANEUVOS

uuniahvenet, ahvenruokia, ahven, ahven uunissa

Ahven, tuo vesiemme raitapaita käy uuniin siinä missä muutkin kalat. Ja jos ahvenet ovat piskuisia, niitä lykätään uuniin kerralla monta ja pian nautitaan herkulliset uuniahvenet.

Ihan luvattoman vähän tulee kesän jälkeen kokattua mitään kokonaisista ahvenista. Grilliin ahven pääsee kesäisin ja useasti savustumaan, mutta kun mökkielo vaihtuu kaupunkilaispuuhailuun, tuppaavat kokonaiset ahvenet jäämään kalatiskille. Ihan pöljää, sanon mä. Ihan niinkuin itselleni.

Kokonaisena valmistetun ahvenen etuna on se, että sitä ei tarvitse lähteä fileoimaan tai sen kummemmin käsittelemään, vaan se menee uuniin perkauksen jälkeen. Ahvenen fileointi on nimittäin himpun verran vaativampaa kuin kookkaan lohen. veitsen tulee olla todella terävä, kun tähän puuhaan lähtee.

Ahven on myös todella hyvänmakuinen kala, kalojemme aatelia. Liha on vähärasvaista ja  kiinteää eli kun uuniahvenen saa lautaselleen, on se helppo nauttia ilman että ruodot pyrkivät lihan mukana suuhun.

uuniahvenet, ahvenruokia, ahven, ahven uunissa

Uuniahvenet
Ainesosat
  1. 4 perattua ahventa
  2. 1 rkl sormisuolaa
  3. 1 tl mustapippuria myllystä
  4. 1 makea sipulia
  5. 1 sitruunaa
  6. 2-3 Fenkolia
  7. 2 dl valkoviiniä
  8. 25 g voita
Lisäksi
  1. 1 l kantarelleja
  2. 2 rkl voita
Valmistusohjeet
  1. Pyyhi ahvenet kuiviksi ja mausta ne kauttaultaan suolalla ja pippurilla.
  2. Viipaloi sipuli ja sitruuna. Täytä ahvenet viipaleilla. Ylijääneet viipaleet voit levittää uunvuoan pohjalle.
  3. Viipaloi myös fenkoli ja lisää se vuokaan. Ota talteen fenkolista hyväkuntoiset tillimäiset tupsut.
  4. Valuta pohjalle viiniä ja nosta ahvenet kasvisten päälle. Leikkaa voista nokareita ja lisää ne ahventen päälle.
  5. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, ahventen koosta riippuen. Ahven on kypsä, kun selkäevä irtoaa helposti sormin vetämällä.
  6. Puhdista kantarellit ja paista ne voissa pannulla kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Viimeistele ahvenet sienillä ja fenkolin tupsuilla. Tarjoa keitettujen perunoiden ja ruisleivän kera.
Vinkit
  1. Ohjeesta tulee neljälle.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
uuniahvenet kantarelleilla

uuniahvenet, ahvenruokia, ahven, ahven uunissa

Ahvenet ja kantarellit ovat muuten mainio makupari. Muutenkin tykkään yhdistää sieniä kala-aterioihin. Jotenkin siinä kivasti yhdistyy meren ja metsän maut. Paistetut ahvenfileet kantarellikastikkeella ovat jo ihan viikonloppuruokaa, mutta sopii ne kantarellit uuniahvenille myös. Tässä ruoassa yhdistyy itseasiassa parikin suosikki raaka-ainetta kalojen kanssa. Sienet toimivat aina, kuten myös mainio fenkoli. Fenkoli pääsee tässä reseptissä ahventen kanssa samaan vuokaan kypsymään, kantarellit paistetaan ja lisätään valmiin ruoan pinnalle. Jos et ole fenkolikastiketta testannut paistetun kalafileen kanssa, niin nyt on korkea aika. Se-on-ihanaa!

Uunissa kypsyvät ruoat ovat parasta arkiruokaa. Sen kun nappasee uunin päälle ja ruoat uuniin ja loput hoituu itsestään. Joten eiköhän ala olla aika onkia niitä kokonaisia ahvenia useammin sieltä kalatiskin laarista. Toteaa hän itselleen.

Katso Kalaneuvoksen sivuilta muita herkullisia kalareseptejäni tai tutustu tarkemmin ahveneen.

Tsekkaa myös nämä:

Paistettu ahven ja pikkelöidyt vihannekset
Grillattu, kokonainen ahven ja voi-sitruunakastike
Fenkolikastike kalalle

Lisää Jotain maukasta ?

Instagram / Facebook / Twitter 

sisältöyhteistyö, kaupallinen yhteistyö

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/27/uuniahvenet/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Parma on herkuttelijan paratiisi – tomaattihummus

$
0
0


tomaattihummus, mutti tomaattipyree, hummusresepti, hummus ja pitasipsit

Parma ja Emilia-Romagnan maakunta on jokaisen kulinaristin unelmakohde. Tällä vehreällä, viehättävällä seudulla ei ainoastaan kypsy maailmankuulut, auringon kypsyttämät Mutti-tomaatit, vaan alue on myös  varsinainen italialaisten herkkujen kehto parmesaaneineen, mainioine leikkeleineen ja salameineen. Pastoista puhumattakaan. Täällä syö ihan itkettävän hyvin.

Myös Muttin, kaikkien tunteman tomaattituottajan juuret ovat täällä. Ovat olleet jo yli 100 vuoden ajan. Mutti-tomaattipeltojen sydän sijaitsee tässä vehreässä Emilia-Romagnan maakunnassa, italialaisista herkuistaan kuulussa ’Food Valleyssa’. Juuri tänne tein visiitin elokuussa sadonkorjuun kiireisimpään aikaan ja pääsin seuraamaan, kuinka tomaatit matkasivat pellolta purkkiin. Samalla pääsin maistelemaan alueen muita kuuluisia herkkuja, kuten muun muassa mainiota parmankinkkua, parmesaanijuustoa, Felino-salamia ja pitkään kypsytettyä Culatello-kinkkua.

tomaattihummus, mutti tomaattipyree, hummusresepti, hummus ja pitasipsit

Francesco Mutti korostaa maaperän tärkeyttä.

Maata kunnioittaen

Yli vuosisadan ajan tällä alueella, Alppien ja Apenniininen välisellä, Po-joen halkomalla tasangolla  on viljelty tomaatteja. Täällä maaperä on erityisen hedelmällinen ja juuri siksi otollinen tomaattien kasvattamiselle.

Maaperä onkin Muttin mukaan yksi tärkeimmistä seikoista Mutti-tomaattien erikoislaatuisen herkullisen maun taustalla. Ainutlaatuisen hedelmällisen maan kunnioittaminen nousee esiin monta kertaa vierailuni aikana. Mutti elää aktiivisessa symbioosissa maan kanssa.

Tämä maan kunnioittaminen ei tarkoita vain sen suojelemista, mutta myös maan aktiivista kehittämistä. Ympäristövaikutuksia pyritään vähentämään ja  tomaatteja onkin jo alusta alkaen kasvatettu vuorotellen muiden kasvien kanssa. ’Tänä vuonna pelto on punaisenaan tomaatteja, ensi vuonna se pukkaa viljaa’, kertoo meille Ugo Peruch, Muttin maataloustuotantovastaava. ’Näin maata ei riistetä, vaan se säilyy hedelmällisenä ja viljavana. Ja tomaattien ainutlaatuinen maku säilyy vuodesta toiseen’, hän jatkaa.

tomaattihummus ja pitasipsit, tomaattihummus, mutti tomaattipyree, hummusresepti, hummus ja pitasipsit

Tutkailin kynnettyä tomaattipeltoa ja todellakin, maaperä näytti hyvin rikkaalta, kostealta ja äärimmäisen hedelmälliseltä. Sellaiselta, mistä tomaatit tykkäävät.

Parma henkii historiaa

Tomaattien lisäksi tällä alueella on paljon muutakin mielenkiintoista, kuten viehättävä pikkukaupunki Parma. Tämä kaupunki perustettiin jo vuonna 1545. Upeine monumentteineen, palatseineen, katedraaleineen Parmalla on paljon tarjottavaa myös arkkitehtuurien ja historian ystävälle. Kaupungin kiertää näppärästi kävellen ja kaikkialla on jotain tutkittavaa. Myös shoppailijalle on tarjolla pikkuputiikkeja, vaikka mikään varsinainen ostosparatiisi Parma ei olekaan – ellei sitten ole ostamassa erilaisia ruokaherkkuja.

Itse ihastuin vanhan kaupungin jylhiin, mutta soman pastellisävyisiin rakennuksiin. Laskeva ilta-aurinko sai varjot pehmentämään tätä maisemaa ja olisin voinut vain istuskella vanhassa kaupungissa kaupungin tunnelmasta hengittäen.

tomaattihummus, mutti tomaattipyree, hummusresepti, hummus ja pitasipsit

Kypsyviä Mutti-tomaatteja piilottelee varsien alla.

Mutta nälkä alkoi juuri sopivasti kaivertaa ja suuntasimme Parman pikkukaduille herkkupöytien ääreen. Luigi Carlo Farini,-kadulla oli vieri vieressä toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä trattorioita ja ristoranteja. 

Parma on herkuttelijalle juuri se oikea paikka. Täällä syö aina hyvin, sijaitseehan täällä  Italian tunnetuimpien herkkujen, jo mainitsemieni erilaisten leikkeleiden, salamien sekä parmesaanijuuston valmistajat ja jokainen piskuinenkin baari pitää kunnia-asianaan tarjota paikallisien tuottajien mainiota tuotteita.

mutti tomaattipellot, parma, visiitti parmaan, mitä tehdä parmassa

Korjuulaite ruksuttaa edestakaisin tomaattipellolla.

——-

Missä tomaattipyree on parhaimmillaan?

Kun ruoasta nyt puhutaan, niin tällä kertaa valmistin Muttin kaksinkertaisesti tiivistetystä tomaattipyreeta tomaattihummuksen. Tomaattipyree antaa juuri sopivan, pikatin tomaatin puraisun tähän hummukseen ja erilaisiin tahnoihin ja dippeihin yleensäkin. Pyreestä hummus saa myös kauniin oranssin sävyn. Herkku sopii niin perjantai-illan naposteluun sipsien tai dippivihannesten kera, mutta myös kastikkeeksi aterioiden kera.

Tomaattipyreetä – muuten Muttin ensimmäistä markkinoille tullutta tuotetta – käytetään meillä Suomessa mielestäni turhan yksipuolisesti. Tomaattipyree sopii soosien, dippien ja kastikkeiden pohjaksi tai mausteeksi, pataruokiin, laatikoihin ja keittoihin. Kaiken kaikkiaan tomaattipyree on mainio tapa tuoda makua, koostumusta ja väriä ruuanlaittoon ja pyree  kestää tarvittaessa myös pidempääkin kuumennusta. Kuriositeettina mainittakoon, että kilo tätä aromikasta, voimakkaan makuista pyreetä sisältää 5,5 kiloa tuoreita tomaatteja, jotka käsittelyn tiivistyvät tuntemaamme makuisaan pyreeseen.

Ai niin, vielä vinkkinä, pyree ei ole se tuote, jota muttilaiset suosittelisivat laittamaan  meille suomalaisille tyypilliseen tapaan pizzapohjan päälle, sillä tähän tarkoitukseen Muttilta löytyy sopivampia tuotteita, kuten Polpa-tomaattimurska tai Mutti-pizzakastike. Tomaattipyre on jo valmiiksi tiivistetyksi keitettyä, kun taas Polpa-tomaattimurskassa löytyy sopivasti nestettä, joka sopii pizzaan ja tekee siitä mehevän.

Tomaattihummus
Ainesosat
  1. 4 hengelle
  2. 2 tlk kikherneitä
  3. 1 1/4 dl tahinia
  4. 1 – 1 ½ dl vettä
  5. 1 dl oliiviöljyä
  6. 4 rkl Mutti tomaattipureeta
  7. 2 valkosipulinkynttä paloiteltuna
  8. 1 ½ tl sormisuolaa
  9. ½ tl mustapippuria myllystä
  10. 1/2 tl paahdettuja korianterinsiemeniä jauhettuna
  11. 1/2 tl paahdettuja kuminansiemeniä jauhettuna
  12. 1/2 tl jauhettua jeeraa
  13. Koristeluun
  14. oliiviöljyä
  15. korianterinsiemeniä
  16. versoja
  17. Lisäksi
  18. 1 pkt pitaleipiä
Valmistusohjeet
  1. Valuta kikherneet ja aja kaikki aineet tasaiseksi massaksi monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Lisää vettä tarvittaessa, jos koostumus tuntuu liian jäykältä. Levitä hummus tarjoilulautaselle ja valuta päälle oliiviöljyä. Koristele korianterinsiemenillä ja versoilla.
  2. Paahda pitaleivät parilapannulla ja leikkaa leivät annospaloiksi. Tarjoa hummuksen kanssa.
Vinkit
  1. Ohjeesta tulee neljälle
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
———

tomaattihummus ja pitasipsit, tomaattihummus, mutti tomaattipyree, hummusresepti, hummus ja pitasipsit

Ja takaisin Parmaan. Me istuimme ruokailemaan leikkeleistään kuulun Trattoria Sorelle Picchinterassille.  Ilta on lämmin ja ruoka avian itkettävän hyvää. Alkuun leikkeleitä ja eri-ikäsiä lohkoja parmesaania, pääruoaksi valtava kulhollinen tuoreella tryffelillä maustettua pasta. Vähän viiniä, paljon seurustelua. Tuohon hetkeen haluaisin palata, sillä juuri tuolloin kaikki oli kohdillaan.

Italiassa kun ollaan, niin jälkiruoka luonnollisesti nautitaan. Mutta emme nauttineet sitä tässä lämpimästi suosittelemassani ravintolassa, vaan siirryimme viereisen tilan luo, pitkän jonon jatkeeksi. Kyllä. Parmassa on todennäköisesti koko Italian parasta jäätelöä tarjolla pienessä Emilia Cremeriassa.Jonotus kannatti. Saimme käteemme kipposet todella suussa sulavaa jäätelöä. Makuja oli valittavana avian liikaa, pää meni pyörälle. Mutta lie sama, mita makuja maistat, jäätelö ON ihanaa.

Olen matkustelujeni perustella tullut siihen johtopäätökseen, että Italiassa valmistetaan maailman parasta ruokaa. Ja Parma meni heittämällä yhdeksi herkullisimmista kaupungeista, missä olen käynyt.  Parma on mainio kohde muutaman päivän vierailulle eli jos pohjois-Italiaan olet suuntaamassa, syö ja juo myös Parma!

Miten Parmaan?

Ota lento Milanoon – Finnair lentää suoraan –  ja auto alle. Milano Malpensasta on vajaat 200 kilometriä Parmaan. Tiet ovat hyvät ja matka sujuu jouhevasti.

Tsekkaa nämä:

Trattoria Sorelle Picchi

Iki-ihana trattoria, siot annokset, valtavan herkullisia, perinteisiä herkkuja ja mainio tunnelma.

Ravintola Mulino di casa Sforza

Ihastuttava ravintola Basilicanovassa. Nappaa pöytä viehättävältä pihamaalta tai astele sisälle tyylikkääseen ja tunnelmalliseen ravintolasaliin. Paikan raviolit ovat aivan must have, kuten myös erilaiset leikkeleet ja niiden kanssa nautittava, lämmin torta fritta.

Rosa Dell Angelo

Jos haluat aivan parasta parmankinkkua, culatello tai mitä tahansa leikkelettä on tämä laadukas leikkelevalmistaja oikea kohde. Myös Stockmannilla myynnissä olevat leikkeleet ovat suussa sulavia. Lounas tässä baarissa on mitä maittavin. Ota lajitelma leikkeleitä. Saat laudallisen lihaa, hiukan melonia ja leipää. Herkut huuhtaistaan alas vähäalkoholillisella, Lambrusco-tyyppisellä juomalla. Yksinkertaisesti ihanaa!

Cremeria Emilia

Kymmeniä ja kymmeniä jäätelömakuja tarjoileva jätskibaari, joka on auki myöhään yöhön. Skippaa jälkiruoka illallispaikassa ja nauti parmalaisten kanssa kipollinen jäätelöä cremeria ulkopuolella leppeästä illasta nauttien.

Antica Trattoria Leoni

 Leoni sijaitsee upealla paikalla korkealla kukkulalla, joten näköalat ovat upeat. Paikka tarjoilee perinteisiä, paikallisia ja muiden alueiden lihaisia herkkuja ja myös kookkaita pastoja. Leoni on jo pelkän maisemansa takia käymisen väärti.

Yhteistyössä Muttin kanssa.

sisältöyhteistyö, kaupallinen yhteistyö

https://www.jotainmaukasta.fi/2018/09/29/tomaattihummus-ja-pitasipsit/ ja muita ruokaisia juttuja luettavissa Jotain maukasta -ruokablogissa.

Viewing all 1058 articles
Browse latest View live